Eliizan pulinoita 2019-09-03T12:05:31+03:00 Blog Integration Feed Generator https://eliiza2.vuodatus.net/ Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Tarinaa radolaisista JATKUU RADOLASSA]]> Blurr hyppi paikallisen limubaarin edessä heilutellen "antakaa rahaa limppariin"-kylttiä vilautellen upeaa pepsodenthymyään ohikulkijoille, etenkin jos ohi sattui astelemaan komeakin poika emotyylin kera. Kukaan ohimenevistä tyypeistä ei suostunut antamaan Blurrille yhtäkään kolikkoa, mitä nyt pari henkilöä viskasi viisisenttisen päin neidin muikeasti hymyilevää pärstää.

Tällä välin Unique ja Like it jököttivät puisessa paatissa laiturin nokassa meloja heilutellen.
- Miksi hitossa tämä lautaläjä ei liiku! Unique manasi kiristellen hampaitaan ja kauhoessaan vettä melalla.
Vene toki hieman heilui, mutta ei ottanut liikkuakseen senttiäkään. Like it nosti melan vedestä tarkastellakseen, mikä melassa oli vikana kun ei kerran jolla liikkunut ja oli vähällä pamauttaa Uniqueta turpaan melalla viuhtoessaan.
- Se on näissä meloissa se vika, ei veneessä, Like it ärisi noukkiessaan molemmat mailat käteensä ja viskasi ne veteen.
- Me ei oltu irrotettu venettä pois ja irrotin sen, joten päästään matkaan, Unique sanoi hapuili käsillään melaa, jonka Like it oli juuri heittänyt veteen.
- Tuota, melamme ovat vedessä, huomautti Like it hermostuneeseen äänensävyyn jollan lilluessa järven keskellä.

Blurr oli saanut kasattua viisisenttisiä juuri tarpeeksi yhteen limuun ja asteli tyytyväisenä kolikkokuvioisen naamansa kanssa limubaariin, kiipesi vaivoin jakkaralle ja iski rahat tiskille. Tosin baarimikko mulkaisi Blurria arvioivasti ja kysäisi:
- Miten vanha olet?
Huomatakseen Blurr oli astellut kaljabaariin, joka vilisi juopuneita aikuisia.

Unique rääkyi erehdyttävästi punajuurta muistuttaen Like itin korvan juuressa:
- Me kuollaan! Me kuollaan! MEKUOLLAANMEKUOLLAAN!
Tuota sanapartta Unique oli jatkanut jo hyvän aikaa, kunnes Like it päättikin motata tuota naamalle äristen.
- Työnnän sinut seuraavaksi järveen jos et hiljene... Neiti ärisi heristellen toiselle etusormeaan.

Blurr pääsi vääntäytymään ulos väärästä baarista kadulle, jossa törmäsi Nemesikseen, joka oli ajellut itsensä nutipääksi ja hyppeli nyt kadulla Blurrin vanha kyltti tassuissa. Tällä kertaa kyltistä oli yliviivattu ”antakaa rahaa limppariin” ja paikalle pistetty ”tukekaa solmioita” –teksti. Blurr loikki Nemesiksen eteen vispomaan käsiään tuon eteen:
- Eijeijeijei ei solmioita, tukekaa EMOTYYLIÄ! Hän kiljui kuin vinttipimentoinen ja ryhtyi toistelemaan lausettaan Nemesiksen edessä MCR-paidassaan.
Nemesis loikkasi Blurrin reppuselkään ja heilutteli kylttiä niin ylhäällä kuin hänen kätensä ylsivät. Molemmat huusivat päällekkäin ”tukekaa solmioita” ja ”tukekaa emotyyliä hemmetti soikoon”-lauseita hullunkiilto silmissä.

Like it kauhoi käsillään vettä veneen liikkuessa hitaanpuoleisesti eteenpäin, Unique kun ei suostunut melomaan käsillään rantaan:
- Mut-mutta mutmutmut mitä jos kala puraisee minua? Perusteli Unique haluttomuutensa käsillä melomiseen, vaikka Like it välillä uhkasi viskata tuon veneestä pois.
Veneen yli lensi lentokone, josta hyppäsi Roselie idioottimaisessa ja yli-isossa maastokuosihaalarissa huutaen jotain epäselvää:
- Jaa mitä minun piti nyt tehdä kun olin hypännyt? Minä en muista!
Lopulta tyttönen lopulta lensikin suoraan Like itin ja Uniquen veneeseen.
- Lisää lastia! Työnnetään se pois ennen kuin me upotaan! Kiljui Unique ja oli jo tuuppimassa möykkyä laidan yli, joka paljastuikin Roselieksi.
- Täh? Roselie, mutmut, eikö sun pitänyt olla siellä urheiluleirillä? Päästi Like it suustaan niin hölmistyneenä kuin kykeni.
- Emmä muista, vastasi Roselie ah-niin-valaisevasti.

Ona jökötti jonkun randomin kahvilan seinustalla, kädet puuskassa niin pimeän näköisenä kuin vain pystyi kuunnellen pikimustasta MP3:mestaan Iron Maidenia hiukset niin pörrössä, että hiukset voisi sekoittaa minisiiliin.
Hän huomasi Nemesiksen ja Blurrin tien toisella puolella, jotka muistuttivat enemmänkin raivoja gorilloita kuin ihmisiä. Ona juoksi noiden luokse huutamaan vauhkona:
- Eikä, ei mitään solmioita tai MCR:ää, tukekaa IRON MAIDENIA!
Niinpä hänkin liittyi noiden joukkoon huutamaan omaa teesiänsä kurkku suorana.

Ona, Blurr ja Nemesis olivat jo keränneet ympärilleen melkoisen väkijoukon ja saaneet osakseen vähintäänkin oudoksuvia katseita. Ei ihme - hehän käyttäytyivät raivotautisten paviaanien tavoin, eikä heidän huudostaan mahtanut tulla millään loppua. Milloin kenenkin suusta kuului "tukekaa Iron Maidenia", "tukekaa nyt niitä solmioita" ja
"tukekaa emotyyliä hyvät ihmiset, tai tapahtuu hirveitä". Nemesis oli kylläkin syventynyt pikemminkin Blurrin ja Onalaynan muksimiseen kuin oman asiansa kannattamiseen.

Vene heilui järvellä kun Roselie, Like it ja Unique kränäsivät kiivaasti, kuka heistä uisi rantaan hakemaan apua, kun ei melojakaan ollut.
- Höh, Roseliehan tänne tipahti, eikö se voisi mennä hakemaan apua? Kysäisi Unique väliin.
- Tai mitä jos sinut heitettäisiin järveen, henkäisi Roselie tuolle vastapainoksi.
Lopulta päädyttiinkin tulokseen, että Unique reijattaisiin laidan yli:
- Yksi, kaksi, kolme! Huusi Like it ja heivasi Roselien kanssa kirkuvan Uniquen laidan yli veteen, joka alkoi lainehtia huomattavasti, kun Roseliekin päätyi Like itin toimesta järveen pulikoimaan toistellen "nyt teitä on kaksi, joten ei haittaa jos jompikumpi hukkuu".

Iivee nökötti kadunkulmassa tehtaillen piirrostauluja, joista hän vaati huikeat 3 euroa. Tosin ketään ihmistä ei kiinnostanut mokoman taiteilut, paitsi Pandaa, joka marssi tuon eteen hitlerviikset liimattuna nenänsä alle. Panda kumartui tussi kädessään tutkiskelemaan Iiveen tauluja, ja päättikin piirtää lopuksi jokaiseen tauluun "hohoho" tekstiä upein tikku-ukkolisukkein. Tuo jatkeli piirrusteluaan niin kauan, kunnes Iivee päättikin kurmottaa tuota olan takaa mottaamalla Pandaa nenille.

Hello puolestaan ajatteli syödä läheisen ravintolan konkurssiin ahmimalla monta lautasellista tyyristä kaalikeittoa mahaansa toistellen vähän väliä "lisää ruokaa lisäälisää" -lausahdusta ja päätti lopuksi pieraista mojovasti. Saman ravintolan nurkassa istui Kamikaze, joka nauroi tuolla hervottomasti tyyliin "pieru, ahihi" silmienympärys tuhrittuna kajaalilla, jotka olivat levinneet ilon kyynelien johdosta tuon poskille. Edelleen, samassa ravintolassa teesasivat April ja Siima pelaamassa korttia. April tosin välillä irrotti yhden korviksistaan ja uhkaili sillä Siimaa paljastamaan korttinsa, että April voittaisi korttipelissä edes yhden kerran.
- April, onko kukaan kertonut että sinulla on hyvin kauniit silmät? Siima lausahti niin imelästi kuin vain kykeni.

PikkuPiru ryysti vadelmalimsaa uutteraa tahtia näpyttäessään kannettavaansa kadunkulmassa omista hamstereistaan pölöttävän Otakin vierustalla. Paikalle loikkikin Mioky huutelemassa ympäri katua umpihuonoja puujalkavitsejään, tosin vain itse hän räkätti niille naama punaisena. Falbby hyppi Miokyn perässä läpsien tuota selälle:
- Miks sä AINA kiusaat?

Roselie ja Unique polskivat urhoollisesti rantaa kohti - tosin Unique ui, Roselie oli takertunut tämän selkään. Like it istuskeli tyytyväisenä veneessä nauttien hiljaisuudesta, hieman sadistinen hymy kasvoillaan. Parivaljakko oli viimein saapunut rantaan ja Roselie oli sammumispisteessä Uniquen selässä roikkuessaan.
- Wohoo, vihdoin rannalla! Roselie äkillisesti kiljaisi, virkistyi ja lähti pinkomaan tyhmässä maastopuvussaan lähimpään ravintolaan jättäen Uniquen riutumaan rannalle. Kyseinen ravintola oli se rakennus, missä Hello, Kamikaze, Siima ja Aprilkin olivat.
- Onko kellään teistä kännykkää? Kysyi Roselie niinkin hätäpäissään, että voisi luulla hänen oikeasti hakevan apua veneessä "jumissa" olevalle Like itille. April ojensikin tuolle oman kännykkänsä ja Roselie soitti:
- Äiti, mitä ruokaa meillä on tänään?
Kamikaze pääsi juuri nauramasta ja sai nurkkapöydässä hysteerisimmän naurukohtauksen kuin koskaan ja räkätti seuraavan vartin kasvot punaisena. Siima käytti tilaisuuden edukseen ja päätti kurkata Aprilin kortteja tämän huomion ollessa muualla.
- Voitin! Siima naurahti ja iski korttinsa pöytään unohtaen "sullaonkauniitsilmät" -välikohtauksen.
Aprilin saatua kännykkänsä takaisin hän päätti keskittyä jälleen korttipeliin ja sai tietoonsa Siiman voittaneen korttipelin taas kerran. April ryhtyikin heristelemään jälleen korvistaan naama punertavana toistellen "seuraavassa pelissä sinä annat MINUN voittaa" värisevällä äänellä. Hänen voitonhalunsa kasvoi hetki hetkeltä, ja hullunkiilto silmissä hän seurasi tiiviisti Siiman jakaessa ainakin kymmenennen kerran kortteja. Hello edelleen ahmi kaalikeittoa tyytyväisenä loosin nurkassa.

Like it nojaili veneen reunaan odotellessaan saapuvaa apua. Mitään ei kuulunut tai näkynyt puoleen tuntiin, joten hänkin päätti jättää veneen ja lähti uimaan koiraa kaukana olevaan rantaan päin.

Blurrin, Nemesiksen ja Ona(layna)n erimielisyydet olivat kehittyneet melkoiseksi kahakaksi. "Tukekaa solmioita" -kyltti oli haljennut kahtia ja kukin osapuoli muksivat toisiaan kuin viimeistä päivään rääkyen omia teesejään päällekkäin. Kalju Nemesis pomppi Onalaynan jalkojen päällä murjoen tuota kyltinpaloilla, Blurr oli käynyt vaihtamassa vaatteensa emotyylisiksi ja kiljui kuin mielipuoli "tukekaa emotyyliä" -lausettaan, joka oli muuttunut enemmänkin "tukekaa sitä emotyyliä perhanan urpot" -huudoksi. Noiden ohi viipotti "apuaapuahulluhakkaamua"-lausetta huutava Mioky Falbby perässään, joka läpsi tuota edelleen selkään, tai mihin kohti mihin sitten yltikään Miokya läimimään.

Iivee ja hitlerviiksinen Panda läpsivät toisiaan minkä ehtivät.
- Minä vain parantelin taulujasi, sillä olet minusta vähän taiteellisesti rajoittunut! Huudahti Panda Iiveen muksiessa tuota poskille ja syyttäen häntä "hienojen taulujen turmelemisesta". Seinässä roikkui Chimmyy narun varassa huutamassa "ei enää eläinkokeita" ylipitkä tanssiasu päällään nyrkkiään heristämässä. Chimmyy laskeutuikin alas "liaaniltaan", nappasi yhden Iiveen tyhjistä papereista, kirjusti siihen "kani ei meikkaa"-tekstin, kehysti sen ja iski näytille "hohoho"-tekstisten taulujen joukkoon. Radolan eläinsuojelijat syöksyivät paikalle kränäävien Iiveen ja Pandan eteen vaatimaan lisää "kani ei meikkaa" -tauluja.

PikkuPiru joi jo neljättä vadelmalimpparipulloja ja oli repinyt kolmesta edellisestä etiketit pois.
- Aijoo ja Supi oli niin superihQ kun se söi niitä auringonkukansiemeniä! Se kyllä lihoo niistä mutta whatever, se on niin söpö kun se on läski! Otak ihkutti hamsteriaan sydämet silmissään.

Blurr hiiviskeli kulman taakse emotyylisissä vaatteissaan. Eihän hän ollut onnistunut yhden henkilön "tukekaa emotyyliä" -mielenosoituksessa ja loppujen lopuksi "tukekaa solmioita" -hanke oli kerännyt eniten kannattajia, sitten tuli Onan "tukekaa Iron Maidenia" ja lopuksi vasta Blurrin emojuttu. Puli Nemesis raahustikin silmä mustana, kyltinpalat kainalossa voitonriemuisesti hymisten ja Onalayna asteli perässä hiukkasen horjuvin askelin. Ja kaikki alkoi vain yhden limutölkin tahtomisesta (tosin rahat olivat jääneet väärän baarin tiskille, joten eipä niistäkään iloa ollut). Blurr nojasikin seinään ja ajatteli rauhoittua MCR:ää kuuntelemalla, joten hän kaivoi taskustaan MP3:n, alkoi hyräilemään sen mukana ja lähti hyppelemään paikalle, jossa Iivee, hitlerviiksinen Panda ja Chimmyy tehtailivat eläinkokeita vastustavia tauluja - Panda vain otti tavakseen piirtää kumpaisellekin seuralaiselleen aina uuden viiksikarvan lisää tussilla, kun he eivät kiinnittäneet häneen juurikaan huomiota. Blurr kun oli ainainen eläinkokeiden vastustaja, päätti hän ostaa pari taulua (mikä tarkoittaa noin kahdeksaa tässä tapauksessa) ja ryhtyä itsekin noita tauluja kirjoittelemaan.

April seurasi tiiviisti Siiman korttienjakamista ikään kuin varmistaakseen, että toinen ei yritä minkäänlaista vilppiä. Kun kortit oli jaettu, April vilkuili Siimaa korttiensa takaa herkeämättä pyöritellen korvistansa sormiensa välissä. Lopulta hän syöksähti Siimaa päin tyrkäten korviksensa tuon nenään ja vilkaisten samalla toisen kortteja. Aprilin nähtyä Siiman kortit tämä laskeutui takaisin istumaan paikalleen tyytyväisesti hymyillen.
- April mitä vitt- vitsiä sinä duunaat! Siima rääkäisi toiselle särkien koko ravintolan muiden asiakkaiden korvat kaivaessaan korvakorua pois nenästään.
- Voitan, April hymähti ja levitti korttinsa riviin pöydälle hekottaen mielipuolesti.
Roselie heilui edelleen ravintolassa kränäämässä kahvitiskin huonopuheisen tädin kanssa:
- Tahdon kahvia en kaffia! Kahvia, KAHVIA en KAFFIA.
Hello oli saanut kupunsa täyteen ja lähti ravintolasta vielä pieraisten ovella. Kamikazekin oli häipynyt ravintolasta ja käveli parhaillaan pitkin kadunvierusta vatsalihakset krampissa.

Mioky oli saanut pienen hengähdystauon eksytettyä Falbbyn perästään, mutta tämäpä juoksee heti nurkan takaa hieman jyrkempi varustus - nimittäin pesäpallomaila käsissään, joten molemmat saivat taas hieman lisää kuntoilua ja rymistelivät PikkuPirun ja Otakin ohi. PikkuPiru joi kuudetta limupulloaan ja Otak oli malttanut vaihtaa puheenaiheensa hamstereistaan Pirates of the Carribeaniin:
- Joo ja vähänx Johnny Depp on ihku siin ekassa PotCissa!

Kaeru hyppiskeli kadulla viskellen kaikkialle pinkkejä paperikukkasia ja pussasi jokaista vastaantulijaa, jotka olivat Damiska, Tupsunen, Mirkku ja RedDevil, joka lauleskeli Elastista mutta hiljeni Kaerun suukottaessa häntä.
- Why you pussasit minua? Tupsunen kysäisi ohimennen Kaerulta omituisella puhetavallaan.
Damiska ei jaksanut edes jaksanut pusuttelijasta välittää, vaan pörrötti vain tuon hiuksia lähes identtisiksi omiensa kanssa ja syventyi jälleen omiin aatoksiinsa. Mirkkukaan ei pusua pistänyt pahakseen, vaan keskittyi hokemaan RedDevilille lausetta "hyppää katolta hyppää!", tosin toinen ei tuon hokemisista paljoa välittänyt. Porukkaa vastaan tuli Vaatukka, joka istui maassa heristelemässä sormeaan karkkipaperille.
- Vai et sinä anna minun kerätä sinua, vai? Hmh? Murisi tuo karkkipaperirukalle.

Damiska oli hajonnut porukastaan ja löysi itsensä kadulta, Otakin ja PikkuPirun läheltä rämpyttämässä ilmakitaraa ja laulamassa omissa ajatuksissaan. Kukaan ei tähän tohtinut kylläkään kiinnittää huomiota, enemmänkin paperikukkia viskelevä Kaeru olisi aiheuttanut suurempaa kummastusta moisella katujenlikaamisellaan. Pari mummoa pyysikin tätä keräämään paperimytyt pois kadulta kävelykeppiä heilutellen, ja Damiskakin sai osansa sauvasta ja mummoilta syytteen 'meluamisesta'. Otak hiplasi 'kirottua' medaljonkiaan vaihdettuaan puheenaiheensa jälleen hamstereihinsa ja sopotti nyt Rapi-hamsteristaan:
- Hey, Rapi on kyl suberläsq mut ei se mitään ko hankin kohta kolmannen hamsterin, se on niiq venäjänkääpiöhamsu ja ne o suorastaa ii-ii-iihania! Unohin sit iha et Rapi ol poika ja luulin et se saa poikasii qu se on nii lihava! Iih! Ahihihihi!
PikkuPiru ei korvaansa lotkauttanut toisen pulutuksille, vaan keskittyi edelleen koneeseensa ja vadelmalimppareihin - hän kuitenkin kävi välillä vessassa ja Otakhan ei sitä pistänyt merkille, vaan pölötti jatkuvasti.

Tupsunenkin oli porukastaan eronnut ja marssi kadulla kuin kaiken omistava, ryystäen energiajuomaansa ja puhellen yksikseen vähän väliä omituista suomienglantiaan:
- Siis where is kaikki ihmiset? I need seuraa!
Tämä huomaisikin ilokseen Mirkun ja RedDevilin, jotka parhaillaan kapusivat leikkimökin katolle.
- Ja Radolan korkein vuorenhuippu on valloitettu! Mirkku myhäili ja ryhtyi jälleen yllyttämään RedDeviliä leikkimökin katolta hyppäämiseen. Tämä ei tosin hypännyt - vaan luiskahti alas ja lensi turvalleen hiekalle, kiroten kammetessaan itseään ylös.
Vaatukka nökötti yhä samaisella kadulla repien karkkipaperia irti maasta - se oli kyllä melko vaikeaa, sillä paperi oli klimppautunut kiinni maahan heitetyn purkan avulla. Vaatukka halusi niin kovasti juuri tuon karkkipaperin, sillä kaunis sydänkuvio lumosi hänet täysin. Jos se ei lähtisi irti maasta, jäisi hän suojelemaan sitä karkkipaperia ikänsä loppuun saakka.

Iivee oli kaikonnut piirtelemästä tauluja ja jynssäsi nyt Pandan mustalla tussilla tehtyjä viiksiään pois ravintolan naistenvessassa - jossa April ja Siimakin olivat. Siima kaiveli pinseteillä nenästään korvakorua pois, jonka April oli sinne tunkenut ja sen avuin voittanut korttipelin. Blurrkin eksyi samaiseen vessaan yhä MP3:a kuunnellen, asteli vessakoppiin ja läimäytti oven kiinni. April odotteli Siimaa nojaillen seinään ja sekoitellen kortteja. Jättipä tämä kortit pöydälle ja meni itsekin vessaan, tosin hän ei käynyt siellä asioimassa vaan kapusi kiikkumaan vessakopin laelle ja kurkkasi siihen koppiin, missä Blurr oli.
- Jumankavita April! Hemmetin tirkistelijä! Rääkäisi Blurr, vetäisi housunsa ylös niin nopeasti kuin suinkin ja syöksyi ulos WC:eestä.Tuon johdosta vessakoppi, jonka laella April oli, alkoi keinumaan ja natisemaan. Oletettavasti tuo kaatui hitaasti eteenpäin, aiheuttaen kuuden kopin dominoreaktion naistenvessassa. Yhdestä kopista paljastuivat Falbby ja Roselie (hiukkasen seksikkäämmässä asussa kuin aiemmin) sylikkäin, äkillisen suojan kaatumisesta häkeltyneenä.

Like it oli päässyt peräti Uniquen luokse rannalle köllöttämään, uituaan melkoisen pitkän matkan, kun apua ei kerta kuulunut. Unique oli nähtävästi nukahtanut rannalle väsymyksestä, ja pian Like it seurasi perässä.

Mioky oli saanut Falbbyn kintereiltään ja oli löytänyt kavereikseen Kamikazen, Nemesiksen, Onan ja Hellon. Nemesis tunki kyltinpalaset roskikseen ja keskittyi nyt enemmänkin kavereidensa seuraan pidellen jääpussia silmänsä päällä. Ona ei vieläkään pysynyt pystyssä omin avuin, vaan Mioky joutui kannattelemaan tuota pystyssä hyvän aikaa ja tietysti Kamikaze räkätti vahingoniloisena Onalle hiukan liian pitkään, nimittäin tuo sai osakseen muksauksen Onalaynan nyrkistä. Hello mussutti nakkisämpylää tyytyväisenä, vaikka hän oli ahminut jo viisi lautasellista kaalikeittoa, neljä makkaraa ja kolme nakkisämpylää koko päivän aikana.

Onko Roseliella ja Falbbylla suhde? Saako Vaatukka karkkipaperin irti maasta? Entä miten käy Aprilille vessakoppien kaatumisen yhteydessä? Lue seuraava osa.

 

]]> 2022-07-02T20:41:00+03:00 2013-02-16T05:25:21+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/tarinaa-radolaisista-jatkuu-radolassa-1 Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Elisabethin tarina]]> 1. Helposti pystyit kaikesta luopumaan

Kesti hetken, ennenkuin hahmotin mitä tapahtuu - lepäsin sängyllä miehen kanssa, jonka kasvoja en tuntenut. Tunnelma oli intiimi, ja huulensa huulillani hän hyväili minua. Suloisesti, hiljaa hänen sormensa liikkuivat kehollani ja huuliensa välistä hän pihisi:
"Elisabeth.. Minun on pakko kertoa.."

Havahduin ulkoa tulevaan ääneen ja huomasin makaavani kylpyhuoneen kylmällä kaakelilattialla, hytisten, hiljaa. Autojen äänet kuuluivat avoimesta tuuletusräppänästä sisään. En tiennyt mitä unessani olisi seuraavaksi tapahtunut, enkä oikein välittänytkään tietää, koska olo oli niin kamala - päässä jyskytti ja tuntui että laatta lentäisi millä hetkellä hyvänsä. No niin Sofia Jokinen, eikös sinulla ole lainkaan järkeä päässä. Oliko se kuoharipullo eilen aivan ehdoton? Ravistellen päätäni yrittäen hiljentää omatuntoni nalkutusta. Mutta mitä ihmettä teinkään tässä, vain alusasu päälläni, kylpyhuoneessa? Eilinen oli mielessäni vain osittain, ja siitäkin vain alkuilta, mutta huomasin, että mitään hyvää ei ainakaan ollut tapahtunut, se oli varma.

Nousin lattialta ja setvin hieman hiuksiani. Hitsi, miten sekaisin ne olivatkaan. Ripsivärit olivat tuhriintuneet alaluomille, ja muistutin lähinnä pelonsekaista ja unenpöpperöistä pandaa, jolla oli pitsirintaliivit. Mistäs löytyvät neidin loput vaatteet, tohtiiko kysyäkään? Äh, älä kysy, en minä tiedä. En tiedä lainkaan mitä tein eilen.. Toivottavasti en mitään, mitä vielä katuisin.
Ehkäpä pieni siivoaminen olisi silti paikallaan, eikö totta? Jutta ja Linneakin ovat kai tulossa tänään, eihän nyt heitä sovi tälläiseen läävään päästää. Mutta aivan ensin puen, pesen kasvot ja harjaan hiukset.

Suljin perässäni kylppärin oven, ja astuin yksiöni ainoaan oikeaan huoneeseen. Sänky natisi liitoksistaan nurkassa, petaamatta, lakanat likaisina. Keittokomero oli vähintäänkin ydinräjähdyksen jäljiltä, jauhopussit revittyinä ja kahvit ympäri tasoa. Siivoamiseen menisi kauemmin kuin ensin olin ajatellutkaan. Kotonani oli tainnut olla vähän suurempi porukka iltaa viettämässä, sitä ei sovi kieltää. Puhelinkin pirisi taukoamatta, vaativasti. Siihekin varmaan pitäisi vastata.

Nostin luurin ja yritin vastata niin pirteästi kuin taisin, peitellen väsymystäni:
"Heipä hei, täällä Sofia, kukas siellä?"
"Aleksandra", naisääni vastasi taustakohinan keskeltä hieman ärtyneesti, ja jatkoi:
"Olit luvannut Jarkolle ottaa tytöt sinne. Minä ja Jarkko olemme menossa ravintolaan iltaa viettämään, ja emme saaneet hoidettua ketään muuta lapsenvahdiksi."
Ärsyynnyin suunnattomasti, miten se ämmä voi puhua minulle noin? Minähän olen Jutan äiti! Peitin kuitenkin ärtymykseni, ja laskin kolmeen, syvään hengittäen. Mutisinkin mahdollisimman ystävällisesti luuriin:
"Juu, niin olen tainnutkin luvata.."
"Okei, hyvä juttu! Tuon tytöt kuudelta teille - siihen on sitten kolme tuntia."
Ihan niin kuin en itse voisi katsoa kelloa. Vaikka menetinkin Jutan yksinhuoltajuuden, en silti ole henkiseltä kehitykseltäni kuusivuotiaan tasolla.

Aleksandra.. Hän oli kaksikymmentäkuusivuotias, hyvin koulutettu nuori nainen. Niin nuoreksi hirmu hyvin menestynyt ja elämä hymyili hänelle. Ja se mille hän näytti - hän oli kaikkea mitä halusin olla pitkine, vaaleine hiuksineen, mallin vartaloineen ja siroine kasvoineen. Minä olin norsu ja hän gaselli, ja se ärsytti minua suuresti. Ja jos siinä ei jo ollut tarpeeksi, niin hän oli ex-kihlattuni Jarkon nykyinen vaimoke, ja syystä että Jarkko on Jutan huoltaja tätä nykyä, on tuo Aleksandra minun tyttöni kokopäiväinen äitipuoli. Siinä oli minulle hyvät syyt inhota häntä sydämeni pohjasta, ja kaiken lisäksi hän oli vielä niin ylimielinen minulle. Mutta, katsos Sofia, sinä olisit nyt Jutan huoltaja ellet olisi vetänyt päätäsi täyteen aineita.. Siihen aikaan tuntui, ettei minulla pahemmin ollut vaihtoehtoja. Eihän minulla ollut työtä ja asuin ties missä vajassa. Tiedät hyvin, että Jutta ei sellaista äitiä olisi ansainnut. Niin.. Ja Aleksandrakin oli jo silloin raskaana, hyi. Olisivat tyytyneet siihen ihanaan Linneaan. Tai olisipa Jarkko vielä kanssani. Taidat olla vieläkin ihastuksissasi siihen Jarkkoon, etkö vain? Ehkäpä, mutta se nyt on ihan oma asiani eikä kuulu pahemmin sinulle.

Juttakin on jo yhdeksänkesäinen. Niin, ehkäpä mietit siellä miten voin olla hänen äitinsä kun olen vasta 25, ja lisäksi, että olen ehtinyt jo olla hänen isänsä kanssa kihloissakin. No, yhdeksän vuotta sitten, 16-vuotiaana, asiat olivat paremmin. Jarkko oli 17, me olimme nuoria, onnellisia, rakastuneita. Me elimme onnellisina, meillä oli selvät sävelet tulevaisuuden suhteen ja jopa kihlauduimme. Ja sitten, pling, minäpä päätin paukahtaa paksuksi. Jutan synnyttyä masennuin, koska vanhempani eivät sulattaneet sitä kaikkea. Aloin juoda enemmän ja enemmän, lopulta aloin siirtyä huumeisiin, ja päivät kuluivat pilvessä ja raha virtasi väärään suuntaan. Jarkko ei kestänyt, ja halusi auttaa minua ryhdistäytymään, mutta ei se onnistunut. Niinpä hän purki kihlauksemme, ja alkoi heti seurustella Aleksandran kanssa, ja lopulta kuulin, että hän oli pettänyt minua miltei koko seurusteluaikamme, ja Aleksandrakin oli jo silloin raskaana. Vanhempanikin laittoivat lopullisesti välit poikki kanssani, ja tunsin olevani yksin maailmassa. Vasta se herätti minut nousemaan pohjalta.

Nyt oli jo kiire aloittaa siivoaminen. Hometta kasvoi joka kulmasta, ja sitä oli jo kasvanutkin jonkin aikaa. Talonmies pitäisi saada hätiin, mutta se ei ollut tämän hetken murhe - kunhan kämppä näyttäisi edes melkein siistiltä kun tytöt tulevat. Onneksi kämppä sentään oli halpa, joten kai tässä on pakko tällaiseen tyytyä. Hinnat ovat vain nousussa ja kaltaisellani ei ole pahemmin varaa isoon vuokraan. Joka paikka oli tasaisen lian peitossa, seinät, lattiat ja kaikki. Esimerkiksi vessanpöntön lika oli oikein pinttynyt, ja lemu oli karmaiseva.

Lähestulkoon juuri kun kaikki oli valmista, ovikello jo soikin - miten se aika meni näin nopeasti, en tiedä. Avasin oven, ja näin Aleksandran ja tytöt rapussa.
"Hei Sofia, tässä nämä tytöt nyt ovat. He osaavat lähteä aamulla varmaan kouluun, Jarkko vie heidät, niin sinun ei tarvitse nähdä vaivaa. Evästäkin heillä on repussa, niin sinun ei tarvitse laittaa heille ruokaa, saati herätä aamulla aikaisin. Heippa tytöt, pärjäilkää Sofian kanssa!"
Aleksandra sanoi inhottavan ylipirteästi - miksi hänen pitikin olla noin ylimielinen ja vähättelevä. Ehkä olet sen ansainnutkin.. Pari vuotta sitten sinusta ei ollut yhtään mihinkään. Nyt olin kuitenkin muuttunut ihminen, eikä minun osakseni tarvitsisi tulla tuollaista kohtelua. Hyvästelin Aleksandran kylmästi, otin tytöt sisään, ja paiskasin oven kiinni.

Onneksi tytöt olivat jo niin isoja - riitti, että heille laittoi Disney Channelin pyörimään, ja homma sujui kuin tanssi. Vaikka kanavapaketti oli kallis, osoittautui se viimeistään nyt erittäin kelvolliseksi.
"No mutta, haluattekos te tytsyt sipsiä?" kysyin, ja molemmat nyökyttelivät.

Ilta meni kivuttomasti, ja olikin jo nukkumaanmenoaika. Tytöillä oli kuitenkin aikainen herätys jos he kouluun mielivät ehtiä, joten turha heitä oli pitkään valvottaa. Peittelin heidät omaan sänkyyni, ja siirryin itse sohvalle siideritölkin kanssa katselemaan jotain naurettavaa telenovelaa, jonka olen joskus krapulaisena nauhoittanut. Pian uni alkoi jo kuitenkin painaa kun kuuntelin tyttöjen tuhinaa, ja niinpä suljin televisioin ja aloin itsekin nukkua - unta jo kaipasinkin. Vaatteitakaan en jaksanut vaihtaa, sillä peittoa minulla ei ollut itselleni. Jäätyisin vielä, kun lämmitys kämpässä oli mitä oli. Kaiken lisäksi olin jo hyvin väsynyt, ja niinpä vain käperryin sohvalle odottamaan aamua.

Seitsemän aikoihin heräilin, ja ehdin hyvin keittämään tytöille aamiaiseksi kananmunia, ja laittamaan vähän evästäkin kouluun. Aleksandran eväät saivat joutaa roskikseen, sillä minä arvostin niitä tasan yhtä paljon kuin Aleksandra minua. Hieman ennen kahdeksaa he ilmoittivat lähtevänsä, ja minä lupasin tulla hakemaan heidät jos tarve niin vaatii ja käskin soitella.

Pian tyttöjen lähdön jälkeen ovikello soikin. Kukas siellä nyt on? Jäiköhän tytöiltä jotain? Nääh, joku imurimyyjä kuitenkin tai valittava naapuri. Avasin oven, ja menetin melkein tasapainoni yllättyessäni niin. Jarkko!
"Jarkko? Mitä ihmettä sä täällä teet?"
lähestulkoon huudahdin, niin kovin yllättynyt olin.
"No joo, tulin vain sanomaan, että haen sitten tytöt koulusta, kun sulla taitaa kuitenkin olla työpäivä. Ei sun sitten tarvitse lähteä kesken töistä."
"Juu, onhan mulla." Katsoin Jarkkoa vieläkin kummastuneena, mutta vinkkasin hänet peremmälle.

"Niin Sofia, ajattelin lähinnä tulla pyytämään, josko jaksaisit katsoa tyttöjä ensi viikon perjantainakin. Ollaan menossa Aleksandran kanssa leffaan, eikä heitä viitsi mukaan ottaa."
"Okei, mä katson tyttöjä mielelläni, kun ne on niin kilttejä. Voitaisiin pitää tyttöjen kanssa sellainen tyttöjen ilta, sipsiä, limua, vaahtokarkkeja.."
"Joo, mutta mun nyt pitää tästä mennä pankkiin ja kauppaan."
"Okei, mä tulen samaa matkaa. Pitää mennä talkkarille tuosta homeesta valittamaan mitä tämä kämppä on täynnä, ja siitä sitten vielä töihinkin."

Yhtäkkiä Jarkko tuli lähemmäs ja halasi minua:
"Kiitos Sofia hirmuisesti eilisestä lastenhoidosta!"
Olin aivan kummissani, ei ole nimittäin kovin Jarkkomaista käytöstä halailla minua tuollaisista arkisista asioista.

Kun olimme hississä, Jarkko painautui lähelleni, ja yllättäen painoi huulensa huuliani vasten suudellen minua.
"Sofia, minusta me olemme tehneet virheen", hän sanoi, ja kun tulimme ykköskerrokseen, hän lähti nopeasti ulos, autolleen. Oikeastaan minulla ei mitään hajua siitä mitä hän ajoi takaa. Järkyttyneenä en viitsinyt mennä edes talonmiehen puheille, vaan lähdin suoraa tietä ylös. Miksi näin käy, ja mitä tämä kaikki tarkoittaa. Leikkiikö Jarkko vain minulla, vai mitä hän ajaa takaa?

Keitin itselleni pari kupillista kahvia, että saisin hänen makunsa pois suustani. Vaikka ehkä vieläkin rakastin häntä, en kuitenkaan pystynyt ajattelemaan järkevästi tästä hetkestä eteenpäin.

2. Hui minkälainen tunne, mä tahdon sut omistaa

Luonto viheriöi ja kesä on parhaimmillaan. Lapset nauraen juoksentelevat ja kaikki hymyilevät. Ylläni on upea pitsein somistettu mekko, kaunein brodeerauksin ja helmikoristein. Hiukseni ovat nutturalla pään päällä ja oloni on hyvä, hymyilen. Vasta sitten tajuan mitä oikein tapahtuu - olen menossa naimisiin. Edessäni seisoo mies, jonka kasvot ovat hämärän peitossa. Kauniit sanat pulppuavat hänen suustaan kun hän lausuu valaansa. Hän hymyilee.
"Ja, Elisabeth, minun on pakko kertoa; minä rakastan sinua nyt ja aina!"
Hymyilen vielä lisää, ja tunnen löytäneeni onnen. Mies jatkaa: "Elisabeth, minä en päästä sinusta ikinä irti!"
Hymyillen hän ottaa käteni käsiinsä ja pujottaa sormuksen nimettömääni. Lopulta hän suutelee minua, ja sitten..

Ovikello soi, ja huomasin että olin nukahtanut taas television eteen. Huusin tulevani pian avaamaan, ja hieroin unen silmistäni. Kiiruhdin ovelle ja avasin sen. Ovella seisoi minua hitusen vanhempi mies, ei mikään kamalan komea, mutta ei minulla hänestä mitään valittamistakaan ollut. Hän tuoksui vahvasti partavedeltä ja näytti loppujen lopuksi aika hyvälle hupparissaan ja farkuissaan, kun hän siinä rapussa seisoi.
"Moi vaan! Muutin eilen tuonne tämän talon kattohuoneistoon, ja nyt tulin vain moikkaamaan kaikkia keitä täältä talosta löytyykään!"
"Ai no hei.. Mun nimi on Sofia", sanoin ja ojensin tönkösti käteni kätelläkseni miestä, mutta sainkin miekkoselta romanttisen, vanhanaikaisen käsisuudelman: "Markus."
Ele sai minut punastumaan - mikä gentlemanni! Sofia, oletkos taas ihastunut kuin pahainen teinityttö? En! Ei sillä ettei hän olisi hurmaava.. Mutta hän vain ei ehkä ole ihan tyyliäni. Ravistelin päätäni laskeakseni poskieni punaa, ja pyysin Markusta kahville:
"Joo no mulla ois tuolla pannu täynnä kahvia, että jos haluaisit tulla kupilliselle?"
"Olen minä oikein onnenpekka kun tuollainen nätti ja suloinen tyttö kutsuu mut kylään!" Markus naurahti, ja minäkin purskahdin nauruun, vaikkei siinä mitään hauskaa ollutkaan.

"No mutta, millaista täällä onkaan sitten asua? Tuleeko ulkoa paljon melua?" Markus kyseli, kun olimme istahtaneet nukkavierulle sohvalleni kahvikupposet käsissämme.
"No ei kamalasti, välillä autojen ääniä tulee sisälle asti. Sinne kattohuoneistoon kyllä varmaan vähän vaimeammin, tohtisin veikata", vastasin, ja ryystin kahviani. Stereoista alkoi tulla Britneyn "Everytime", ja laskin kahvikuppini maahan ja sanoin: "Hei sori, mä menen nyt kyllä vaihtamaan kanavaa, ei ole mikään lempikappale.."
Lähdin kävelemään sterkoille, ja huomasin Markuksen seuraavan minua.
"Hei äläs nyt, täähän on ihan hyvä biisi!" Markus nauroi, eikä selvästi metallimiehinä sitä oikein uskonut itsekään, "Tanssitaan nyt vähän!"
Hieman ujostellen nyökkäsin - enhän minä tohtinut kieltäytyäkään!

Tanssiessamme Markus painautui hiljalleen lähelleni, ja minusta tuntui että tiesin mitä hän oikein ajoi takaa. Ehkäpä Markus saisi minut unohtamaan Jarkonkin.. Käy jo kiinni Sofia, samaa hän haluaa kuin sinäkin! Mutta en edes kunnolla tunne häntä! Ja mitäs siitä? Elä nyt kerrankin hetkessä. No en edes tiedä pitäkö hän minusta niin kuin luulen. Sekään kysymys ei jäänyt aukkokohdaksi, sillä Markuksen kädet laskeutuivat alemmas ihan juuri siihen malliin, ettei asiasta ollut epäilystäkään. Go, Sofia, go! Keräsin omatuntoni painostuksen johdota loputkin rohkeuteni rippeet, ja painoin huuleni hänen huulilleen. Mitäs menetettävää minulla olisi? Hän vastasi suudelmaani, ja siitä kehkeytyikin melko intiimi suutelo. Tai siis oikeastaan erittäin intiimi.

Eipä kauaakaan kun huomasin olevani sängylläni hänen kanssaan puolialasti. Oikeastaan en pannut yhtään pahakseni, ehkäpä tämä olisi tapa jolla voisin keskittyä muuhunkin kun vain siihen yhteen asiaan joka kalvoi mieltäni - Jarkkoon. Ja Markuksessa kun ei ollut lainkaan mitään pahaa, hän on hyvännäköinen, kohtelias ja kaiken lisäksi rikas. Ja sehän on sitä tärkeintä. Sofia, kulta, milloin muutut syvällisemmäksi? Jaa-a, näin on oikein hyvä minulle.
"Sofia, olet niin ihana!" Markus suorastaan huudahti - miksi siis enää odottelisin. Oli niitä yhden illan juttuja minulla ollut useamminkin, ja tämä saattaisi olla vielä harvinaisen hyvä sellainen - ehkä muistaisin tämän vielä huomennakin.
"Niin säkin. Mutta aiotko sä puhua vaiko toimia?" kysyin leikkisästi. Pian tuli hyvinkin selväksi, että hän valitsi sen jälkimmäisen vaihtoehdon.

Markuksesta ei jäänyt suinkaan mitään yhden illan juttua. Kun Markus kerran asui samassa talossa, eksyi hän kotiini lähes joka päivä. Kaiken lisäksi hän hemmotteli minua monin tavoin, osti kauniita vaatteita, kalliita koruja ja vei minua hienoihin paikkoihin. Se oli kuin unta, tiedäthän, sellaista jonka ei toivo koskaan päättyvän. Tuntui tosiaan että välillä ansaitsisin muutakin kuin sen tylsän Jarkon, ihan oikeasti. Ja tiesin olevani täysin oikeassa. Kerrankin hän vei minut eväsretkelle luonnonpuistoon! Jarkolta taas olisin saanut korkeintaan pari hiillokseksi grillattua makkaraa, jos olisin pyytänyt kesäistä piknikiä. Markus vain yksinkertaisesti antoi minulle kaikkea, mitä en Jarkon kanssa ollut saanut kokea.

Eräänä päivänä hän vei minut yhteen kaupungin hienoimmista ravintoloista upealla urheiluautollaan. Hän oli tosiaankin mies joka osasi hemmotella naisia. Olin pukeutunut hänen ostamaansa kalliiseen mekkoon, merkkikenkiin ja kaiken lisäksi hän laitatti minut kampaajalla aivan upean näköiseksi - kuulemma jotain ikimuistoista oli tulossa! Moni kaltaiseni tyttö on aina unelmoinut elämästä joka olisi juuri kuin minun nyt. Sain syödä herkullista härän sisäfilettä, kuunnella kaunista live-viulumusiikkia ja nauttia hänen romanttisen kohteliaasta seurastaan, ja kaikki oli niin taivaallista. Eikö minun seurani sovi sinulle? Siihenkin kyllästyy, anteeksi nyt vain..

Kun olimme saaneet ruokamme syötyä, hän alkoi kaivaa jotain povitaskustaan.
"Sofia, minulla on sinulle asiaa.. Minä rakastan sinua kamalasti, ja oikeastaan tahdon omistaa sinut. En vain halua että olisit kenenkään muun miehen kanssa!"
Mustasukkaisesta vivahteesta huolimatta melko romanttista, eikö totta? Arvelinkin jo tietäväni mitä oli luvassa.
"Vaikka emme ole tunteneet montaa viikkoa, tiedän silti että sinä olet se ainoa oikea minulle. Minä tahdon sinut minun lapsieni äidiksi, vaimokseni! Marry me?" hän kysyi, ja työnsi eteeni samettirasian. Avasin sen, ja katsoin sädehtivää sormusta: "Oi miten valloittava sormuskin. Tietenkin sanon tahdon!"

Pujotin sormuksen sormeeni, ja sen kulta oli varmaan tsiljoonan karaatin arvoista ja timanttikin oli vähintään saman arvoinen! Ja jumalattoman suuri! Ohoh, se mieshän on oikea aarre! No niin on kyllä tämä sormuskin! Onnellisina vetäydyimme ravintolan vip-tiloihin, jonne pääsimme kun Markus antoi hovimestarille tukon seteleitä. Oli ihanaa vain olla takan lämmössä - ja toistemme lämmössä myös. En pystynyt uskomaan, että tämä olisi totta, mutta niin se vain tuntui olevan.

Sinunlaisistako miehistä ne äidit varoittavat tyttöjään.

Ihana ilta takana ja upea päivä edessä. Veisiköhän Markus minut tänään jonnekin yökerhoon? Vaiko vaateostoksille? Kenties elokuviin? Mitäpä jos hän veisi sinut museoon tai oopperaan, kenties? No tuskin, hän kyllä tietää mistä minä pidän. Jotain kivaa on kuitenkin luvassa, aistin sen! Arvaa kuinka kauan minulla kesti valita näitä vaatteita! Sinänsä en tarvitse montaa arvausta, olenhan ollut koko tämän ajan paikalla.. Mutta katso näitä hiuksiakin, eivätkös olekin söpösti - tämä vaaleanpunainen rusettiponnari on niin valloittava, tiedäthän. Ihan ok, jos haluat näyttää kymmenvuotiaalta. Kiitti vaan taas tästä tuestasi jota jaat niin avokätisesti..

Kannattaisikohan sinun Sofiaseni jo lähteä sinne Markukselle? Kohtahan hän voi lähteä vaikka kuntosalille tai jonnekin. Ehkäpä lähdenkin. Oli mielestäni aika kummallista, etten ollut kertaakaan käynyt Markuksella, vaikka olimmekin jo kihloissakin! Lähdin suunnistamaan hissille, jossa painoin ylimmän kerroksen numeroa. Hissi kilahti tullessaan oikeaan kerrokseen ja ovet aukesivat. Rapussa oli tasan yksi ovi, ja sekin oli kutsuvasti hieman raollaan - Markus siis olisi kotona. Avasin oven koputtamatta, ja hätkähdin säikähtäessäni niin. Tilavassa eteisaulassa istui pehmoisen näköisessä rottinkituolissa aika lailla kokoiseni, ehkäpä hieman lyhyempi, aasialaisperäisen näköinen nainen. Nainen katsoi minua hetken mietteliäänä, ja lopulta avasi suunsa: "Hei, sähän taidat olla se Sofia! Markus on puhunut susta paljon, sä olet juuri sellainen kuin mä ajattelin - kiva vihdoin tavata!"
"Joo, kyllä mä Sofia olen, mutta kukas sä olet?"
"Ai, no siis kyllä Markus on varmaan jotain musta puhunut, mä olen siis Minhee, Minhee Bak. Oot varmaan joskus kävellyt mun taidegallerian ohi tuolla keskustassa?"
"Jaajoo.." En ollut kyllä nähnyt tuota puheliasta ja hieman hössöttävää naista kertaakaan, enkä kyllä pahemmin ole missään taidegallerioissakaan vieraillut.
"Niin siis, mistäs sinä Markuksen alunperin tunnet?" kysyin viritellen keskustelua.
"Joo siis hän on galleriani tilojen vuokraisäntä. Mutta hei, tule tonne olohuoneen sohvalle, ei sun tarvitse siinä seistä. Markus on salilla ja tulee kohta."

"Tietäisitkö sä yhtään, että milloin se Markus olisi tulossa?" kysyin Minheeltä.
"Ai, no, en osaa kyllä yhtään sanoa. Alle tunti varmaan kun se on luvannut tulla mun uusimman näyttelyni avajaisiin.. Sekin on varmaan taas ollut koko yön töissä, se niin jaksaa antaa kaiken uralleen!"
Nyökyttelin hiljaa vastaukseksi, vaikka tasan tiesin että Markus oli viettänyt ainakin alkuyön minun kanssani. Vasta nyt katsoin Minheetä tarkemmin - hiukset olivat hänellä lyhyet ja mustat ja hänellä oli silmillään trendikkäät lasit kehystämässä kasvoja. Tiedättehän, sellaiset RayBan-tyyliset. Hänellä oli koristekivin ja paljetein koristeltu erittäin avonainen mekko ja hyvin korkeakorkoiset kengät. Hän oli kaunis, tyylikäs ja naisellinen, ja tunsin oman oloni ihan homssuiseksi. Sanoin meneväni katsomaan josko auto olisi jo parkkipaikalla, ja nousin sohvalta suuren ikkunan ääreen.

Niin, kyllä, auto oli parkkipaikalla, ja siellähän se Markuskin oli jonkun kikattelevan tytön kanssa. Kaipa ne kohta sisälle asti ehtivät, siellä kun on aika viileää, eikä tuolla pimulla ole pahemmin kangasta ruhoa suojaamassa. Raportoin näkemäni vieläkin sohvalla istuvalle Minheelle: "Hei, Markus on tuolla pihalla - nyt se tulee sisälle. Sillä on joku tytsy mukanaan."
Pian rapusta alkoi kuulua erittäin ärsyttävää kikatusta ja Markuksen matala ja lämmin nauru.
"Markus, hillitse itses! Muista, että mä tarvitsen sit maksun etukäteen kihihihih!" tyttö kikatti.
Eipä kauaa kun ovi avautui, ja pariskunta astui sisäpuolelle.
"Ja nyt naikkonen, näpit irti minun kihlatustani!" Minhee huusi kovaan ääneen. En pystynyt peittelemään hämmästystäni, ja tunsin kuinka leukani loksahti auki - siis, öö, mitä se oikein sanoi?

Käännyin Minheeseen päin: "Siis mitä? Kihlattu? Jos on jotain sattunut unohtumaan, niin enkös mä ole se kuka Markuksen kanssa on kihloissa?"
"Mikä sulle nyt tuli? Sähän olet Markuksen sisko, mitä sä selität?"
Nyt hämmästyin entisestään, ja käännyimme molemmat Markukseen päin, joka yritti vain lähinnä näyttää viattomalle:
"Minhee, rakas, tämä on vain väärinkäsitys, sun ei olis pitänyt saada tietää tästä näin - mä olen pahoillani, mä voin kyllä selittää!"
Lopulta Markuksen daamikin avasi suunsa:
"Hei mä sitten laskutan tästäkin ajasta, että jos sä halusit saada multa jotain muutakin kuin kotimatkaseuraa niin sopis pitää kiirettä - vai haluutsä nää rouvaskin mukaan meidän leikkeihin, hihihii? Sekin kelpaa kyllä mulle!"
Tämä oli viimeinen tikki minulle, ja ovet paukkuen lähdin rappuun ja suoraa tietä kotiin.

Mä en enää kohta kestä. Aina kun tuntuisi, että asiat järjestyisi, seinät kaatuu päälle ja kaikki on pilalla. Tuntuu että pian pimahdan lopullisesti, sekoan. Kuulitko kun ovikello soi? Joojoo, mä meen kyllä avaamaan.

"Öö moi.. Sopiiko tulla sisäpuolelle? Mä puhuisin mielelläni tosta äskösestä sun kanssas", Minhee sanoi tapittaen minua tiukasti, syvälle silmiin. Lopeta se töllöttäminen ja päästä se sisälle. Juujuu. "Tule vaan. Mulla onkin jo kahvia keitettynä."
Istutin Minheen sohvalle, ja kävin hakemaan kahvikupilliset molemmille.
"Ymmärräthän sä Sofia, että mä olen ihan hirmu pahoillani tosta tapahtuneesta", Minhee sanoi melkein itku kurkussa.
"No mutta, eihän se ollut sun vika laisinkaan", sanoin hieman hämmästyneesti - Minheen reaktio oli voimakkaampi kuin olin odottanut. Minhee nyökytteli ja halasi minua pitkään:
"Hyvä että ymmärrät. En oo pystyny olemaan kun on pitänyt miettiä kaikkia näitä asioita."
Halasin häntä tiukasti, ja lohdutellen: "Ei se hei mitään, me ollaan molemmat samalla viivalla."

Joimme molemmat kahvimme nopsasti loppuun, molemmat varmasti miettien tätä kovin epäselvää tilannetta, johon olimme päätyneet.
"Mutta ei Markus ole se mun ongelma. Musta tuntuu, että olen ihastunut suhun."
Olin taas todella yllättynyt - kaikki tui niin nopeasti, yllätyksenä, ja ajatukseni lensivät jossain ihan muualla. En uskonut hänen sanojaan ensin, enkä osannut mitään vastatakaan - olin vain hiljaa paikallani ja vain tuijotin monttu auki Minheetä. Yhtäkkiä hän painoi lämpimät huulensa huuliani vasten, ja tunsin kuinka pehmeä ja lämmin hän olikaan. Vaikken ollut ennen tajunnut että voisin tytöistä sillä tavoin pitää, jostain syystä tunsin suunnatonta vetoa Minheetä kohtaan. Vastasin suudelmaan, poskiani kuumotti, ja tuntui kuin polvet olisivat pettäneet alta - tunne oli kuin ensisuudelman, se oli kuin aikamatka menneisyyteen ja samalla tulevaisuuten, tutkimusretki tuntemattomaan. Minheen pehmoiset huulet olivat jotain aivan erilaista mitä olin ikinä teinivuosistani eteenpäin kokenut, vaikka minulla olikin ollut tähän suukkoon verrattavaa läheisyyttä jo melko monen pojan ja miehen kanssa.

"Sä olet Sofia todella upea ja kaunis nainen", Minhee huohotti hiljaa.
"Samoin", sain sihistyä huulieni välistä, sillä intohimoni juuri sillä hetkellä aivan suunnaton häntä kohtaan. Painoin vain huuleni hänen huulilleen, leikitellen ja hyväillen suutelin häntä uudelleen ja uudelleen, aina vain. Emme vain voineet irrottaa toisistamme. Pian löysin itseni sängyltäni, alusasussa. Sofia pieni, sinä olet niin suunnattoman kevytkenkäinen että minua oikein hävettää. Yrittäisit olla vastuullisempi ja et ihan noin helppo kellistettävä. No, enkös minä joskus edes voisi vähäsen huvitella? Onko tämä nyt niin kuolemanvakavaa? Homma nyt vaan on niin että harrastat tuota huvitteluasi vähän liian usein. No kukas minua viimeksikin oikein panosti, hä?
"Sofia, mm, tiedätkö mitä?"
"En, mutta kerrot varmaan."
"Mä aion unohtaa sen Markuksen tällä punaisella sekunnilla!" Minhee huusi kovaan ääneen, niin että huuto kuului varmaan Markuksen asuntoon, ja heitti kliseisen teatraalisesti kihlasormuksensa lattialle, niin että se pomppien vieri televisiotason alle:
"Mä en tahdo kuulla siitä siasta sanaakaan!"
Minäkin tein perässä miltei saman - otin sormuksen pois sormestani ja asetin sormuksen yöpöydälleni. Siitä saisin vielä hyvät rahat. Selvittäisin jutun sitten joskus kun jaksaisin.

Jonkin ajan päästä istuin sohvallani, mitenkäs muuten kuin kahvia juoden ja Minhee petasi sänkyä. Puntaroin päässäni pyöriviä asioita ja ajatuksia - mitä oikein tekisin seuraavaksi? Olisinko hetken vain yksin, nauttien siitä mitä minulla edes on. Sinulla ei kyllä kyllä paljoakaan ole, Sofia pikkuinen. Minä lähden äidin ja isän luo. Tuskin olet kovin tervetullut. No jaa, tuskinpa.. Pian oma hiljainen hetkeni oli muisto vain, kun Minhee hyppäsi vierelleni sohvalle: "Sofia, minä haluan sinua!"
"Täätä pesee", nauroin painaen huuleni hänen vaativille, lämpimille huulilleen ja suudelmasta muuttui pian melko villi. Melko? Juu, melko.

Aamulla löysin Minheen kylpyammeestani - näköjään hän oli jäänyt yöksi, niiden viinipullojen jälkeen en oikein muista..
"Moi ja hyvää huomenta rakas! Mitä mieltä olisit pikaisista suuteloista näin aamulla, vaikkapa täällä kylpyammeessa?" Minhee kysyy hymyille.
"Mikäs siinä, mutta jos mahdollista, niin ei siellä kylpyammeessa. Sitä on tullut kokeiltua, ja asento ei ollut kovin ergonominen, tiedäthän.. Käyn kyllä sitten äkkiä suihkussa, jos vain jaksat odottaa."
"Juu, miten vaan parhaaksi näet." Pian Minhee nousi vedestä ja meni kuivattelemaan ja pukeutumaan, kun taas minä laskeuduin ammeeseen ja laitoin suihkun päälle ja vain rentouduin

"Sofia, meneekö vielä pitkään?" kuulin Minheen huudon, ja pian nousin kylvystä ja kiedoin pyyhkeen ympärilleni.
Se pyyhe ei kuitenkaan pysynyt kovin pitkää aikaa päälläni, sillä Minhee hukutti minut pian lämpöisiin ja kiihkeisiin suudelmiin. Hänen lämmin kehonsa vasten omaani tuntui niin hyvälle, etten huomannut, kuinka nälkäinen olinkaan. Suudelmien keskellä Minhee kuitenkin muistutti minua: "Eikös olisi jo pitänyt syödä jotain, kello kun käy jo kolmea?"
"No, olet ihan oikeassa", sanoin, ja lähdin kaivamaan vaatekaapistani vaatteita itselleni ja Minheelle. "Jospa mentäisiin meille? Minulla on lähipäivien tähteitä jääkaapissa, niin ei tarvitsisi alusta alkaen sitä ruokaa tehdä", hän ehdotti, ja kun vastasin nyökytellen, hän keräsi kamppeensa lattialta ja lähdimme hänen kämpilleen. Lyhyen matkat Minheen autolla ajettuamme saavuimme suurille, hieman tyyriin näköisille kerrostaloille, jotka sijaitsivat lähellä keskustaa. Minhee parkeerasi auton ja ohjasi minut sisälle. En voinut kuin haukkoa henkeäni - talo oli upea. En ihan ymmärtänyt miten Minhee oikein viitsi vapaaehtoisesti viettää aikaansa murjussani, kun hänen oma talonsa oli näin upea.

Kun ovesta astui sisään, silmien eteen aukesi melko pieni eteinen, jossa oli lokerokaappi ja lasinen seinä keittiöön. Eteisestä eteenpäin käveltyään pääsi kahteen suuntaan, yhdistettyyn kodinhoito- ja työhuoneeseen sekä keittiö-olohuoneyhdistelmään. Yläkerrassa oli avara parvi, jossa Minhee maalasi taideteoksiaan ja nukkui. Parvelta oli avoin näköala keittiöön ja olohuoneeseen, jotka olivat hyvin korkeita. Koko talo oli sisustukseltaan valkoista, punaista, lasia ja tummaa puuta, lukuunottamatta teehuonetta - kyllä, hänellä tosiaan oli pikkuinen teehuone talossaan, joka oli erotettu muusta talosta sälekaihtimin ja lasiseinin.

Ei kestänyt kuitenkaan kauaakaan kun innostuimme taas suukottelemaan. Oli se paikka sitten mikä vain, näyttää tuo luonnistuvan joka tapauksessa yhtä hyvin. Äläs nyt, onko siinä jotain kiellettyä? Makasimme tiukasti lähellä toisiamme olohuoneen karvamatolla hyväillen toisiamme. Minheen kosketus oli niin pehmeä ja naisellinen, mutta samalla vaativa, olematta kuitenkaan alistava. Yhtäkkiä Minhee kuitenkin pomppasi seisomaan. Mikäs sille tuli?

Minhee polvistui eteeni ja huudahti:
"Sofia, minä rakastan sinua! Tahdon sinut muusakseni, vaimokseni ja että eläisimme elämämme loppuun asti onnellisina yhdessä - Sofia, mennään naimisiin!"
Katsoin sormusta. Tietenkin taiteilijaelämä Minheen kanssa houkutteli, mutta olisinko heti valmis näin nopeaan suhteeseen - tälläkin kertaa olimme tunteneet vain pari päivää.

3. Voi kunpa itsestänsä lomaa ottaa voisi

"Minhee, hei, mikä sulla on jäänyt ymmärtämättä? Muistatko sä että mä - niin kuin säkin - olin juuri kihloissa jotka eivät tosiaan päättyneet niin kuin olisi sopinut odottaa. Mä en millään tahtoisi, että niin tapahtuisi uudelleen, mä jouduin pettymään niin. Toisekseen, mistäs mä tiedän rakastanko sua sitten ihan oikeasti, me ollaan tunnettu nipin napin päivä jos sitäkään, en mä edes oikein tunne sua. Mä haluun miehen, lapsen, omakotitalon ja koiran, ja musta tuntuu, etten edes pidemmän päälle välittäisi tällaisesta taiteilijaelämästä!" kiljuin falsetissa, ääni samalla väristen. Minhee yritti selkeästi sanoa jotain, mutta minä juoksin ovelle, huutaen: "Älä sitten soita, mä tahdon olla ihan yksin, enkä enää ikinä rakastua!"
Paiskasin oven kiinni, nojasin siihen ja painoin pään käsiini. Miksi tässä kävi taas näin? Olet vain liian kevytkenkäinen, sellaiset nyt vaan joutuvat kärsimään. Ei, enhän ole. Minä vain yritän elää tätä elämää - ehkä sekin on sitten väärin.

Pyyhin kyyneleitäni, mutta se ei pysäyttänyt niiden tulvaa, ei laisinkaan. Olin taas yksin, ja vain siksi, että olin niin naiivi ja typerä.

Hieman sekavassa tilassa katsoin eteeni - rakastamani mies makasi edessäni, tajuttomana. Ei elonmerkkejä. En tuntenut pulssia.
"Et sinä voi jättää minua! Ymmärrätkö? Et voi!" Itkin hulluna ja huusin. Kiljuin ja huusin, olin niin peloissani.
"Etkö ymmärrä, minä en kestä ilman sinua! Puhu minulle, et saa mennä!"
Tajusin että tämä oli unta, painajaista, mutta en saanut itseäni hereille. Nipistelin itseäni kovaa, ja vihdoin pääsin takaisin todellisuuteen. Istuin vieläkin vasten Minheen ovea, ripsivärit itkettynä poskille. Vihasin sillä hetkellä itseäni enemmän kuin ketään ikinä. On siinäkin ollut ihmisillä ihmettelemistä..toivottavasti kukaan ei ole nähnyt minua. Keräsin itseni ja lähdin kotiin - en halua, että mitään tämän kaltaistakaan tapahtuisi ikinä, koskaan, uudelleen.

Kotona päätin, että olisi aika ryhdistäytyä - minulla ei ollut mitään syytä yrittää esittää jotain 16-kesäistä, kun olen tosi hyvä ihminen liki kolmikymppisenäkin. Vanha Sofia lähtisi lomalle, ja minusta tulisi siveä, hankkisin kunnollisen työn, enkä enää ikinä, en kertaakaan ryhtyisi suin päin suhteeseen. Ja juomistakin voisi rajoittaa. Eihän tästä näin tulisi mitään! Kerrankin voin sanoa, että olet ihan oikeassa. Epäilen vain, ettei sinusta ole siihen. Vaihdoin vaatteet, ja päätin uudistaa myös meikkini sekä hiukseni. Laitoin hiukset tiukalle ponnarille ja meikkasin kerrankin siististi, luonnollisesti. Pitkästä aikaa tunsin olevani ihan nätti - nyt voisi lähteä vaikkapa baariin, kellokin on pian seitsemän. Niin, missä on se pidättyväinen ja siveä Sofia, se joka juo vähemmän? No tuo nyt oli lähinnä huonoa läppää. Ollako vai eikö olla..?

Puhelin alkoi soida - toivottavasti se ei ole Minhee. Sanoit hänelle kyllä aika suoraan niistä soitteluista. No mutta ei sitä koskaan tiedä! Minheekin on niin kovin impulsiivinen ettei hänestä oikein tiedä sanoa.
"Sofia, kukas siellä?" nostin luurin ja kysyin.
"Jarkko täällä. Haluaisitko tulla katsomaan uutta kämppääni?"
"Ai joo, voisinhan minä, eipä tässä muutakaan ole." Paitsi se Sinkkuelämää -sarjan neljäs tuotantokausi, joka sinun oli tarkoitus katsoa, ja se pinkka Cosmoja jonka olit säästänyt juuri tällaista päivää varten. No se nyt oli vain oma ehdotelmani kun luulin, ettei mitään kiinnostavaa ilmaantuisi. "Okei, nähdään sitten täällä puoli kahdeksalta! Asun täällä samoilla taloilla missä teidän perhe asui silloin yläasteaikoina, mutta rapussa J."
"Ai, no, sittenhän osaan sinne oikein hyvin. Nähdään sitten!"
Laitoin luurin paikoilleen, vilkaisin itseäni peilistä ja lähdin matkaan.

"Moi Sofia! Me ei ollakaan nähty moneen viikkoon!" Jarkko huudahti.
"Ei ollakaan, muta nyt taas nähdään", nauroin.
"Oi ja sä vain kaunistut päivä päivältä! Ja nuo vaatteetkin, aivan upeat!" Jarkko kehui, ja minä vain tapani mukaan yritin olla siveä ja punastumatta, ehkäpä yritin jotain kiitosta mutista. Lopulta keräsin rohkeuteni, ja kysyin sen kysymyksen joka oli jäänyt minulle totaalisen auki:
"Miksi siis oikein olet muuttanut omaan kämppään? Missä ovat tytöt ja Aleksandra?"
"Se on tosi pitkä juttu, mutta olemme - öö - niin kuin asumuserossa. Ehkemme me oikein sopineetkaan yhteen."

Katsoin ensimmäistä kertaa kunnolla ympärilleni, ja huomasin kuinka suuri talo oikein olikaan.
"Eikö tällaisen vuokra ole ihan pilvissä?"
"No, onhan se, mutta kun Aleksandra maksaa tästä kämpästä puolet. Hän kuitenkin asuu talossa josta minä olen maksanut puolet. Ei se vuokra silloin ole niin paha, ja nytkin kun sain juuri palkankorotuksen ja.." Läppäisin käden hellästi Jarkon suulle ja nauroin:
"Joojoo, mutta onko täällä jotain ruokaakin? Mä olen niin nälkäinen että alan kohta itkeä!"
Jarkko naurahti ja mutisi: "Olet vieläkin se sama tyttö johon teininä rakastuin", ja jatkoi hieman kuuluvammin: "Mennään tuonne keittiöön, sillä olen tehnyt oikeaa herkkuruokaa - fileepihvit ja herkullista kastiketta!"

"Tämähän on ihan hirmu hyvää!" huudahdin maistettuani ruokaa. Se oli todella herkullista - Jarkko oli tosi hyvä kokki kun vain jaksoi uhrautua.
"Kiitos, mutta menihän siihen aikaakin vaikka kuinka.." Jarkko alkoi selitellä takellellen. Syötyämme herkulliset ateriamme kapusimme jyrkkiä rappuja yläkertaan, ja Jarkko sytytti siellä olevan tiilitakan.
"Tämä on sitten kiva kämppä, Jarkko", sanon, ja taputan paikkaa vieressäni, vihjaten Jarkolle että siihen sopisi istua.
"Tiedätkös, olen tässä miettinyt, että voisin hankkia ihan kunnon työpaikan.. Tietäisitkö mitään hyvää?" kysäisin Jarkolta viritelläkseni jonkin asteista keskustelua.
"Hmm, mitäs sanoisit jos ottaisin sinut sihteerikökseni. Voisit järjestellä papereita ensin isoihin pinoihin, sitten pieniin ja lopuksi keskikokoisiin.." Naurahdin väkinäisesti ja yritin keskittyä televisiosta tulleeseen ohjelmaan.

Jarkko yritti hiljalleen ja huomaamattomasti hivuttautua lähemmäs minua, niin lähelle että kuulin jo hänen hengityksensä. En kuitenkaan estellyt, ennen kuin hän otti minut kainaloonsa jolloin älähdin: "Hei mitä sä oikein yrität?"
"Öö, en mitään tai sis mä luulin että säkin haluisit tiedätkö siis no kyllä sä tiedät tiedäthän?" Jarkko sönkötti, ja minua alkoi lähinnä naurattamaan:
"Jos jotain on jäänyt epäselväksi, niin mä en ole enää se sama 15-vuotias joka oli sun käsissäs kuin sulaa vahaa - siitä on kymmenisen vuotta, ja kyllä mä olen siinä ajassa jo vähän henkisesti kasvanut. Luulitko tosiaan että saisit mut heti tanssimaan pillis mukaan kun vähän laitat ruokaa?"
Voin olla vain ylpeä susta, Sofia. Kiitos, sillä niin minäkin. Tämä oli suurimpia askelia joita jouduin uuden minäni takia ottamaan - piti oppia sanomaan ei.
"Lähden nyt alas, tule säkin", pyysin ja menin juomaan lasillisen vettä.

"Mutta hei Jarkko, mitä ihmettä! Onko sulla tuolla poreamme!" huudahdin innostuneena kuin pikkuinen lapsi nähdessään jäätelökojun ja näytin ulos. Siellä komeili hieno amme, jonne minun teki kovasti mieli pulahtaa.
"No sillehän tuo erehdyttävästi näyttää", Jarkko nauroi ja jatkoi: "Mennään vaikka vähän iltauinnille."
Hipaisin ohimennen Jarkon poskea, kuin pieneksi vihjeeksi - ehkä voisin sillä korvata äsköisen kohtaukseni. Se oli kuitenkin hieman ylireagointia, sillä tiesinhän että Jarkko olisi se elämäni mies, ja hänet minä oikeasti tunsin.

Menimme ulos, ja riisuin alusvaatteisilleni - eihän minulla mitään uima-asua mukaan sattunut. Ilma oli kylmä ja veden pinta höyrysi. Suuttimet puhalsivat hiljalleen ilmaa kehoani vasten ja syksyiset lehdet tippuivat veden pintaan, yksi kerrallaan. Hivuttauduin hiljalleen Jarkon lähelle, ja hän sulki minut lämpimään syleilyynsä. Hänen vahvat kätensä hivelivät hiljalleen vartaloani, hyväillen. Katsoin häntä silmiin, ja kaikki loputkin jarruttavat tekijät välillämme särkyivät kuin lasi, ja huuhtoutuivat veteen. Minä vain pidin Jarkosta kiinni, ja hän piti minut lähellään voimakkailla käsivarsillaan. Lähenimme lähenemistään, ja hän painoi huulensa huuliani vasten, niitäkin hellästi hyväillen. Koko pieni kroppani värisi kylmästä ilmasta, mutta Jarkon lämpö lämmitti minua, ja hänen voimakas mutta hellä kosketuksensa vei minut korkeimpiin sfääreihin. En tiennyt, oliko tämä kaikki oikein, mutta juuri sillä hetkellä tiesin, etten haluaisi mitään muuta. Sama se, leikkiikö Jarkko taas minulla - tämä ainutkertainenkin läheisyys sai sisimpäni palamaan niin, ettei edes kylmä yötuuli enää viilentänyt minua. Kukaan muu ei voisi päättää minun parastani kuin minä itse.

Rakennat uudet perustukset

Yöksi en edes mennyt Jarkon viereen, vaan kävin nukkumaan siveänä tyttönä vierassohvalle. Jaa että siveänä? Kyllä, kamalan siveänä. Koska olin kuitenkin päättänyt olla siveä, voisin varmasti hyvin olla syöksymättä heti petiin - mitä nyt parista suudelmasta. Kun aamulla sain silmäni avattua, kirjoitin pienelle post-itille jonka satuin jostain löytämään Jarkolle viestin:
"Moikka, nähään joskus ja soitellaan - mulla on kiireinen päivä, sori!"
Erikoisempiin selittelyihin ei nyt vain ollut aikaa, sillä olin sopinut tapaavani yläasteaikaisen ystävättäreni Ennan. Minulla olikin melko kova kiire, koska kello oli jo puoli kymmenen. Enää siis vain puolitoista tuntia aikaa valmistautua tapaamiseen.

Ajoin nopeasti kotiin, ja taas kerran yritin meikata siististi, aikuismaisesti. Ehkäpä tälläkin kertaa onnistuin edes jotenkuten. Ehkäpä sinusta ei ole luotu meikkaajaa. Sinuna pesisin nuokin ja levittäisin pelkkää maskaraa.. Olen kyllä oikein hieno näin, pää kiinni. Nyt kyllä lähden. Myöhästyt kuitenkin, samapa tuo. Olimme sopineet tapaavamme keskustan pikkuisessa kuppilassa, sillä se oli halvimpia ja sieltä sai kaupungin parasta kahvia siihen hintaan - ja kaiken lisäksi se ei kuulunut mihinkään suureen kahvilaketjuun joita Enna kuulemma nykyään boikotoi. Sekin tyttö on kamalan muuttunut. Ja minä olen se sama teini joka olen ollutkin edelliset 10 vuotta. No se on kyllä täyttä totta - etkä sä tuosta varmaan ikinä aikuistukkaan. Äläs..

Astuin kahvilaan sisälle lähestulkoon vartin myöhässä, ja etsin katseellani Ennaa. Hän olisi varmasti jo paikalla, sillä hän oli usein koulussakin puolta tuntia aikaisemmin - hänellä oli joku fobia myöhästymisestä, niin luulisin. Pian katseeni osui kahvilan perällä sijainneeseen nurkkapöytään; voisiko tuo tyttö olla Enna? Otin pari askelta pöytää kohti, ja katsoin tyttöä. "Enna?"

"Oi, Sofia!" Enna huudahti ja hyppäsi kaulaani:
"Mulla on ollut tosi ikävä, ei olla nähty vuosiin - viimeks silloin luokkakokouksessa!"
Naurahdin Ennalle, ja totesin että hän on muuttunut kamalasti siitä teinitytöstä jonka elämän päätarkoituksena toimivat van pojat ja kaverit.
"Sä olet kyllä ihan samanlainen, pakko myöntää! Oot varmaan vielä kuuskymppisenäkin kuin viistoistakesäinen!"
Nyökyttelin Ennan kommentille hiljaa - niin se varmastikin oli, minä en ikinä tulisi aikuistumaan. Olikos siinä jotain uutta? Ehkä niin sitten.

Tilasimme espressot ja kävimme juomaan niitä. Enna kertoi ihanasta aviomiehestään, kauniista, juuri remontoidusta talostaan ja ihanasta pojastaan kasvot hehkuen. Oletkos kateellinen? Jotkut ovat osanneet pitää jalat ristissä siihen asti että toimeentulo on taattu. Äsh, lopeta nyt. Olet liian oikeassa.
"Mutta Sofia, miten sulla on sujunut nää vuodet? Mua nolottaa kun selitän vain omasta elämästäni!" Enna hymyili. Minä vääntelehdin vaivautuneesta tuollani - mitähän tuohon nyt vastaisi. Kertoisinko muka että en ole tehnyt muuta kuin juonut, syönyt ja nukkunut, elänyt Sossun luukulta? Vai sepittäisinkö jotain omiani?
"Öö, niinku siis, no eipäs tässä mitään oikein ole ollut. Olin juuri epäonnisissa kihloissa, ja nyt etsin vakituista työpaikkaa.. Eipä oikein muuta." Enna taisi huomata etten mielelläni puhunut aiheesta, ja katsoi minua niin Ennamaisen lämpimästi, juuri niin kuin hänellä on tapana katsoa kun hän on oikeasti kiinnostunut: "Sano vaan jos joku painaa sun mieltäsi. Minä kyllä autan, sitä vartenhan kaverit ovat!"

Pääni tuntui räjähtävän - en enää jaksanut kannatella kulissia, ja purskahdin itkuun. Kyyneleet valuivat tiuhaa tahtia poskiani pitkin, ja itkuisella äänellä nyyhkytin vain: "Kaikki on niin kamalaa. Mä olen raskaanakin varmaan!"
Enna katsoi minua vieläkin sillä samalla ilmeellä. Silmistä näki että hän välitti: "Miten niin varmaan?"
"No kun mulla on ollut samanlaista pahoinvointia kun silloin kun odotin Juttaa. Ja kuukautisetkin on myöhässä."
Enna katseli minua, ja kysyi juuri sen kysymyksen, jonka olin toivonut hänen jättävän kysymättä: "Kuka on sitten isä?"
Vaikka kauhulla olinkin tuota kysymystä odottanut, en ollut miettinyt siihen minkäänlaista vastausta, mutta Markuksen kanssa olin viimeksi ollut, joten pakkohan sen oli Markus olla, kukas muukaan. Siitä viptilasessiostahan oli vain pari päivää, mutta sitä ennen olimme kuitenkin ollut kaksi viikkoa vähän miten sattuu.

Niinpä nipistin sanat suustani: "Ex-kihlattuni." Enna otti käteni käteensä, ja hymyili: "Sun pitää soittaa sille ja kertoa kun asia varmistuu. Käydään ostamassa raskaustesti ja mennään sitten meille ettei tule väärää hälytystä."
Nyökkäsin hänelle ja pyyhin kyyneleeni hihaani ja lähdimme apteekkia kohti. Olin niin täpinöissäni, että ryntäsin heti vessaan kun pääsimme Ennan kotiin.

Lukittauduin vessaan, tein testin ja jäin ravistelemaan sitä. Hiljalleen ilmestyneet kaksi viivaa pistivät pääni aivan sekaisin. Kaikki oli niin sekavaa - hetki sitten olin rakastunut upeaan naiseen, ja nyt olin raskaana miehelle, jonka takia itsetuntoni oli romahtanut pohjalukemiin.

"Enna! Kaksi viivaa!" huusin niin, että Enna varmasti kuulisi. Ennan riemunkiljahdus kuului oven takaa, ja ryntäsin ulos halaten Ennaa: "Lupaan että tämä lapsi saa sen elämän jonka olisin halunnut Jutalle tarjota!"
Enna nyökytteli ja nauroi innokkuudelleni. Pian hymyni hyytyi kuitenkin, ja Enna katsoi minua pitkään: "Niin - nyt sun pitää soittaa sille eksällesi."
Oli ihanaa että lähellä oli kerrankin ystävä joka ymmärsi, sellainen joka tiesi mitä seuraavaksi tekisin.

Kaivoin käsilaukustani kännykän, valitsin osoitekirjasta Markuksen numeron, ja nostin luurin korvalleni. Tuut, tuut, tuut, ja sitten Markus vastasi: "Sofia? En yhtään ajatellut että sinä soittaisit!"
Hänen äänestään kuulin, että yllätys oli iloinen.
"Niin, Sofia tosiaan. Ei minullakaan ollut hetki sitten mielessä sinulle soitto, mutta nyt vain tuli asiaa. Minä olen raskaana."
Linjan toisesta päästä pääsi yllättynyt, mutta silti kummallisen iloinen huokaus: "Mitäs me sitten teemme?"
Itseasiassa en ollut ajatellut asiaa yhtään ajatellut - olin vain miettinyt miten kertoisin itse asiani, en miten selviäisimme seurauksista. Markus tuntui ymmärtävän ettei minulla ollut hajuakaan, ja niinpä hän hieman avitti: "Aviotonta lasta en halua, eli joko menemme naimisiin ennen kuin masusi paisuu tai sitten tehdään jotain radikaalimpaa. Yksinhuoltajaa en sinusta halua tehdä, kyllä minäkin nyt jonkin verran sinusta välitän."
"Jonkin verran?"
"No kovastikin. Kaikki nyt vain ei mennyt ihan niin kuin halusin."

Purskahdin itkuun ajatellessani sitä kaikkea - ties montaako naista Markus oikein pyörittikään vieläkin. "Sofia, älä itke", Markus lohdutteli kuullessaan nyyhkytykseni, "kaikki järjestyy. Muutin juuri omakotitaloonkin, sinäkin mahtuisit vatsoinesi tänne hyvin. Mennään naimisiin ja eletään elämämme onnellisina loppuun asti!"
Tarjous tietenkin houkutti, mutta en tiennyt voisinko enää ikinä luottaa Markukseen. Tietenkin se ihanan ylellinen elämä houkutteli, mutta kestäisikö se?
"Sofia, sano jotain. Sopisiko sinulle jos sopisimme heti hääpäivän ja menisimme naimisiin. Lupaan että voit siitä lähtien luottaa minuun. Muuta tänne minun kotiini, ja annetaan sille pikkuiselle rakastava perhe. En minä sinua ole unohtanut vaikka niin luulisitkin, ei sellainen rakkaus unohdu mitä välillämme oli. Anna minulle vain uusi mahdollisuus, niin teen meistä pienen ja idyllisen perheen."

Markuksen kauniit sanat saivat oloni paremmaksi ja tulin siihen tulokseen että kyllä hän ansaitsisi mahdollisuuden. Jos minulle ei jokin korkeampi olisi antanut uutta mahdollisuutta päästä jalkeille ja takaisin kiinni elämään, minua ei enää varmaan olisikaan. Sovimme, että tapaamme teatterin kahvilassa seuraavana päivänä, ja suljin puhelimen. Enna katsoi minua pyytäen selittämään koko jutun, ja niinpä kerroin kaiken mitä oli tapahtunut siitä eteenpäin kun heräsin kylpyhuoneen lattialta, tietämättä mitään eilisestä. Kerroin myös kuinka kateellinen olin hänen elämästään, jonka jälkeen hän purskahti nauruun: "Hei, Sofia, vaikka elämäsi olisi kuinka vaikeaa, niin joskus toivon että itsekin voisin olla ihan vapaa. Nyt kuitenkin koko elämäni on niin tiukasti aikataulutettua, että on miltei mahdotonta ajatella vaikka lähtevänsä lounaalle ravintolaan. Kadehdin sitä kuinka rennosti voit tehdä juuri sitä mitä haluat, ilman ylimääräisiä tuskia. Mutta ehkä sekin tulee pian muuttumaan.."

Niin. Nyt vasta tajusin, että minähän todella saan perheen! Ehkäpä voisin myös yrittää saada Jutan huoltajuuden ja lopultakin kokea äitiyden ilot. Vaikka Markus olikin ollut mitä oli, uskoin täysin siihen että hänestä tulisi aivan upea isä. Hän oli kuitenkin niin rakastava ja herkkä.

Soitin kotimatkalla vielä Markukselle ja kyselin hänen osoitettaan. Koska hän asuikin aivan matkan varrella, en voinut vastustaa kiusausta käydä käväisemässä siellä.

Pienen pihatien päässä oli piskuinen ja suloinen sininen puutalo, sellainen ihan tavallinen suomalainen omakotitalo. Ajoin talon pihaan ja parkeerasin Sierrani, kävellen pehmoisen soratien rapistessa jalkojeni alla. Päästyäni ovelle se jo aukesikin, ja Markus suorastaan hyökkäsi halaamaan minua. Ehkäpä juuri halausta olinkin tarvinnut, sillä nojasin vain Markukseen ja itkin. Hän talutti minut sisälle ja sohvalle, piti vain kainalossaan, ja tunsin pitkästä aikaa olevani kotona.
"Kyllä me voidaan mennä naimisiin. Jos sanoisin, etten rakastaisi sua vieläkin, valehtelisin kyllä. Mä nimittäin taidan salata itseltänikin kuinka paljon oikein sua rakastan."
Markus vain hymyili minun jutuilleni, ja minäkin hymyilin hänelle. Taisin olla jo unohtanut miksi häneen jo kerran rakastuin - hän oli niin herkkä, rakastava ja samalla voimakas niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän oli kuin pehmeä kallio jota vasten itkeä. Ja minä todella taisin rakastaa häntäkin.

Tämä kaikki oli niin kamalan vaikeaa - taisin rakastaa vielä Jarkkoa ja Minheetäkin, ja tälle miehelle minun olisi pitänyt olla niin vihainenkin. Tunsin kuitenkin jonkin yhteyden välillämme, jotain sellaista jota en muiden kanssa ollut kokenut. Olimme kuin toinen toisillemme luodut. Nojasin vain hänen rintaansa, hiljaa, ja annoin tunteiden purkautua, niin kauan että kyyneleet loppuivat. Markus laittoi kätensä leukani alle ja nosti pääni pystyyn. En voinut vastustaa kiusausta suudella häntä, ja niinpä annoin huulieni koskettaa hänen huuliaan. Markus nappasi minut tiukkaan syleilyynsä, hyväillen, pitäen minua hyvänä.
Tosiaan - tunsin itseni hyväksi.

Sinne jäin. Irtisanoin vuokrasopimukseni, myin vanhat huonekalut ja ostin rahoilla uusia vaatteita. Kun kumpu alkoi hiljalleen kasvaa, sitä halusi hankkia hieman aikuisempia vaatteita - en vain halunnut näyttää teiniäidiltä. Se ei onneksi ole sulle uutta. No ei.

Kuitenkin, ei mennyt montaa viikkoa kun häämme jo järjestettiin. Kutsulista oli lyhyt, vieraina olivat vain Markuksen vanhemmat ja sisarukset perheineen - se teki yhteensä vain 13. Lapset leikkivät ja kaikki olivat niin iloisia. Lehdet ruskan väreissä tippuivat puista ja tuuli tanssi tyhjillä oksilla. Kylmä oli, mutta se ei haitannut. Minulla oli perhe. Perhe!

4. Kaikki hyvin on, en ole erityisen onneton

"Moi Enna,

Innostuin kerrankin lähettämään sulle sähköpostia, jos vaikka ehtisit lukea työsi lomassa.

Päivä päivältä mä tunnen vauvan kasvavan, ja päivä päivältä tuun onnellisemmaksi. Minä, Markus ja vauva, meistä tulee vielä niin kaunis pieni perhe. Unelmoin vain päivät ja yöt, kaikki vain on niin helppoa.

Suudelmat ja halaukset, kaikki se hellyys saa mun oloni niin onnelliseksi. Kaikki pienet ja niin romanttiset teot Markukselta, kuten aamiainen vuoteeseen, ovat vain niin ihania. Tunnen oloni kuningattareksi tai vähintäänkin prinsessaksi. Ympärilläni on niin kovasti rakkautta, se tuntuu syvällä sydämessäni asti. Rakastin aina vain enemmän pikkuista perhettäni, tästä tulee vielä jotain niin hienoa ja ihanaa.

Sitten siihen itse aiheeseen;

Eräänä yönä mä näin todella kummallisen unen. Olin valkoisessa tilassa, makasin hiljaa paikallani ja itkin. Vieressäni seisoi tuttu nainen, joskaan en tiedä kuka se oikein oli.
"Elisabeth, olen niin pahoillani", se vain sanoi, ja itki. Me itkettiin. "Olen todella pahoillani, Elisabeth."
Nainen vain mumisi: "Me selvitään tästä, Elisabeth." Uni vain loppui yhtäkkiä - mistä "me selvittäisiin"? En ymmärtänyt lainkaan. Etkös sä sillon joskus tutkinut niiden unien merkityksiä, osaisitko kertoa tästä jotain?

Miten sulla on muuten mennyt töissä ja kotonakin ihan? Itse olen nyt vapaalla, kun kerran viidennellä kuulla olen, niin ei oikein vaan tee mieli tehdä töitä niin olen sitten ainakin hetkellisesti työtön nyt. Elämä on muuten hirmu yksinkertaista, ei oikeastaan tarvi ajatella omaa napaansa pidemmälle - sanatarkalleen, nykyään meinaan tuntuu, että ajattelen vain itseäni ja vauvaa. Välillä ehkä Markusta, hih. Markus toivoo tyttöä, mutta itse ehkä haluaisin enemmän pojan. Nuo tytöt tuntuu olevan aikas temperamenttisia, kun tota Juttaakin ajattelee. Kuitenkin, kyllä mulle tyttökin kelpaa, katsotaan nyt mitä Luoja suo.

Toivottavasti voitais nähdä pian. Jos mä jaksan vatsani kanssa raahautua vaikka sinne samaan kahvilaan missä sillon nähtiin, niin sopiskos se paikka? Jos vain sulta liikeenee ylimääräistä aikaa, niin tarkistapa kalenteristas, millon ois sopivaa aikaa. Olis taas kiva nähdä, ei olla pariin viikkoon nähtykään.

Vauvan laskettu aika on siinä heinäkuun alussa, jotenka kesä meneekin siinä vauvaa hoidellessa. Syystalvella voitaisiin lähteä vaikka Ruotsin laivalle.. No joo, onkohan vähän liioiteltua jo suunnitella melkein vuoden päähän? No, varaa kuitenkin kalenteriis pari vapaata viikonloppua, niin katsotaan sitten kun tuo vaavi syntyy, että miten menetellään.

Heh, mä ja Markus ollaan jo yritetty keksiä vauvalle nimeäkin. Markuksella on toiveena että jos se on tyttö, että ainakin toiseksi nimeksi tulisi Serafiina taikka Elisabeth. Nimi on musta kuitenkin niin kaunis, että ehkä se voisi tulla jopa ensimmäiseksi nimeksikin. Itsellä oli ehdotuksina esimerkiksi Paula, Irina tai ehkäpä Mira, ja pojasta olen aina halunnut Anteroa. Markus kuitenkin sanoi ettei sitä kannata varmaankaan ensimmäiseksi nimeksi antaa, ties millaisen vastaanoton saa koulussa - ehkäpä joku Tuomas voisi olla hyvä - taikka Matias. Tai sitten Lauri. Mutta se nyt ei ole tämän hetken murhe, emmehän me edes tiedä kumpaa sukupuolta muksu sitten edes edustaa.

No, näkemisiin,

Sofia."

Raskauden aikana mielelläni vain kirjoittelin kaikenlaista - kuten juuri sähköposteja. Kotona oli muuten vähän tylsää, ja niinpä selailin kaikkia vauvapalstoja tekemisenpuutettani. Vaikka ehkä olikin tylsää, olin silti niin kovin onnellinen. Minulla oli perhe ja kaikkea. Naputtelin vain päivät pitkät tietokoneen ääressä Markuksen ollessa töissä, ja iltaisin katselimme televisiosta sarjoja ja elokuvia. "Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa.."

Tykkäsin myös kokkailla, ja kun minua vaivasi niin kova makeanhimo koko ajan, niin leivoin erilaisia kakkuja ja pullia, perustin leivontabloginkin. Eihän minulla ollut muuta kuin aikaa.

Vauva tuntui kasvavan päivä päivältä. Vielä se oli kuitenkin aika pieni, ei yhtään niin iso kuin muistan Jutan aikoihin sen olleen. Tietenkin silloin nuorena kaikki tuntui isommalle ja kamalammalle, mutta nyt pystyin nauttimaan raskaudestani.

Uneni silti kalvoi mieltäni päivittäin, sillä enhän tiennyt lainkaan mitä se oikein tarkoitti. Se tuntui kuitenkin tarkoittavan jotain tärkeää, kuin varoittavan jostain pahasta.

Yhtenä päivänä sähköpostiini kolahtikin jo maili Ennalta:

"Moikka vaan!

Olen ihan varma että teistä tulee suloinen perhe. Markus kuulostaakin aivan unelma-aviomieheltä, ja sä olet kyllä tosiaan ansainnut ton kaiken. (:
Mieti niitä kaikkia vuosia jotka jouduit olemaan muiden ovimattona, nyt sun aikas on tullut loistaa, tiedäthän.

Tuosta unesta mun oli vähän vaikea sanoa - se voi tarkoittaa joko hyvää tai pahaa, uudistusta. Tunnetko sä ketään Elisabeth -nimistä? Vai johtuukohan tuo nimi siitä, että olette miettineet niitä nimiä vauvalle, ja tuo on vain jäänyt mieleesi. Niinkin meinaan saattaa olla.

Löysin muuten sen sun leivontablogin josta kerroit sillon joskus kun käytiin brunssilla. Tosi herkullisen näköisiä kakkuja ainakin, voisit vaikka kutsua meidätkin maistamaan joku sunnuntai. ((:

Meillä täällä on mennyt oikein hyvin. Kalle on saanut justiin ylennyksen ja saatiin Mikael perhepäivähoitoon. Allekirjoittaneella on tässä nyt lähinnä pitänyt kiirettä noiden sopimusjuttujen kanssa, töitä pitää ottaa kotiinkin tosi paljon. Kaipa se tästä kuitenkin helpottaa.

Siitä risteilystä muuten, merkkasin kalenteriin lokakuun lopuille ja marraskuun aluille jotain merkkiä, niin en sitten vahingossa buukkaa niitä täyteen. Olis tosiaan kiva mennä vähän jonnekin, melkein pelkästään kodin ja firman väliä tulee kuljettua.

Soitellaan, mulla on tässä nyt jonkin verran vapaata ensiviikolla, kun kohta on se työmatka niin saan sitten vähän vapaaksi.

Suukkoja ja voimia jaksamiseen,

Enna."

Nyt huomasin viimeinkin, että yö on niin suuri

Oli siis yksi aivan tavallinen iltapäivä, ja Markus tuli kotiin: "Sofia, tänään minulla on sinulle yllätys! Mennään ravintolaan! Varasin pöydät sieltä hienosta paikasta, kyllä sä ne vip-tilat muistat. Mennään ensin ostamaan joku mekko johon vauvakin mahtuu kunnolla, nuo kun eivät paljoa anna periksi nuo muut."

Suorastaan juoksin Markusta vastaan ovelle, ja siitä lähdimmekin suoraan pihaan ja autolle. Mersun pehmoiset penkit selvästikin odottivat jo että lastenistuimen voisi niihin asentaa. Markus peruutti pihasta ja lähdimme keskustaan päin.
"Markus, älä tuijota vauvaa, katso tiehen!" naureskelin, ja Markus nauroi myös. Hän nauroi niin kovasti katsoen minuun päin, että ei tajunnut siirtyä tien sivuun kun meidän kaistaamme tuli väärään suuntaan auto, nopeaa vauhtia.

Jokainen sekunti tuntui minuutilta, mutta en pystynyt liikuttamaan niveltäkään - olin aivan shokissa. Markus yritti painaa jarrua, mutta se ei tuntunut toimivan. Vastaantuleva auto ei tuntunut jarruttavan ollenkaan, ja Markus yrittikin vielä kääntyä tien sivuun - mieluumminhan sitä ojaan ajaa kuin kovaa vauhtia toista autoa päin. Minä kiljuin, Markus huusi, ja vastaantuleva auto ajoi täyttä vauhtia automme kylkeen, sen verran ehdimme kääntyä. Sitten silmissäni pimeni.

***

"Herää, herää! Olet turvassa", kuului ympäriltäni, mutta näin vain pimeyttä. Hiljalleen sain silmäni auki, ja pimeyden tilalle vaihtui ankean valkoinen, kolkko näkymä sairaalahuoneeseen. Vieressäni seisoi punatukkainen nuori sairaanhoitaja, jolla oli piirretyt kulmakarvat ja lyhyet hiukset muotoiltu piikeiksi.

"Mitä oikein tapahtui?" sain suustani ulos ensimmäiseksi. Sairaanhoitaja katsoi minua hyvin osaaottavasti ja kertoi: "Sinä selvisit ruhjeilla ja aivotärähdyksellä, ja kuin ihmeen kaupalla myös vauva selvisi. Siitä saat kiittää jotain korkeampaa voimaa."
"Mutta, entä Markus, aviomieheni?"
"Niin, rouva Grönholm, valitettavasti hänelle ei voitu tehdä mitään. Hänen turvavöitään oli selkeästi sabotoitu, ja hän lensikin suoraan ikkunasta ulos rajussa törmäyksessä. Olen erittäin pahoillani."
En voinut estellä kyyneliä, enkä edes halunnut. Kirpeät, suolaiset kyyneleet valuivat poskilleni, ja katsoin vain hoitajaa. Toivoin tämän kaiken olevan vain pahaa unta. Miksi Markuksen pitikin keksiä, että menisimme sinne ravintolaan? Miksi emme vain voineet pysyä kotona, kuten jok'ikinen muukin päivä olimme pysyneet? Ei se ollut teidän syynne, teidän kummankaan. Ehkäpä Hän vain halusi tätä. Kyllä sille on syynsä.

"Mitä sille - mm - toisen auton kuljettajalle tapahtui? Kuka hän oli?"
Hoitaja kertoi että henkilöllisyyttä ei oltu vielä pystytty selvittämään, mutta kyseessä oli keski-ikäinen mies. Kuulemma hän oli ollut todella juopuneena ratissa, ja tapausta tutkivat ihmiset olivat sitä mieltä että myös muilla huumausaineilla voisi olla osuutta asiaan, sillä autosta löydettiin esimerkiksi ekstaasia. Miehelle oli käynyt yhtä surkeasti kuin Markuksellekin.

Itkin, itkin. Mietin kuka voisi olla niin paha, että tekisi tahallaan tällaista meille. Markus olisi voinut selvitä jos hänen turvavyönsä olisivat toimineet ja jos jarrukin olisi toiminut. Nyt tuntui, että olisin voinut antaa mitä vain, jos olisin vain saanut Markuksen takaisin - edes hetkeksi. Se vain on mahdotonta, Sofia.
Mutta tunnelin päässä on valoa. [i]

Juuri kun olin löytänyt rakkauden, joku riisti sen minulta pois. Kuka voisi olla niin paha? Nyt olin taas yhtä yksin kuin silloin teininä, kun Jarkko hylkäsi minut. [i]Mutta nyt sinulla on onneksi pala Markusta aina mukanasi. [i]

Jouduin viettämään aika kauan sairaalassa, mutta lopulta pääsin kotiin. Siellä oli aivan kamala olla - jokainen tuoksu, huonekalu, paperi, kirjekuori ja huonekasvi muistutti minua Markuksesta, ja siitä kuinka ihana perhe meillä olisi voinut olla. Käperryin lattialle pieneksi - mitä niin pahaa olen tehnyt, että ansaitsen tällaisen kohtalon.
Itkin vain, enemmän ja enemmän, kunnes itkuni oli itketty. Nousin maasta, ryhdistäydyin, ja katsoin eteenpäin. Keräsin itseni, ja halusin kerrankin olla kuin lempisankarittareni, Scarlett O'Hara.
Tätä asiaa miettisin lisää huomenna, en nyt.
Vaikka Rhettini oli lopullisesti poissa, pärjäisin yksin. Olihan minulla Cat. [i]Hei joo, kaikki eivät ehkä ymmärrä noita viittauksiasi. No rajoitetaan niitä sitten.

Keräilin itseäni ja lopulta onnistuin ihan oikeasti elämään. Vaikka ajattelin Markusta joka hetki, pystyin tekemään sen jo itkemättä.

Kun olin jo seitsemännen kuuni puolivälin paikkeilla ja kevät oli jo hyvässä vauhdissa, sain nimettömän puhelun kännykkääni, ja tietenkin vastasin.
"Sofia, onko se siellä Sofia?" Ääni oli selkeästi Minheen - mitä ihmettä hän nyt soitteli?
"Joo, on täällä Sofia."
"Mä soitin vaan sanoakseni, että olen todella pahoillani siitä Markuksen kuolemasta."
Jouduin taistelemaan jotteivät kaikki tunteen pääsisi pinnalle: "No, mutta, ei häntä enää takaisin saa. Onneksi minä sentään olen raskaana, ja saan pian synnyttää hänen lapsensa."
"Ai, vieläkin raskaana? Eikö lapsi kuollutkaan onnettomuudessa?" Onpas se utelias. Eipä häntä ole seitsemään kuukauteen kiinnostanut elämäsi tippaakaan. No ei kyllä, joku sille on nyt tullut. "Ei kuollut. Tuolla vatsassa se nytkin liikkuu. Mutta mikäs siinä sinua nyt niin kiinnostaa?"

Linjan toisessa päässä tuli kovin hiljaista. Kuulin nyyhkytystä, ja lopulta Minhee parkaisi: "Minä en jaksa enää esittää osaaottavaa - minä olin se, joka kopeloi Markuksen turvavyötä ja auton jarruja. Minä olin niin vihainen Markukselle ja olen vihainen sinullekin - sinä hylkäsit minut Markuksen takia. Ihan kuin se sika olisi parempi kuin minä! Niinpä halusin saada Markuksen kuolemaan, ja sinut menettämään lapsesi. Tajuatko? En ehkä aivan onnistunut, mutta jonain päivänä vielä onnistun!"
]]> 2022-07-02T20:39:00+03:00 2013-02-16T05:25:22+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/elisabethin-tarina Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Raometsän tarina JATKUU RADOLASSA]]> Osa yksi Keijukokous
"Keijut! Keijut! Stn asdf!" Suuri vaaleahiuksinen keiju huuteli. Keijulla oli miekka, ja nahkahame. Hänellä oli pitkät vaaleat hiukset. Hän oli kaunis, todella kaunis, mutta nyt hän oli todella äkäinen. Wee ja Siima leikkivät piilosta, mutta kuulivat Keiju johtaja, Radon hirveän huudon. Tytöt lensivät nopeasti suuren kannolle, missä yleensä kokoukset pidettiin. Wee oli 10 vuotias kaunis keijukainen, hänellä oli ruskeat kerroksittain leikatut hiukset, jotka liehuivat ihanasta tuulessa, tytöllä oli vihreät silmälasit, mutta yleensä hänellä oli piilolinssit, vaikka olikin vasta nuori. Siimalla oli taas ihan erillaiset hiukset, kuin weellä. Tytöllä oli vaaleat hiukset, ja siniset silmät (eli täydellinen suomalainen blondi)
"Wee senkin peppu tuu, jo! Sulla kestää aina joku sata tuntia!" Siima sanoi virne naamallaan.
"Siima! Oikeest wentta me! Sä tiedät että mä en ole nopea ja sä oot niin paljon nopeempi." Wee sanoi itku kurkussa. Redevil makoili lumpeen lehdellä, Radon huudon ulos asti. Red säpsähti kunnolla, ja yritti herätä, hän tajusi, että Rado huutaisi noin lujaa vain, kun joku oli hätänä, eli kokous. Red venytteli ja lensi nopeasti kannon luokse, missä Siima ja Wee olivat jo.
"Ai terve" Red sanoi ja hymyili, ja heilautti ruskeanvaaleita hiuksiaan, hän oli kaunis myöskin (tarinaa kirjoittaen olen huomannut, että monella on ruskeat hiukset) niin tytöt istuivat rauhallisesti kannolla odottaen muita. Otak istui kannon toisella puolella, hän ei pitänyt ylivilkaista keijuista. Tämän keijun mieli harrastus oli musiikin kuunteleminen ja laulaminen, tässä hän sitten kuunteli MPK:ta (MPKeijusta, 3 otettu pois) kuulokeita ei näkynyt, pitkät vaaleat hiukset sen estivät. Tytön vaaleat kiharaiset hiukset olivat kainaloihin asti.
"Otak! Mitä sä siellä piileskelet?" Siima huudahti innoissaan. Otak otti kuulokkeet pois ja katsoi Siimaa oudoksuen, tässä oli ylivilkas ihminen taas kerran.
"Kuules Siima. Mä oon sua piilossa, kun oot tommonen ADHD" Otak karjahti niin, että Redevil ja wee kiljahtivat.
"No jos sä oot kerran sitä mieltä..." Siima sanoi varovasti ja löi Otakia kepillä päähän. Juuri ennen tappelua Meeri lensi paikalle kannoillaan Choconut ja Fribelle. Meerillä oli vaaleat hiukset, ja hän ei ollut pitkintä sorttia (ei millään pahalla ^^) sillä tyttöhän oli vain 9 vuotias, mutta kukaan ei oikeasti välittänyt siitä. Choconutilla ja Fribellellä oli ruskeat hiukset, mutta Fribellellä oli punaruskeat. He lensivät nopeasti ja kuulivat sanaharkan.
"Hei, älkää tapelko me ollaan rauhallisia keijuja, ja meidän kuuluisi soittaa harppuja ja laulella" Fribelle sanoi rauhanomaisesti
"Kuule hippi, me ei tarvita sun mielipiteitäs..." Otak ärähti.
Sillä välin, kuin kanolla tapeltiin Yas, Nyxia, Kramelli, Miae, Tiipe ja Zebra leikkivät joenrannalla, missä oli lumpeenlehtiä.
"Miks musta tuntuu, että meidän pitäis olla kannolla?" Miae kysyi ja istahti lumpeelle ja rupesi piirtämään veteen kuvia. Hänen kauniit vaaleat hiukset loistivat auringossa. Melli (eli kramelli) katsoi kateellisensa Miaen hiuksia, hänellä itsellään oli vaaleat, mutta ne eivät kiiltäneet auringossa.
"Miae en tiedä, mut en usko että tarvitsee mennä" Melli sanoi ujosti.
Miae katsoi Melliä surullisesti, hän ei pitänyt ujoista ihmisitä, vaan yritti saada heistä rohkeempia, joten hän tuli halaamaan Melliä. Nyxia istui toisella lumpeenlehdellä ja nautti olostaan ja oli hiljaa. Yhtäkkiä Zebra lensi Nyxian viereen ja rupesi juttelemaan.
"Terve, Nyxia saanko kutsua sinua Nyxiksi? Sä oot kuulemma 23. Mitkä sun harrastukset on?" Zebra aloitti juttelun.
"Öö, joo moi. Joo on mä 23 ja mulla ei ole harrastuksia" Nyxia sanoi kyllästyneenä. Yhtäkkiä tytöt kuulivat avun huudon. Tiipe oli pudonnut veteen. Keijuille on todella vaarallista sillä he eivät osanneet uida.
"Auttakaa nyt te stn molopäät!" Tiipe kiroili ja oli valmis äkki kuolemaan. Rado oli mys kuullut huudon ja kiroilun, ja lensi nopeasti pelastamaan Tiipen.
"Ennenkuin tapatatte toisenne tulkaa kannolle, meillä on kokous" Rado sanoi hämmentynyt ilme kasvoillaan.
Kannolla ei enään tapeltu, vaan odotettiin Radoa ja muita keijuja. Sitten, kun Johtaja ja muut keijut tulivat paikalle rado aloitti kokouksen.
"No niin keijukaiset..." Rado aloitti
"Odottakaa minua kiltti" Kuului huuto kaukaa. Azukitchi lensi äkkiä Kannolle. Tytön hiuksissa oli ötöikä mitä hän yritti poistaa hiuksistaan, muttei onnistunut
"Niin, Keijut minun täytyy kertoa teille yksi todella tärkeä asia, mikä koskee Peikkoja"
"Omg!" Miae kuiskasi Redevilelle, joka repsahti nauruun. Rado katsoi tyttöjä vihaisesti. Miae ja Redevil rauhoittuvat, mutta kikattelivat vieläkin.
"Niin, asia koskee Peikkoja ja heidän johtajaansa Theoa. Ja nyt ei tule keskeytyksia ymmärretty? Hyvä. Olen jutellut Theon kanssa, ja hän ei halua sopua keijujen ja peikkojen välille. Olen yrittänyt kääntää hänen päätään jo monia vuosia, mutta Theolla ei vaan halua sopua, vaan maamme. Ja missä me asumme, jos meillä ei ole asuin aluetta. Siksi Theo julisti sodan" Rado sanoi ja lensi pois.

Osa kaksi Peikkojen Kokous
Metsän toisella puolella asui Peikot, jokainen pelkäsi heitä, missä peikot asuivat ei kasvanut edes ruohoa ja nyt oli taivaskin ihan musta, sillä Theo oli vihainen, hänen pitää pitää kokous, mutta Peikot ovat taas missä milloinkin. Theon piti etsiä heidät ja se häntä ärsyttikin.
"Peikot, te saastaiset pepun reijät! Nyt tulette esille ja menette kokous paikalle tai revin teiltä hampaat ja syötän teille!" Theo huusi peikoille. Theon pitkät maahan asti olevat hiukset raahasivat maata. Theo oli pitkä ja niin olivat hiukset, peikon silmät vahtoivat väriä tunteiden mukaan, jos hän oli vihainen hänellä oli punaiset silmät ja jos hän oli iloinen ne olivat siniset (Theo oli harvoin hyvällä päällä). Sillä välin, kuin Theo etsi peikkojansa niin Onalayna, Mara, Catty ja Mioky olivat kokous paikkalla istumassa ja haukkumassa muita. Tässä oli siis Ratometsän juoruämmät. He puhuivat kaikista pahaa milloin ja missä vain.
"Hei kuulitteko Uniquesta? Se haluaa olla keiju" Catty naurahti, mutta viimeistä sanaa peikko painosti ehkä liikaakin.
"Mä taas kuulin, että Rado ja Theo on ystäviä!" Mara kuiskasi. Kaikki olivat ihan hämmenyksissään.
"Kuka kerto?" Onalayna kysyi.
"No kun mä näin, kun ne halas!" Mara kikatti.
"Mara tiedäksie miten vakavaa toi on?" Mioky kiljaisi.
"Se oli läppä!" Mara naureskeli. Mara oli jotenkin outo, hänen hiuksensa olivat tummanruskeat ja pörröiset, hänellä oli koristeena käpy hiuksissa. Onalaynallla ol samanlaiset hiukset, muttei käpyä. Miokylla oli kaksiväriset hiukset, mutta suurilta osin mustat (jos sain siitä yhtään mitään selkoa), muttei pörröiset. Cattylla oli tummat hiukset.
"Stn, Mara!" Catty kiljui ja hyökkäsi Maran kimppuun. Catty vihasi valehtelua ja oli valmis tappamaan. Mara puri Cattya käteen. Catty repi Maran hiuksia, muttei saanut niitä irti. Mioky pelkäsi tappelua, mutta tiesi, että se oli leikkiä.
Adli, Iive ja Velia seurasivat Theo, koska se oli niin hauskaa ja he pitivät ilkeilystä. He heittivät Theo kivillä, kävyillä ja puun palasilla.
"Adli, Iive ja Velia menette nyt kokous paikalle ja jätätte minut rauhaan tai revin päänne irti." Theo sanoi rauhallisen vihaisesti. Iive, Adli ja Velia pelkäsivät Theoa joten ramppasit äkkiä kokous paikalle missä kuulivat juoruilun.
"Arvatkaa mitä? Iiveellä on tosi iso nenä, ja kun se aivastaa kaikkien lähellä olevien päälle lentää räkää!" Mioky naureskeli ja yhtäkkiä hän tunsi, että joku otti häntä kaulasta kiinni. Se oli Iivee, joka vihasi kun hänestä juoruttiin. Iivee kuristi kunniolla Miokya ja Mioky puri häntä käteen että Iivee rupesi vuotamaan verta. Unique oli verenhimoinen ja haistoi veren 100 km päähän ja siksi juoksi tappelu paikalle.
"Hyvä Iivee tapa se! Mioky pure siltä sormet irti! Lyö sitä vatsaan!" Unique huusi. Hanna ja Sofia kuulivat huudot kauas ja halusivat tietää mitä olisi tapahtunut. Kun he saapuivat he näkivät, kuinka Iivee itki (tämä on tavatonta peikoilla) Iivee vuoti verta ja Mioky pyyteli anteeksi. Hermione11 oli Theon oikea käsi, hän seurasi Theoa joka paikkaan, ja auttoi häntä joka asiassa. Mizyka ja Demi eivät pitäneet juoruilusta eikä tappeluista, ja Demillä oli tosi hyvä kuulo, joten hän kuuli tappelun.
"Peikot tappelee" Demi sanoi kyllästyneenä ja heilautti ruskeita hiuksiaan, jotka olivat pitkät. Mizyka katsoi Ratometsään. (Tytöt siis eivät olleet Ratometsässä vaan sen ulkopuolella)
Panda hyppäsi puusta alas suoraan Maran niskaan
"Mara! Mun rakas pervorinsessa!" Panda huusi ja hyppäsi Maran niskasta pois.
"Nada! Hello" Mara sanoi hymyillen. Ipana tuli Labtec kannoillaan kokouspaikalle. He näkivät, että Iivee vuosi verta.
"Iivee mitä sulle tapahtu?" Ipana kysyi ihmeissään
"Toi asdf Mioky puri mua käteen!" Iivee sanoi vihaisesti. Ipana naurahti. Liveilves kutitteli Ipanaa.
"Liveilves, ai moi!" Ipana sanoi hymyillen (Ipana on siis ihastunut Liveilvekseen) ja antoi Livelle pusun poskelle (Awws ^^) Tupsunen saapui paikalle, ja näki mitä Ipana teki ja hyökkäsi Ipanan päälle.
"Hutsu! Älä enään ikinä koske Liveen!" Tupsunen kiljui.
"Sä et sitä omista" Ipana sanoi ja juoksi Liveilveksen viereen ja pussasi tätä suulle.
Theo tuli kokous paikalle.
"Peikot kuunelkaa! Älkää tapelko senkin asanblööt! Tupsunen ja Ipana tämä koskee teitä." Theo karjui.
"Anteeksi, Theo" Ipana ja Tupsunen sanoivat yhteen ääneen.
"Kutsuin teidät haisevat peikot paikalle, koska on tärkeää asiaa. Asia koskee Keijuja. Älkää ihmetelkö. Tehän tiedätte, että Rado on rauhanomainen Ipana" Theo jatkoi
"Hei!" Ipana katsoi vihaisesti.
"Nyt ette enään keskeytä minua! Siis olen keskystelyt Radon kanssa, ja hän pyysi sopua. Mutta minä kieltäydyin ja siksi aloitamme sodan" Theo sanoi ylpeänä itsestään (tällä hetkellä Theolla on lilat silmät)
"Jee! Go Theo" Mara ja Panda huusivat yhteen ääneen.
"Jeesh! Kivaa, kenet mä tapan?"Unique hihkui.

Tähän siis loppui osat yksi ja kaksi. Kolmas osa tulee vielä tänään, joten odotelkaa.

Darken (Tämä on tavallista vakavampi osa)
Mizyka ja Demi huomasivat, että Theo oli pitänyt kokouksen,ja olivat tulleet sinne myöhässä, he tiesivät hyvin ettei Theo pitänyt myöhästelijöistä. Kun peikot tallustivat Peikkoaluetta kohti he kuulivat, että pusikossa oli joku. Demi hiipi pensaan luokse, ja hyppäsi sen jonkun päälle. Se joku oli Kamikaze.
"Mitä sä hypit ihmisten päälle? Onks se sun harrastus?" Kamikaze kysyi ihmetellen ja pudotti Demin hänen päältään.
"Ai anteeksi, mä luulin, että sä oot keiju" Demi sanoi virne kasvoillaan. Kamize ei muuta tehnyt kun ärhähti ja nosti vaaleat hiuksensa ponnarille.
"Kuka se on?" Mizyka kysyi ja tuli pusikkoon.
"Joo, hei olen Kamikaze, kutsukaan vaan Kamiksi. Ja keitäs te ootte?" Kami kysyi ja nousi seisomaan.
"Mie olen Demi ja tää tässä on Mizy. Sen oikee nimi on Mizyka, mutta mä kutsun sitä Mizyksi" Demi tervehti ja yritti auttaa Kamin ylös, mutta tyttö kieltäytyi ilkeästi.
"Joo kiitos ja hei, minun täytyy löytää Theo." Kamikaze sanoi ja lähti pusikossa siinä toivossa, että Mizyka ja Demi jättäisivät hänet rauhaan.
"Theo on meidän johtaja, me voidaan viedä sut meikien leiriin!" Demi huudahti.
"Jee, että tällälailla" Kamikaze naurahti " No näyttäkää ihmeessä Theon leiri"
Demi ja Mizyka kävelivät edellä ja Kamikaze seurasi perässä.
Viidenkymmenen minuuttin kuluttua he olivat kokous paikalla. Theo oli siellä kirjoittamassa sotajulistusta.
"Oh suuri rumilus Theo saanko teitellä?" Kamikaze juoksi Theon luokse.
"Siitä vain, kuka olet?" Theo kysyi eikä edes katsonut vierastaan.
"Olen.. olen Kamikaze" Kami sanoi. Theo kääntyi vierastaan päin ja katsoi tätä. Juuri samanlainen, kuin hän kuvitteli
"Kami, mikä sinut tuo tänne?" Theo kysyi.
"Darken"

Mitä hittoa? Kuka on Darken? Mistä Theo tuntee Kamikazen? Kaikki seuraa osassa neljä

Osa neljä Bisnesnainen Enalayna ja Itserakas Hippu
Wee lenteli Ratometsässä. Hän ajatteli mennä katsomaan peikkojen leiriä. Häntä kiinnosti peikot, mutta hän ei halunut kertoa siitä kenellekkään. Hänet tapettaisiin heti. Wee katseli taakseen, hän varmasti ettei kukaan seurannut häntä.
"Apua tulkaa auttamaan!" Kuului pusikossa. Wee pelästyi ei uskaltanut mennä katsomaan.
"Sä siellä tuu nyt ihmees auttaa! Mä kuolen, mun kynsi niiku katkes, auta!!"Joku sanoi pusikosta weelle. Keiju meni katsomaan ja hänen yllätykseen siellä oli keiju, joka oli joutunut ansaan.
"No sul kesti kauan, mä olisin voinut kuolla, aateleksä ikinä muuta, ku ittees?" Keiju sanoi häijysti Weelle.
"Öö.. joo kai mä. Tarvitsetsä apua?" Wee kysyi ihmeissään.
"No milt näyttää?" Keiju kysyi ja odotti apua. Wee auttoi keijun pois, mutta ei tämä keiju kiittänyt, vain rupesi letittämään vaaleita hiuksiaan.
"Kuka sä oot, jos saan kysyä?" Wee kysyi niin nätisti, kuin osasi.
"Oon Hippu, sano vain Hippuseks, haluaks sä olla mun palvelija?" Hippu kysyi ilkeästi.
"En kiitti, nyt mun kyllä täytyy nyt mennä." Wee kieltäytyi ja lensi kohti Ratometsän laitaa. Ennen, kuin Wee tajusi mitään Hippu oli ottanut kovan otteen hänen hiuksistaan. Wee vaikeroi ja itkien pyysi, että Hippu päästäisi irti, muttei tyttö päästänyt. Hippu vain ivallisesti nauroi, että Weestä pitäisi tulla hänen yksityinenpalvelija, mutta Wee ei suostunut vain kiljui ja puri Hippua. Keiju päästi irti ja Wee lensi niin nopeasti pois, kuin siivistään pääsi, mutta se ei auttanut, Hippu oli itse asiassa hyvin, hyvin nopea, joten sai Ween nopeasti kiinni, mutta he olivat jo päässeet Radon keijualueelle. Keijualueella oli, jo uusiki keiju TumTum, keijulla oli ruskean hiukset, jotka olivat kiharaiset ja hänellä oli suuren siniset silmät. Hippu katsoi nolona muita, keijuja kun Wee kertoi mitä Hippu oli tehnyt. Hippu silitteli vaaleita hiuksiaan ja katsoi anovasti, muttei se auttanut.
Peikkometsässä käveli Enalayna niminen peikko, jolla oli vaaleat hiukset ja vihreät silmät. Peikko tallusteli metsässä etsien sivistystä. Hänellä oli liikeidea. Peikkosen Kännykät (Nokian kännykät siis : D) Theo keskusteli vielä Kamikazen kanssa, Darkenista. (Muuten Darken on Kamikazen veli ja Theon ex poikakaveri, joka kuoli) Enayla käveli kohti Theon peikkoaluetta, sillä hän uskoi, että peikot tarvitsevat Peikkosen Kännyköitä. Tunnin kävely matkan päästä hän pääsi Theon Peikkoalueelle. Siellä hän tapasi Maran, Pandan, Cattyn, Onalayan ja Miokyn, jotka juorusivat taas Peikosta.
"Hei te siellä. Tierätekste missä on Theon peikkoalue? Enaylan kysyi ja laski bisneslaukkunsa maahan. Hänellä oli päällään smokki ja hiukset oli kamattu sivulle.
"Joo tiedetään sä oot just sielä" Catty kertoi, ja jatkoi juoruilua.
"Voiko joku viedä minut sinne?" Enaylan kysyi ja suoristi viininpunaista solmiotaan. Mara suostui ja vei Enaylan Theon luokse.
"Kuka sä siis oot?" Mara kysyi ja katseli bisneslaukkua.
"Olen Enaylan, ja kauppaan Peikkosen Kännyköitä. Kuka sinä olet?" Enalayna kysyi ja avasi bisneskassinsa.
"Mie oon Mara, mitä sinä teet?" Mara kysyi ja tarkkaili miten Enaylan otti viisi Peikkosen Kännykkää ja ojensi nämä Maralle.
"Öö... kiitti" Mara sanoi ja jäi tarkkailemaan Peikkosen Kännyköitä.
"Nyt Mara voit mennä, jos kerrot missä Theo on." Enaylana sanoi ja lukitsi bisneslaukkunsa. Mara kertoi tarkalleen missä Theo oli ja lähti takaisin Ratometsän juoruämmien luokse. Parinkymmenen minuuttin kuluttua Mara tuli takaisin ja ojensi Peikkosen Kännykät ystävillleen.
"Mitä nää niiku on?" Catty kysyi hiuksiaan raapien.
"Öö nää on jotai Peikkosen Kännyköitä. Mä sain ne siltä ihme hepulta." Mara selitti ja katsoi miten ystävänsä katselivat kännyköitä. Samaan aikaan Tupsunen ja Ipana tappelivat Liveilveksestä
"Senkin, hutsu! Liveilves on mun poikakaveri!" Ipana kiljui ja otti Liveä vasemmasta kädestä
"Ei oo! Se on mun poikakaveri!" Tupsunen kiljui ja tarrasi Liveilvestä vasemmasta kädestä. Yhtäkkiä he rupesivat vetämään Liveä itseään päin, mutta yhtäkkiä Liveilves rupesi kiljumaan.
"Päästäkää irti mä voin olla kummanin poikaystävä" Liveilves ehdotti, mutta se ei tainnut olla tytöille mikään hyvä uutinen.
"Entä, jos mä oon yhen päivän toisen ja sitten toisen kanssa, ja se kumpi on parempi oon sen kanssa!" Liveilves ehdotti ja tämä sai kannatusta.
"Theo tulin tänne kauppaamaan Peikkosen Kännyköitä." Enaylan esitteli kapistuksia
"Mitä niillä tehdään?" Theo kysyi ja tarkkaili outoja puhelimia
"Soitellaan ja pidetään yhteyttä. Annoin niitä parille ihmiselle jo." Enalayna kertoi.
"Ja ilman minun lupaaniko?" Theo katsoi Enalaynaa ra'asti.
"Ky-ky-kyllä. Anna anteeksi älä hirtä minua peukaloista!" Enalayna kiljui ja rupesi rukoilemaan Theolta armoa.

Mitä tapahtuu Enalaynalle? Tuleeko Peikkosen Kännyköistä uusi hitti? Kaikki huomisessa osassa.

Osa viisi Keijukaisia ja Peikkosia
Theo oli käskenyt rakentaa peikoille mökin, sillä hänestä tuli meteologi. Kuulemma Ukkonen voisi tappaa peikot tuhannen miljoonan säteellä, jos he eivät asu mökissä. Kaikki peikot rupesivat rakentamaan kolme kerroksisista mökkiä, jossa kaikki peikot pystyivät asua. Ensinsiksi Catty, Mara ja Ipana suunnitelivat omalaiset mökit The Sims 2:lla, mutta Theo ei pitänyt ideasta ja heitti tietokoneet ukkoseen. Peikot rupesivat itkemään kolme tuntia ja vasta seitsemältä kaksikerroksinen mökki oli valmis. Kaikilla peikolla oli hirveä The Sims 2 himo. Kukaan ei kyllä tiedä mistä peli oli saatu tai mistä tietokoneet oli saatu. No kumminkin mökki saatiin valmiiksi. He söivät mökissä matomössöä kokiksen kanssa ja jälkiruuaksi oli hevonmaksaa, lehmän kakka kastikkeen kanssa. Olipa hyvää monien mielestä. Vaikka peikot olivat tottuneet nukkumaan alasti ja ulkona he saivat hienot yöpuvut ja lämpimät sängyt. Jotkut peikot nukkuivat yksin ja jotkut jengeissä. Mökissä tai oikeastaan kartanossa oli televisio ja oma huone tietokoneille. Yleensä keskellä yötä peikot menivät pelaamaan The Sims 2:ta. Heillä oli huomattavasti sairaus. Simsfobia, ainakin Demin ja Mizykan mielestä. No nyt oli yö ja peikot menivät tietokonesaliin. Siellä he pelasivat The Sims 2 koko yön ja aamulla he eivät jaksaneet tulla aamupalalle.
"Peikot, te haisevat napanöyhdät. Te olette läskejä ja teillä on pelifobia ja siksi lukitsen tietokonehuoneen! MUAHAHAHAHAH" Theo ´naureskeli. Peikot rupesivat itkemään ja niin Theokin, joten silmät muutuivat sinisiksi.
"Tapetaan Theo, tapetaan Theo!" Panda rupesi osoittamaan mieltään ja Theo heitti hänet hullujenhuoneeseen (valkoiseen huoneeseen missö tuli hulluksi) Mara, Catty ja Onalaynan mielestä se oli ilkeää joten heidätkin heitettiin sinne. He itkivät ja Theo, rupesi itkemään.
"Senkin hirveä haisulin pieru elä itke, tai mä rupeen angstaa!" Iivee kiljui ja otti haarukaan käteensä.
"Iivee elä tee mitään missä miekin voin kuolla" Peikot rupesivat sekoilemaan (On ehkö korkea aika vaihtaa keijuihin sillä peikot tulevat hulluiksi)
Siima, Wee ja Nyxia viettivät iltapäivänsä joella. He ottivat väriä ja nauroivat.
"MIE PIERASIN" Wee rupesi sekoilemaan. Siima katsoi häntä oudoksuen ja meni Nyxian viereen joka kuorsasi.
Redevilillä sitten meni hyvin. Hän oli sairastunut oksennustautiin ja hän oksenteli Radon konttorissa, Radon päälle. Otak kuunteli MPK:ta* (MPKeijua) ja nukkui suuren tammen korkeimmassa oksassa. Meerillä oli tarve tulla häiritsemään Otakia, joka suuttui ja antoi 9vuotiaalle keijuselle turpaansa. Kramelli oli viettämässä vapaa-aikaansa Miaen kanssa, joka oli joenrannassa piirtämässä kuvia. Kramelli katseli Miaen töitä ja hänelle tuli hirveä halu olla samanlainen, kuin Miae. Zebra oli myös heidän kanssa, mutta hän ui (hän oli ainoa, joka osasi uida) Tiipe oli Zebran seurassa, mutta oli tosi kaukana rannasta, hänel tais olla ne traumat. Nyt tämä ehkä saa jäädä tältä päivältä sillä en jaka enään kirjoittaa : D

Osa 6: Peikot karkaa ja kaappaa helikopterin. Keijut huomaa ja sytyttää peikon mökin tuleen
Peikot olivat saaneet tarpeekeen Theon ilkeydestä. He olivat kyllästyneet itkuihin ja miten kukka nauru Theolla oli. Yöllä, kun Theo nukkui kultakoristetussa sängyssään peikot hiipivät kaupunkiin ja pöllivät Kopteri ykssatasen. Hannalla oli kokemusta koptereista ja meni ohjaamoon. Toiseksi pilotiksi tuli Mizyka jolla ei ollut mitään kokemusta kopterista, kun Hanna muisti, että hän oli unohtanut äitinsä syntymäpäivän ja karkasi kotiinsa. Kukaan ei huomannut sitä ja peikot olivat jo istuutuneet lentokoneistuimiin. (KOPTERISSA LENTOKONE ISTUIMET? WTF?) Mizyka osasi vain nostaa koperin ilmaan, mutta sen lentäminen oli toinen juttu. Mara, Catty, Panda ja Tupsunen rupesivat tarjoilemaan peikoille ruokaa, mutta yhtäkkiä kopteri pyöri ja hyöri ilmassa!
"APUAA! ME KUOLLAAN!" Kamikaze kiljui ja oksensi Miokyn päälle, joka oksensi lattialle. Ihmiset kiljuivat ja Mizyka menetti tajunsa. Vasta aamulla, peikot heräsivät Homosaarella Havajissa. Ns. Lentoemännät (Mara, Catty, Panda ja Tupsunen) olivat menneet vessoihin piiloon, peikot olivat jo pystyttäneet teltat ja herättäneet Mizykan joka kärsi dementtiasta. Kaikki rupesivat itkemään. Mitä he nyt tekevät, jos Theo ei ole täällä?
"Me kuollaan tänne Homosaarelle!!!111" Adli ja Iivee angstasivat. Mutta, koska he olivat peikkoja he rupesivat tappelemaan ja kaikki nauroivat.
Keijut olivat kuulleet, että peikot olivat joutuneet Homolandille ja kaikki suunnitelivat sytyttävänsä peikkojen mökin, jossa Theo nukkui kauneusuniansa, eikä tiennyt yhtään mitä keijut suunnitelivat. Hän ei edes tiennyt, että peikot olivat Homosaarella. Keijut ottivat lyhtynsä ja keppinsa ja heittivät ne puumökkiin ja Theon päälle. Theo haistoi sen ja rupesi kiljumaan, koko mökki oli tulessa ja kymmenen sekunnin kuluttua mökki oli maantasalla.
Samaan aikaan Homosaarella.
"Täähän on, kuin Lost! Meidän pitää ettiä kopterin toinen osa ja, ja" Mara rupesi selittämään.
"Meidän kopteri ei hajonnut kahteen osaan" Panda naurahti ja otti Maraa kurkunpäästä kiinni.
"Nyt te lopetatte tappelun ja nautitte tästä Homosaaresta. Kato tuolta tulee ihmsiä." Velia selitti ja meni ihmisten luokse.
"Hugupugu sukkanauha ruggusi?" Velia selitti ihmisille.
"GAGA! GIIL DEEM!" Joku jätkä huusi ja otti Veliaa kurkusta kiinni.
"Mitä neiti neropatti meni sanomaan?" Sofia sanoi, peikot oli ripustettu puunrunkoihin ja heitä kannettiin leiriin.
"No, kysyin missä me ollaan" Velia sanoi itkukurkussa. Yhtäkkiä peikot rupesivat itkemään, paitsi Hermione, joka otti sanakirjan esiin.
"Velia sä kyllä sanoit, että mennäänkö sänkyyn ja ne huus Kill Them" Hermione selitti
"Kiitos tuo sitten auttaa ja paljon!" Unique sanoi kakkamaisesti "Jos kerran osaat tuota kieltä niin selitä niille, että me ollaan peikkoja ja me eksyttiin, kun Mizyka pudotti meidät tänne"
"Heig guu! Ag niig guu helg. Mig frieng agg mougg gill ug. Go gou ganna gelp?" Hermione selitti siansaksaansa.
"Og guurs. Ag ag soggy agout tgat." Suuttunut mies sanoi ja avasi köydet millä peikot oli solmittu paaluihin.
"Kiitä niitä horoooo!" Demi kiljui.
"Joo, joo. Tgang guu" Hermione sanoija niiasi.
"Guu welgome" Mies sanoi ja pussasi Hermionen karvaista kättä. Peikko punastui, mutta kokosi itsensä ja kysyi miten peikot pääsivät leiriinsa, tämä ystävällinen mies vei hiedät sinne ja kunnosti kopterin millä peikot pääsivät kotiinsa.
"No niin, nyt mä osaan ajaa tällä" Mizyka sanoi. Peikot menivät paikalleen ja nukahtivat tämän pitkän päivän jälkeen. Ai niin Theo selvisi pienillä palovammoilla. Kyllä hän varmasti suuttui, kun huomasi, että peikot olivat karanneet, vuorokauden kuluttua peikot palasivat Ratometsään. He menivät jonossa, jat hiljaisesti kohti Theon peikkoaluetta, mutta Theo odotteli rajalla, hän huomasi peikot.
"TE SAASTAISET RUMILUKSET! MINNE HITTOON TE MENITTE? JA ILMAN MINUA? OLIN KUOLLA, KUN NE SAASTAISET KEIJUT POLTTIVAT MÖKIMME JA PÖLLIVÄT THE SIMS 2:EN JA TIETOKONEET! NYT TE SAATTE TEHDÄ MEILLE UUDEN MAJAN JA NYT SE SAA OLLA SATAKERROKSINEN! YMMÄRÄTTKÖ? NO SELITTÄKÄÄPÄ TOI KATOAMINEN!" Theo kiljui ja hänen naamansa oli ihan tomaatinen punainen, kukaan ei edes viitsinyt avata suutaan, koska he pelkäsivät liikaa. Sitten Hermione tuli esiin ja selitti kaiken juurta jaksaen, yhtäkkiä peikot rupesivat itkemään. (Ai niin Sims pöllittiin)
Kiitos, että luette tätä tarinaa, mutta olisi kiva saada kommentiakin

Osa 7: Peikkojen ostos ja Theon koitos
Peikot olivat rakentaneet mökkiänsä jo toista viikkoa. He kiristivät hammasta, itkivät, ja nauroivat.
"Tää ei ole reilua! Me vaan mentiin matkalle ja ne tyhmät keijut poltti meidän mökin ja pölli The Sims 2 ja tietsikat!" Mioky kiljui ja lopetti työnsä. Ipanakin lopetti, samoin Mara, Panda ja Catty. Tupsunen mietti hetken, mutta lopetti myöskin.
"Musta tää ei oo hyvä idea. Theo raivostuu taas ja se ei oo todellakaan hyvä juttu" Hermione sanoi ja jatkoi mökkin rakentamista. "Ja tää on meikien hyväks" Kaikki mulkoilivat Hermionea, mutta peikko piti päänsä.
Kolmen päivän päästä
"No niin peikot, kiukkuni on laskenut, mutta en edelleenkään luota teihin... Siksi päätin, että teidän on ansaittava, luotettavuus. Siis teen teille kokeen, jos luntaatte, te joudutte rakentamaan mökkiä, ne jotka eivät lunttaa saavat vapaapäivän ja pääsevät pukeutuneina kaupunkiin, muuten, jos en huomaa, että luntaatte nimeän Mizykan vasikaksi. Kysymyksiä?" Theo ilmoitti kokouspaikalla.
"Minulla on kysymys" Mioky ilmoitti, hän sai sanoa kysymyksensä:
"Entä, jos ei halua tehdä koetta?"
"No sitten teitä odottaa varma kuolema" Theo sanoi kakkamaisesti. Ipana katseli kattoa. Häntä ei voinut kiinnostaa, joku luottamuskoe, han muisti, että Live oli hänen vieressään ja rupesi katsomaan poikaa hyvin kiinnostuneesti. Liveilves osasi sitten olla komea. Hän myös näki, että Tupsunen katseli Liveilvestä hyvin tarkasti.
"Se nakkimakkara, missä on läskiä vaikka kylälle antaa"Ipana mutisi ja samaa mietti Tupsunen. Heillä on niin paljon yhteistä, esim. sama mies maku (x D). Theo katseli testin tekijöitä, mutta hänelle tuli äkillinen pisuhätä, joten tuli hirveä luntausaalto, myös Mizyka teki sitä, mutta kukaan ei kertonut Theolle ja kaikki pääsivät kaupunkiin
"Mitäs me ostetaan?" Onalaya kysyi, ja katseli kauppoja. Oli meikki-, vaate,- ruoka,-ja asekauppoja.
"Minä tiedän, mennään asekauppaan" Azukitchi hikui.
"Joo mainio idea nyt me voidaan kostaa keijuille!" Mara sanoi ilkeä virne naamallaan ja niin peikot käyttivät kaikki rahansa aseisiin, että he voisivat kostaa keijuille.
Samaan aikaan Radon rauhanaukiolla.
"Aah taas niin ihana päivä" Miae sanoi hymyissä suin. Hänellä oli piirustustusvihko ja maalaustarvikkeet. Nyxia taas oli tekemässä pullia. Aurinko paistois, keijut nauttivat oloistaan bikiinit päällään. Ai, että se oli niin ihana päivä.
Samaan aikaan, kun peikot olivat kotonaan
"Theo, Theo!" Labtec huusi ja etsi Theo kaikki peikot kannoillaan, he löysivät Theon rakentamassa mökkiä. Mara ja Panda tirskuivat, kun näkivät Theolla haalarit.
"No mitä?" Theo sanoi vihaisesti, nauruille.
"No me kostetaan keijuille, me ostettiin aseita!" Catty kiljui. Theo katsoi peikkojaan pettyneinä, mutta hänelle tuli hymy.
"Täydellistä, nyt te voitte ladata asut ja pukeutua keijuiksi, mutta muistakaa, ottaa isot kassit." Theo sanoi ja rupesi rakenantamaan mökkiänsä lisää. Nyt siinä oli jo kaksi kerrosta.
"Minusta toi on jo ok." Demi ja Mara sanoivat yhteen ääneen katsoivat toisiaan ja lähtivät äkkiä vaathuoneeseen, missä he pystyivät pukeutumaan keijuiksi.
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Tapetaanko kaikki keijut?

 

]]> 2022-07-02T20:35:00+03:00 2013-02-16T05:25:22+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/raometsan-tarina-jatkuu-radolassa Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Tarinaa Radolaisista JATKUU RADOLASSA]]> ”Noniin, kutsukaa kaikki radolaiset koolle tänne shoutboxiin!” rado jakeli ohjeita moderaattoreille vakavana. Modejen lähdettyä metsästämään kukin tahollaan olevia radolaisia hän oikoi hamettaan ja korjaili kampaustaan. Hiljalleen radolaiset lipuivat shoutboxiin kukin kysellen mitä radolla oli asiaa.
”Tiedättehän, että joillakin lapsilla on vaikeaa tuolla ulkomailla… En nyt tarkoita Amerikkojen kermapérseitä, vaan Intian, Afrikan jne. lapsia ja muitakin ihmisiä jotka siellä joutuvat asumaan kurjissa oloissa. Lapset joutuvat tekemään aikuisten raskaita töitä surkealla palkalla, jotta saisivat perheelleen edes vähän rahaa ruokaan, joka ei sekään ole kunnollista. Vessoista ja vedestä on pulaa, eivätkä lapset saa käydä koulua.” rado papatti yhteen menoon.
”No tuon kaikki tietää, mene asiaan!” Panda huudahti. Siitä seurasi runsas sanatulva, jossa jokainen ilmaisi, että rado on kaikkivaltias, ja että Pandan täytyisi pitää suunsa kiinni.
”Olen päättänyt, että matkaamme Lontooseen, Tylypahkaan jakelemaan ohjeita miten he voivat lahjoittaa paljon rahaa kehitysmaille. Täytyy kylläkin valita aika, ja päättää ketkä tulisivat mukaan. Juuri radolassa käynnin aloittaneita emme ota mukaan, muuten olisi liikaa väkeä mukana.” rado jatkoi keskeytyksestä piittaamatta. Kaikki shoutboxiin tulleet miniaktiivit ja pikkuaktiivit alkoivat siinä samassa terrorisoimaan suutuksissaan radolaa, niin ettei sitä enää tunnistanut samaksi vanhaksi radolaksi, joka se hetki sitten oli ollut. Muut kävijät jotka eivät terrorisoineet radolaa, pyörtyilivät tiuhaan tahtiin. Heidän rakas keskustelupalstansa oli juuri tuhottu, ja siellä oli hakkereita vaikka millä mitalla! Toipillaan pysyneitä oli vain muutama, rado ja pari modea.
”Meidän on aloitettava kaksi projektia.” Hän sanoi rauhallisesti. ”Ensin RauhaTyly, eli Tylypahkassa seikkailevat, toinen projekti on saada radola kuntoon…” Näin rado kelasi tapahtumat päässään, ja sitten hänkin pyörtyi.

Noin tunnin kuluttua ei-radolaa-hakkeroivat kävijät kampesivat itsensä ylös, ja miettivät samalla minkä takia makasivat maassa.
”Tämä homma haisee, ja pahasti!” Chimmyy huudahti kovaäänisesti. Kaikki katsahtivat häneen kasvoillaan hömppä ilme, joka kieli siitä, että he ajattelivat samaa. Tupsunen kajautti ilmoille kunnon pahisnaurun tukeakseen pahaa puoltaan.
”Aaah, näytätte jo heränneiltä, hienoa!” rado sanoi, ja onnistui hetken näyttämään Simpsoneiden Mr. Burnsiltä niin paljon kuin hameessaan ja korkokengissään vaan pystyi.
”Onko meidät imaistu radolaan?” Roselie kysyi, ja katseli ympärilleen. Muutkin sitten tajusivat töllätä jotain muutakin kun Chimmyytä. Iso, valkoinen paikka, jossa eräällä seinällä oli 19 ovea, joissa luki foorumien nimiä, kuten: ”Muu kuin simsillinen keskustelu, Gallupit, Kuvia pelistä jne.”
”Kuka meidät tänne imaisi?” Panda kysyi kaikkitietävästi, luullessaan kuulostavansa viisaalta. Unique hihitti hiljaa, tietämättä itsekään miksi.
”Nyt on aika valita mihin tarinaan haluatte.” rado vihjaisi, kohotellen vaaleita kulmakarvojaan. Moni pelästyi radon katalaa katsetta, mutta eräs ei vähästä pelästynyt…
”MINÄ HALUAN AINAKIN SINNE TYLYPAHKAAN!” frerard huudahti, ja oli valmis vaikka tappamaan hämähäkin jotta olisi päässyt operaatio RauhaTylyyn.
”Okei, eli frerard tungetaan mukaan RauhaTylyyn.” rado sanoi, ja käveli radolaisten ympärillä korkokengät kopisten. ”Kuka muu haluaa auttaa nälkäisiä lapsia?”
Unique, Tupsunen, Saraho, frerard (tottakai), Ashtyn, Thunder ja Panda nostivat kätensä ylös. rado laski kädet (1 + 1 + 1 + 1 + 1 + 1 + 1= 7! rado osaa kaiken) ja huokaisi helpotuksesta:
”Ei sitten enempää porukkaa. No hyvä, lentoliput maksavat vähemmän.”
Radolaiset katsoivat toisiaan, ja melkein ponnahtivat ilmaan ilosta. He pääsisivät ilmaiseksi Lontooseen, ja vielä Tylypahkaan! Tästä se riemu sitten repesi!” rado näytti siltä kun olisi juuri kuullut uusien korkokenkiensä menevän rikki. Eihän hänellä, köyhällä opiskelijalla olisi varaa niin monen lentolippuihin. Mitä hän tekisi? Radolaiset kuitenkin olivat niin iloisia, ettei rado kehdannut sanoa, ettei hänellä olisi toistaiseksi tuntematonta sukulaista, joka olisi lahjoittanut radolle miljoona euroa puhtaasti käteisenä. Sitten Unique katkaisi riemullisen hetken sanomalla, että hän ainakin oli nälkäinen, ja että radon pitäisi tarjota kaikille pitsat. Muutama radolainen kuitenkin näytti epäröivältä. He halusivat auttaa radolaa tällä hädän hetkellä, mutta saisivatko he pitsaa? Chimmyy oli paniikissa:
”EN MINÄ OSAA PÄÄTTÄÄ, EN OSAA EN! HALUAN AUTTAA RADOLAA, MUTTA HALUAN MYÖS PITSAN JA LONTOOSEEN, MITÄ SIIS TEHDÄ?!”
Chimmyyn purkausta ihmettelivät muutkin kuin alakerran kukkahattutädit. Vielä enemmän radolaiset ihmettelivät miksi radola oli niin hiljainen. Miniaktiivit ja pikkuaktiivit olivat kadonneet kuin pieru ilmaan, ja siinä samassa Theo ponnahti ”muu kuin simsillinen keskustelu”-foorumilta kasvoillaan harvinaisen hätääntynyt ilme.
”Kaikki on kadonnut. Kaikki” Hän sai sanotuksi. Saraho, jonka olisi luullut avaavan suunsa jo aiemmin, huokaisi järkytyksestä:
”Mitä jos me ei ehditä viimeiseen bussiin kun menemme pitsalle? Miten meidän käy? ÄÄK!” Foorumin päävalikkoon lankesi hiljaisuus. Melkein kuului heinäsirkkojen sirinää, mutta eihän se olisi mahdollista, eihän radolassa ollut heinäsirkkoja.
”Tiesittekö muuten, ettei krokotiili pysty työntämään kieltään ulos suustaan?” Thunder huomautti hieman kimittävällä äänellä, ihan kuin olisi puhunut presidentille.
”EI KIINNOSTA!” April sanoi, ja heitti Thunderia oksalla, jonka Panda alun perin löysi, mutta jonka April lopulta varasti.
”Heeeei, älä kiusaa minun kaveriani!” Ashtyn huomautti, ja muksautti Aprilia käsivarteen.
”THAT´S IT! TUO OLI SINUN VIIMEINEN TEKOSI!” April huudahti närkästyneenä, ja hyökkäsi Ashtynin kimppuun.
”Lopettakaas nyt, ajattelen näet tappeluanne kaksimielisesti juuri tälläkin hetkellä.” Huomautti Iivee, ja työnsi kielen ulos suustaan. Negai halusi olla ystävällinen, ja työnsi Iiveen kielen takaisin hänen suuhunsa. (Ei tietenkään Negain suuhun, senkin pervo!)
”Miksi taivas on sininen?” Kysäisi ylidun, ja katsahti radolan päävalikon kattoon.
”Radolaiset, lopettakaa törttöily, me Tylypahkaan menijät turvaamme nälkälapsien tulevaisuuden syömällä pitsaa!” rado huudahti, ja Aprilin ja Ashtynin tappelu loppui siihen. April oli tehnyt pahaa jälkeä; Ashtynin naama oli täynnä verta.
”VOI P4SK4, MUN NAAMA! MÄ MEIKKASIN TÄNÄÄN AINAKIN KOLKYT MINSAA!” Ashtyn raivosi, ja näytti keskisormea Aprilille.
”Öh.” Unique sanoi viisaasti.

Miten käy operaatio TylyRauhalaisten pizzareissu? Sanooko Unique kerrankin jotain oikeasti viisasta? Onko taivas todella sininen? Tulevatko hakkerit murhatuiksi? Kaiken tämän ja paljon muuta näemme seuraavassa osassa!"

radon kuljetettua TylyRauhalaiset pitseeriaan syömään, kerromme hieman hakkerien poistosuunnitelmasta: Aprilin ja Roselien oli määrä mennä arkistoihin tutkimaan, josko siellä olisi jotain epäilyttävää. Tietenkin kahden torvelon laskeutuessa alas pitkiä ja jyrkkiä portaita, he molemmat kaatuivat, ja makasivat rähmällään kylmällä betonilattialla. Arkistoja täynnä olevat kirjahyllyt kohosivat uhkaavina, ja paikka oli muutenkin valoton ja karu.
”Minun jalkani taisi murtua…” Roselie sanoi, ja yritti kävellä rappusia ylöspäin takaisin valoon, mutta sitten April tarttui hänen käsivarteensa, ja sanoi hiljaa:
”Jos me nyt menemme tuonne, hakkerit voivat päästä tuosta seinän läpi ulkoilmaan, ja sitä kautta hakkeroida lisääkin. Meidän on löydettävä hakkerit, jotta radola voisi taas olla se vanha radola, mikä se aikaisemmin oli!”
”EI KÄY! Minä haluan hoitaa jalkani kuntoon!” Roselie sanoi päättäväisesti.
”Anteeksi nyt vain, mutta MINÄ määrään nyt. Sait valita viimeksi kuinka monta purjoa (purjoilla torjuttiin hakkerit, rado tietää kaiken!) saisit, nyt on minun vuoroni päättää, että me tapamme kaikki hakkerit, onko selvä?”
”Eeeeeei!” Roselie huudahti.
Silloin April nykäisi Roselien kädestä niin, että Roselie kaatui tömähtäen Aprilin päälle, ja he olivat näin kauniisti sanottuna ”päällekkäin”.
”Tuota, Roselie?” April sanoi varovasti huomatessaan, että Roselie katsoi häntä kiinteästi silmiin.
”Kuule April, yleensä näissä kohdissa parit suutelevat…” Roselie sanoi. Hän rakasti rakkausfilmejä, ja tiesikin näistä kaiken.
”MUTTA ME EMME SUUTELE!” April huudahti, ja kampesi Roselien päältään. Siitä sitten, Aprilin niin pienestä eleestä, katkesi juuri aluillaan oleva ainutlaatuinen suhde. Itkekää rauhassa pervoilijat, olisin kuvaillut enemmän, jos vain April olisi jättänyt Roselien päälleen makaamaan. Roselie pääsi jotenkin lattialta, ja hän alkoi etsiä mahdollisia hakkereita nurkkien takaa, aivan kuin pahamaineinen hakkeri piiloutuisi homeisiin arkistoihin. Eli April ja Roselie vetivät vesiperän.

Iivee juhli omassa pikku kammiossaan. (eli toisin sanoen muu kuin simsillisen keskustelun puolella) Hänen seurassaan oli Meeri-, joka myöskin juhli. Eivät he tosin tietäneet miksi juhlivat, mutta kun molemmilla oli keltainen vappuilmapallo, niin onhan sitä pakko vähän juhlia! Heillä ei ollut mitään ruokaa, vaan molemmilla kaksi purjoa ja vappuilmapallo.
”Miksei meillä ei ole mitään musiikkia täällä?” Iivee keksi kysyä, ja kohotti toista purjoaan, kuin syödäkseen sen. Meeri- oli jo haukannut omasta purjostaan pienen palan.

”En nyt oikein tiedä tästä… Mutta minulla on vahvoja tunteita sinua kohtaan.” Kajahti ilmoille ”Luovuuden purkaukset ”-osiosta. Se sanoi Fribelle, kaunis ruskeaverikkö, jonka vihreät silmät olivat nauliintuneet toiseen ruskeatukkaiseen tyttöön, joka suki hiuksiaan korvan taakse hieman hämmentyneenä.
”En vain pysty vastustamaan tätä. Olet niin hento, niin haavoittuvainen, mutta – voi luoja – NIIN KUUMA!” Fribelle jatkoi, ja alkoi hikoilla.
”En minä tiedä tunteistani sinuun, Fribelle, mutta… En ole valmis.” Negai sanoi vienosti, ja punastui.
Fribelle istahti leveälle, valkoiselle, selkänojalliselle penkille, joka oikein huusi että joku istahtaisi sen päälle. Hän kutsui Negain istumaan viereensä. Negain istuuduttua penkille jäykkänä kuin lankku, ja niin (kuten Fribelle ilmaisi) luvattoman kuumana. Fribelle meni lähemmäs Negaita, ja nosti tämän syliinsä. Hän siveli Negaita kuin omaansa, ja huokaisi.
”Ei…” Negai huokaisi, mutta antautui kuitenkin hyväiltäväksi, niistäkin paikoista, jotka kuuluivat hänelle itselleen. Tai olivat ennen kuuluneet. Negaille tämä oli vaikea tilanne; tuntui kuin Fribelle olisi laittanut hänet kahtia, tai ominut kokonaan. Ei hän enää itseään tuntenut, melkein vieras ihminen tuossa haluamassa Negain ruumista ja sielua itselleen.
”Tiedän että haluat tätä yhtä paljon kuin minäkin…” Fribelle sanoi hiljaa, ja upotti päänsä Negain niskaan, ja nuuhki hänen hiuksiaan, jotka olivat melkein identtiset hänen omiensa kanssa. ”En tiennyt olevani näin kamala, mutta tahdon sinut, tahdontahdontahdon…” Negai rentoutui. Hän antoi Fribelleen kokeneempana johdattaa hänet nautintojen paratiisiin. Parin herätti henkiin kovaäänisistä kuuluva Britney Spearsin Toxic. Nyt Fribelle kävi niin kuumana, että asetti Negain selälleen penkille, ja suuteli tätä kiihkeästi. Negai rohkaistui siinä määrin, että kietoi kätensä Fribellen ympärille, ja suuteli takaisin.
”MINÄ OLEN RAKASTUNUT JO YHTEEN POIKAAN, EIKÄ MEITÄ VOI ODOTTAA HYVÄ TULEVAISUUS!” Negai huudahti äkkiä, ja heitti Fribellen lattialle.
”TÄSTÄ OLISI VOINUT TULLA JOTAKIN!” Fribelle huudahti, ja nousi seisomaan.
”EIKÄ OLISI!” Negai väitti vastaan, ja juoksi pois Fribellen luota. Negain juostua pois, Fribelle kohtautti olkapäitään, ja totesi:
”No ainakin sain yrittää, enkä minä Negaita oikeasti rakastanut, olen hetero.” Se sanottuaan Fribelle laukkasi auringonlaskuun, eli toisin sanoen Negain perään.

Päävalikon kohdilla odotteli ihan helvetillinen määrä väkeä. Kinnie, I love sims, Surella, Blurr, Mioky, Falcon, Nemesis, Sälä ja Like it patsastelivat kukin tahollaan. Nemesis oli löytänyt Aprilin varastaman oksan, ja analysoi sitä mietteliäänä, mutisten:
”Mitähän tästäkin voisi tehdä…?”
Like it ja Sälä jauhoivat purkkaa valkoiseen seinään nojaten, ja yrittivät näyttää mahdollisimman viileiltä hepuilta. Ties vaikka Falcon tulisi iskemään heitä? Ei nyrkillä tietenkään, tyttöjä ei saa lyödä. Falconista muuten tuntui hämärästi siltä kuin häntä olisi kusetettu jossain määrin. Ehkä Falconia hämmensi olla tällä kertaa koneen sisällä, eikä turvallisesti sen ulkopuolella. Falconia vastapäätä istuskeli Mioky, joka näytti mustalta möykyltä, ja April luulikin häntä joksikin hakkeriksi, ja meni osoittelemaan Miokya purjolla. Mioky onneksi tajusi Aprilin aikeet, ja heitti purjon Surellan päähän. Surella ei siitä pahastunut, vaan heitti purjon Nemesikselle, joka tunki purjon oksaansa, ja hymyili höperösti.
”Aika jännä tuo sinun rakennelmasi.” Surella sanoi kohteliaasti, mutta virnistellen.
”EIKÖS OLEKIN?!” Nemesis huudahti voitonriemuisena, ja kulki radolaisten seassa näyttelemässä purjo-oksa-rakennelmaansa. Nyt Nemesiksen täytyisi vain keksiä keksinnölleen nimi.
”Miten olisi pilipalihippu?” Blurr ehdotti, ja tutkaili Nemesiksen hienoa rakennelmaa tarkemmin. ”Näyttää omituiselta… SE ON VEHJE!”
Kinnie käkätti kovaa ja korkealta, aivan kuin Blurr olisi sanonut jotain aivan ratkiriemukasta. Ei se siitä, Kinnie vain ajatteli asiat toisin, vehje on katsos… Noh, jätän tulkitsemiset teille.
I love sims oli löytänyt jostain pölypalleron, joka myöhemmin paljastui erääksi tärkeäksi jutuksi… I love sims kuitenkin piti pölypallerostaan, ja antoi sen nimeksi Maisa.

yildun oli sitä mieltä, että häntä syrjittiin. Hän istuskeli Päävalikon yhdessä nurkassa, kasvoillaan väärinymmärretty ilme. Vaikka olikin hämmentynyt siitä, että hän oli nyt radolan sisällä, oli pakko miettiä mitä hän siellä tekisi. yildun olikin löytänyt ainakin yhden hakkerin, mutta ei saanut tätä pahaa hakkeria ikinä kiinni. Mitä sille voi kun on pitkät ja kömpelöt kirahvinjalat. Kaiken kurjuuden lisäksi yildun-parka oli hukannut parsansa. Ilman sitä oli vaikeaa pyydystää pahiksia.
”Hei sinä rastahyyppä!” Roselie huudahti kauempaa, ja osoitteli mahtipontisesti yildunia. yildun tietenkin luuli Roselieta yhdeksi pahiksista, ja kiirehti hänen luoksensa ja kaatoi Roselien maahan.
”ÄLÄ RAISKAA MINUA, OLE KILTTI ÄLÄ! MINULLA ON ELÄMÄ NETIN ULKOPUOLELLA, ENKÄ HALUA SAIRAALAAN. SITÄ PAITSI MINUSTA EI NYT OLE HOMMIIN TÄLLÄ JALALLA!” Roselie kiljaisi, ja aikoi karata. yildun kuitenkin piti Roselien maassa, ja kävi istumaan Roselien selän päälle.
”Minä olen niiiiiiin paras.” yildun totesi, ja virnuili.

Miten Maisa selviää I love simsin "hellässä" hoidossa? Joutuuko Roselie sairaalaan? Onko Nemesiksesta tulossa suuri tiedemies? Kukoistaako Fribellen ja Negain juuri alkanut suhde? Entä Roselien ja Aprilin suhde? Kaiken tämän näette ensi osassa, tai sitten ette!

BONUSTA! pizzeriamatka.

Samaan aikaan rado oli pahassa pinteessä kurittomien radolaisten takia. Bussissa matkalla pizzeriaan Unique hyppi kirjaimellisesti seinillä, ja frerard oli jotenkin onnistunut kahlitsemaan itsensä radoon. Pahatäti rado huusi kuin sumutorvi, eikä kukaan kuullut kuitenkaan mitään, joten turhaan rado ääntään vaivasi. Bussin kuljettaja oli jo aikoja sitten paennut julmien radolaisten tieltä, ja Panda ohjaili bussia iPodin kuulokkeet korvillaan.
”R-A-K-A-S, kulta kultasein, mä sanoin niin ja selväks tein, me mennään maalla naimisiin, en enää lähde kaupunkiin, sä olet kaunistunut niin…” Panda lauleskeli aivan leppoisasti kuin vain voi. Uniquen hyppiessä seinillä ja kävi jopa katossakin, Otak roikkui eräällä penkillä, ja kysyi koko ajan:
”Milloin me ollaan perillä?”
Pandan kaahailtua kolme tuntia meno alkoi hiljetä. Saraho huolehti yhä, että kaikilla pikku radolaisilla olisi mehua, paitsi tietysti Pandalla. Saraho piti mehua liian vaarallisena Pandalle. Hän oli harvinaisen oikeassa. Tupsunen hermoili Otakin kanssa milloin he olisivat perillä, ja pelotti heitä kumpaakin kovasti se, että Panda ilkeyksissään ajaisi heidät ojaan, ja pakenisi sitten itse ja ryöstäisi pankin. Pelottavaa, eikös? Thunder kertoili kaikkea mitä tiesi Ashtynille, joka oli ainoa jonka Thunder kunnolla tunsi, ja oli kivaa puhua tutun kanssa.
”Minusta tuntuu, ettei Panda ole kovinkaan pätevä ajaja.” Thunder sanoi kolmen tunnin ja parin minuutin harhailun jälkeen. Se oli todella inhottava tosiasia, ja lopulta rado kyllästyi kaitsemaan Uniqueta ja yrittämään irrottamaan frerardia itsestään. Panda meni tuijottamaan Uniquen sekoilua, ja niin rado ja frerard istuivat ratin takana. Ikävä kyllä, ah-niin-hieno-rado ei löytänyt pizzeriaa, vaikka oikein kartasta katsoi. (tai oikeastaan Saraho katsoi karttaa, sillä rado keskittyi kaahailemiseen, mutta ei se ole tärkeää)

”Minulla on huono olo!” Unique kuulutti hyppäiltyään vähän lattioillakin.
”No varmaan kaikilla on…” Saraho sanoi pahoinvoivana.
Äkkiä bussin iso kattoluukku jymähti, aivan kuin joku gorilla olisi juuri pudonnut avaruudesta bussin katolle. Eihän se olisi ollut mahdollista, joten jymähdyksen aiheuttaja oli tietenkin Mara. Mara avasi kattoluukun ja heilautti itsensä hivenen kamelimaisesti (älkää kysykö) bussin lattialle, posetti hetken siinä, ja puhkesi puhumaan:
”Minä olen Mara, kaikkivaltias. Mieheni nimi on Jeesus.”
”Joo, tietysti, ja minä näin lentävän lehmän.” Panda sanoi ironisesti. Yhtäkkiä bussi kallistui vasemmalle, koska kaikki halusivat nähdä lentävän lehmän minkä Panda kuulemma näki. Radolaiset ovat viisasta porukkaa. Bussi kallistui takaisin entiselle paikalleen, ja Mara oli hämmentynyt. Kaikkien olisi pitänyt alkaa palvomaan häntä!
”Minusta tuntuu hämärästi, että se pizzapaikka on tuolla!” Unique huudahti, ja osoitti kadun reunassa olevaa kukkakauppaa.
”Milloin kukat ovat olleet pizzaa?” Saraho kysyi asiantuntevasti.
”TÄSTÄ HETKESTÄ ALKAEN!” Unique huudahti, rikkoi bussin ovet ja juoksenteli iloisena kukkakauppaan.


--

RauhaTylyn pizzareissusta pääsemme vielä juttuun seuraavassa osassa.

”Minä olen nyt sitä mieltä, että tämä ei ole pizzeria!” Thunder kuulutti. Eräs sekasikiö, joka omisti kultaiset, niskaan asti ulottuvat hiukset mulkoili Thunderia halveksivasti. Sekasikiö kumartui erään orvokin ylle haistelemaan sitä, ja antoi radolaisten ahtautua kukkakauppaan ihan rauhassa. Niin, Uniquen johdolla radolaiset työntyivät bussista, ja riensivät kukkakauppaan. Unique itse oli tuhonnut jo neljä kukkaistutusta ulkona, ja oli juuri tuhoamassa sisältä kaiken minkä vain pystyi tuhoamaan. Panda oli repinyt yhden omituisen kukkasen juuriltaan, sillä tämä omituinen kukkanen oli puraissut Pandaa nenästä.
”Kuulkaas lapsoset!” rado aloitti, mutta radolaiset varmaan tajusivat, että rado aikoi puhua, ja alkoivat metelöimään. Ashtyn roikkui kattolampussa, ja Unique oli muuttunut Spidermaniksi, ja hyppi pitkin seiniä. Hämähäkin verkkoja hän ei kuitenkaan ampunut käsistään, vaan tyytyi kyyläämään radolaisten aiheuttamaa sekamelskaa. Kun rado (the pahatäti) huomasi ettei häntä kuunneltu, rado teki katalan päätöksen; hän otti yhden paksun ruukun, ja kumautti sillä radolaisia, niin että he tuupertuivat maahan. rado käkätti hetken itsekseen kun oli saanut Uniquenkin kumautettua katosta, ja raahasi radon alamaiset, ja RauhaTylyyn osallistujat kukkakaupan vieressä olevaan pizzeriaan. Kultakutrinen sekasikiö oli tullut mukaan, ja paljasti nimekseen Hello.

”Te olette siis radolaisia?” pizzerian hymytyttö kysyi radon porukoilta, tietenkin sen jälkeen kun he olivat heränneet radon raivokohtauksesta.
”Joo, ollaanhan me!” Unique sanoi kuuluvasti, ja mussutti vähän lisää pizzaa. radon laskuun, tietenkin.
”KÄKÄRÄKÄKÄKKÄKKÄÄÄRÄHÄH!” Hymytyttö räkätti, ja paljasti katalan nimensä Uniquelle, joka ei kuitenkaan osaa pitää asioita salassa, vaan huudahti:
”TÄÄLLÄ ON JOKU NARCISSA, KAUHEA KYYLÄÄJÄ!”
”Sinä iso kakka…” Narcissa mutisi, ja kuristi vähän Uniqueta.
”Hiljaa siellä, kirjoitan runojaaaaa!” Mara kuulutti naapuriloosista nostaen hieman ääntään korkeammalle viimeisen sanan lopussa. (ei Mara tietenkään ääntään taivaisiin asti nostanut. Liian korkealla, Maran ääntä olisi voinut pelottaa!) Narcissa ei saanut Uniqueta kuristettua, vaan meni nurkkaan mököttämään.
”HAHHAA!” Hello naureskeli, ja päästi sanojensa perään vielä pienen pierun.
Ashtynillä oli kumma halu päästä killumaan kattolamppuun, mutta pizzerian tunnelmalliset yhden loosin lamput eivät olisi kestäneet Ashtyniä, eikä muutenkaan pizzeriassa saanut rettelöidä. Hienoakin hienompi (ja rahat vievä) pizzareissu oli saatu päätökseen, ja oli aika lentää Lontooseen! Hello ja Narcissa halusivat ihan välttämättä mukaan, ja Sarahon matkalaukussa piileksinyt Chimmyy saatiin tungettua bussiin, joka valitettavasti vei lennolle Afrikkaan, mutta eihän Chimmyy sitä saa tietää, eihän?
”Onko kaikilla nyt mehua?” Saraho kyseli ensimmäisen luokan lennossa Lontooseen. Lentokentälle meno, ja lentokoneeseen nousu oli onnistunut oikein hyvin, paitsi että Unique ja Panda piti sijoittaa lentokoneen ulkopuolelle, mutta eihän se heitä haitannut. rado ihkutteli hetken Harry Potteria ja nukahti sitten autuaana ihanan pehmeälle ykkösluokan penkille. Radolaiset jatkoivat rettelöimistään, ja frerard juoksenteli kuljettajan kopperoon ohjailemaan hetken aikaa lentokonetta, ja takaisin radon luo, jossa kiinnitti itsensä radoon kiinni uudestaan.

Seuraava pysäkki: Lontoo.

Miten käy radolaisille Lontoossa? Pystyykö Hello pidättelemään pierujaan, ja nauramasta kuin aivokääpiö? Pystyykö Saraho pitämään radolaiset mehullisina? Kaikki nämä vastaukset löytyvät sitten, kun minä saan kirjoitettua tämän osan loppuun!

”Do sinä love me?” Tupsunen sönkötti Falconille, joka näytti siltä kun häntä olisi juuri lyöty hiilihangolla kasvoille. Tupsusen vetovoima, ja samalla vetovoiman estävä voima pääsi valloilleen radolan päävalikossa, mutta onneksi viimeksi mainittu voima oli niin kova, ettei kukaan kiinnittänyt Tupsuseen mitään huomiota.
Nemesis oli kyllästynyt asioiden hitaaseen kulkuun, ja sytytti radolan päävalikon valkoiselle lattialle nuotion. Moni radolaisista olivat niin kyllästyneitä, että he alkoivat hivuttautua lähemmäs nuotiota. Negai otti pohjattomasta taskustaan vaahtokarkkeja ja makkarapaketin (Wilhelmiä, Kabanossia, jne. kaikki chilinä) ja alkoi grillata. Negai kuitenkin huomasi, että vaahtokarkki olisi hyvä laittaa jonkun kepin nokkaan, kun hänen kätensä syttyi tuleen.
”MINUN KÄTENI ON TULESSA!” Negai huudahti. Kaikki radolaiset hätkähtivät tätä omituista melua, ja käänsivät katseensa Negaihin. Samaan aikaan eräästä ovesta astui esiin Fribelle, jonka päässä käytiin hirveitä taisteluita roomalaisten ja suomalaisten välillä. Roomalaiset pakottivat Fribellen kuristamaan Negain, mutta suomalaiset käskivät Fribellen ottaa pari vaahtokarkkia, käydä saunassa ja rauhoittua. Fribelle oli kuitenkin valitettavasti tietoinen ulkomaailmasta, ja huomasikin Negain käden olevan tulessa. Sankarittaremme vipelsi niin kovaa kuin pikkuruisista kintuistaan pääsi hiukset hulmuten, hienopiirteisillä kasvoillaan päättäväinen ilme… Äh, mitä muodollisuuksista, Fribelle vain riensi rakkaansa luo, ei muuta. Iiveekin oli juhlinut jo tarpeekseen, ja tallusteli suoraan Fribellen jalkoihin, niin että upea Negainpelastajamme kaatui rähmälleen Iiveen päälle.
”Miksi aina tunnun olevan jonkun kanssa päällekkäin?” Fribelle totesi, kampesi itsensä ylös, posetti hetken ja puhalsi Negain kättä kohti. Tuli sammui heti, mutta Negai ei todellakaan kiittänyt Fribelleä, niin kuin olisi ollutkin hyvätapaista tehdä niin, vaan mottasi Iiveetä, ja juoksi Nemesiksen viereen. Nemesis olikin jo ehtinyt savustaa purjoansa, ja oli nyt tyytyväinen sen rusehtavaan sävyyn. Huomatessaan viereensä tulleen ruskeatukkaisen kääpiön, Nemesis tuijotteli tulijaa kuin Negai olisi ollut kasa koirankakkaa.
”Mitä sinä siihen tulit?” Nemesis kysyi, ja tuijotti entistä tiiviimmin Negaita, joka käpertyi pieneksi palloksi, eikä sanonut enää mitään.
”Höpsööh!” Nemesis totesi huomattuaan Negain pelkäävän tätä, ja virnisteli oudosti.

Sälä ajatteli. Tämä olisi muuten ollutkin yllätys, jos en olisi maininnut, että Sälä nimenomaan ajatteli kaikkea pahaa mitä oli lyhyen elämänsä aikana tehnyt. Juoruillut, kieroillut, tappanut pari… tyyppiä, Sälä ajatteli, mainitsematta että ne pari tyyppiä oli ollut muurahaisia. Like it oli hylännyt Sälän, ja maininnut, että Sälällä ei olisi mahdollisuuksia purkkamestariksi, jonka virkaan Like it oli koko lyhyen elämänsä aikana pyrkinyt. Taustalla kuului nyyhkettä, vinkumista, ja pari naurahdusta, jotka katkaisivat Sälän vakavat mietteet. Taustalla itkemässä ja samalla vähän nauramassakin oli endelina, jonka toimet nähtävästi ärsyttivät Sälää. Sälän läksyttäessä endeliinaa itkemisen vaaroista Vaatukka taapersi paikalle autuas ilme kasvoillaan, ja ”MINÄ OLEN EMÄNTÄ!”-essu päällään, kantaen suuria, herkullisen näköisiä keksejä, jotka näyttivät vastaleivotuilta. Vaatukan ja Surellan onneksi juuri Surella pelmahti paikalle, ja bongasi tietenkin ensimmäiseksi Vaatukan keksit. Kuka olisi voinut vastustaa sellaisia keksejä? Sinisiä, mädältä kalalta haisevia keksejä olisi muuten tietenkin ollut vaikea vastustaa, mutta Surella ei tainnut omata hajuaistia, ja sokeakin taisi olla, sillä on otti yhden Vaatukan kekseistä, hymyili valloittavasti, ja heitti keksin suuhunsa. Muutos oli huomattava; ensin Surellan kasvot olivat saman sävyiset siniset, kuin Vaatukan keksitkin, sitten kuului valtava PAM! ja Surella katosi savupilveen. Sälä, Vaatukka ja endelina huokaisivat järkytyksestä (tai helpotuksesta) ja lähtivät tutkimaan paikkaa jossa Surella oli kadonnut. Savupilvi oli tietenkin huomattava sen mahdottoman tylsyyden keskellä, joka radolassa sillä hetkellä vallitsi, ja kaikki huomasivat Surellan katoamisen helposti. Paitsi ettei Surella ollut kadonnut, muuten vaan Vaatukan vieressä seisoi tismalleen samanlainen Vaatukka.

 

]]> 2022-07-02T20:29:00+03:00 2013-02-16T05:25:23+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/tarinaa-radolaisista-jatkuu-radolassa Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Selviytyjät, Radola JATKUU RADOLASSA]]> 1. Jakso

Tagapula

Onalayna ja Ppepsi loikkasivat kainaloitaan myöten veteen vetääkseen veneen saaren rantaan. He ponnistelivat kovasti, mutta vene ei liikkunut kuin muutama kymmentä senttiä eteenpäin. Sitten se vain... jämähti paikalleen. "Kaikkea sitä joutuukin tekemään", Nyxia ajatteli hieman äreissään ja loikkasi hänkin veteen työntääkseen venettä. Vene liikkui taas ne kymmenisen senttiä ja kieltäytyi taas liikkumasta. Niinpä loputkin veneessä kököttäneet Tagapulan heimolaiset laskeutuivat veteen - jotkut tosin hieman vastentahtoisesti - ja alkoivat työntää venettä eteenpäin. Viiden minuutin kuluttua onnettomat selviytyjät saivat hinattua veneensä rantaan.
- Solmikaa joku se kiinni, ettei se lähde karkuun, Catty sanoi tietäväisesti ja huitoi käsillään ilmaa kuin vähä-älyinen apina. - Tiedättehän te nousuveden. Ja eihän kukaan meistä halua jäädä ilman venettä, varsinkaan kun kisa on vasta näin alussa.
Osa porukasta pyöritteli silmiään Catyn selittäessä edelleen - "meidän pitää varmaan etsiä joku hyvä leiripaikka ja silleensti, koska jossainhan meidän pitää nukkua". Catyn neuvoista huolimatta kukaan ei tehnyt elettäkään kiinnittääkseen veneen, lähtivät koko porukka vain kulkemaan kohti tiheää metsikköä.
- Eikös tuo vene... Roselie aloitti, mutta kun ymmärsi ettei kukaan kuunnellut, hän kääntyi ympäri ja solmi itse veneen keulaan kiinnitetyn köyden suuren kiven ympärille. Päätettyään, että solmu varmasti oli riittävän tiukka, hän kipitti metsän reunaan ja pysähtyi sitten. Metsään johti kaksi polkua, ja hänellä ei ollut aavistustakaan mihin suuntaan muut olivat menneet.
- IIK! kuului Catyn yllättävän kimeä ääni vasemmalta. - Katsokaa, tuolla! Kauhea ötökkä!
Roselie virnuili ja hölkkäsi äänen suuntaan. Oli se niin hyvä, että joukkoon oli tullut tuollainen kaveri kuin Catty, hänen avullaan löytäisi varmasti tien muiden luokse, niin kovasti hän puhua pälpätti.

Lokobugi

Toinen heimo, Lokobugi, oli onnistunut rantautumaan ilman sen suurempia ongelmia. Kaikki olivat osallistuneet veneen rannalle kiskomiseen ja jokainen oli vahtinut silmä kovana, että Hermione11 oli onnistunut tekemään riittävän vankan solmun puun ympärille. Varmistaakseen asian jokainen oli kokeillut solmun pitävyyttä.
- Minähän sanoin, pitävä se on, Hermione sanoi selvästi tyytyväisenä itseensä samaan aikaan kun Ruu kiskaisi köydestä. Ja irtihän se lähti.
- Siis... kyllä sen piti olla tiukasti kiinni... Hermione sopersi ja hieroi takaraivoaan. - Mutta voinhan minä laittaa sen uudestaan, siirtykääp...
- Jospa minä laitan sen nyt, Tupsunen sanoi ja tunki itsensä Hermionen ja Ruun väliin. Hetken aikaa hän puuhasteli köyden kanssa ja nousi sitten ylös.
- Jos joku vielä saa tuon auki, niin minä syön shortsini! hän sanoi ja naurahti itsevarmana. Taas kerran jokainen kokeili, pitikö Tupsusen väite paikkansa. Toisin kuin Hermione, Tupsunen oli todella onnistunut tekemään kunnollisen solmun. Luulisi, että tämä olisi ollut ilouutinen, mutta päinvastoin. Kaikki lähtivät kulkemaan rantaa pitkin varsin surumielisinä. He olisivat niin mielellään katsoneet, kuinka Tupsunen olisi syönyt tyylikkäät, maastonväriset shortsinsa...
---
Lokobugin onnistui löytää leiripaikka yllättävän nopeasti. He päättivät väkertää leirinsä rannan läheisyyteen - kuitenkin huomioiden nousuveden - metsän reunaan. Hetken aikaa lokobugilaiset vain katselivat ympärilleen ja ihastelivat löytöään. Sitten Zebra sai aukaistua suunsa:
- Jospa ruvettaisiin rakentaa sitä leiriä? Pilvistä päätellen kohta sataa, ja lujaa.
Kaikkia vilkaisivat vaistomaisesti taivaalle.
- Toden totta, Like it totesi. - Tietääkö joku, mitä me tarvitaan kunnollisen majan rakentamiseen?
Hermione heilutti kättään.
- Minä tiedän, olen partiossa!
Kaikkien katse siirtyi taivaasta Hermioneen.
- Ai tiedätkö? Cavalier kysyi hieman epäröiden ja Hermione sulki auki jääneen suunsa punan levitessä kasvoilleen. - Väitit tietäväsi myös sen, kuinka tehdään pitäviä solmuja ja hupsista keikkaa, jopa tuo epämääräinen tyttö jonka nimeä en muista... Cavalier osoitti Ruun suuntaan.
- Ruu.
- Ai siis täh?
- Niin että minä olen Ruu, mutta jos haluat kutsua "epämääräiseksi tytöksi", niin siitä vaan, Ruu sanoi ja hymyili herttaisesti.
Cavalier meni aivan yhtä hiljaiseksi kuin Hermione. Levisipä hänen kasvoilleen sama punaisen sävy kuin Hermionellekin.

Tagapula

Tagapulakin oli tunnin etsimisen jälkeen löytänyt sopivan leiripaikan. -RoSe-:lla oli mennä hermot, kun he päättivät leiriytyä samaan paikkaan, josta olivat lähteneet liikkeelle.
- Me kiersimme koko saaren! hän kirkui. - Ja sitten me... me... päädymme takaisin tänne!
-RoSe- hiljeni ja alkoi tutkimaan otsatukkaansa ja mumisi jotain kaksihaaraisista. Kukaan ei keksinyt mitään viisaampaa puuhaa kuin tuijotella häntä. Ainakaan ennen kuin Velia huomasi vesipisaran tippuvan nenänsä päälle.
- Hei, täällä taitaa sataa... hän sanoi ja vilkuili taivaalle. - Ja en ihmettelisi vaikka alkaisi ukkostaakin.
Tagapulalaisiin tuli kummasti liikettä. Erityisesti Nyxiaan:
- Hakekaa te kolme jostain palmunlehtiä, te kolme puita ja sinä... Nyxia vaikeni ja katsoi -RoSe-:a. - ...yritä keksiä parempaa puuhaa kuin otsiksesi.
Onalayna, Roselie ja Iivee lähtivät oitis juoksemaan palmujen suuntaan, kun taas Ppepsi, Velia ja Catty - joka selitti jotain elämänsä kaameimmasta vesisateesta - pinkoivat vastakkaiseen suuntaan, jossa he olivat nähneet hieman kaatuneita puita. Nyxia itse etsi sopivaa paikkaa, johon maja voitaisiin pystyttää. "Metsään vai rantaan, metsään vai rantaan", hän hoki mielessään. Hän ei ehtinyt päättää asiaa kunnolla, kun Ppepsi ja Velia jo toivat ensimmäiset puunrungot. Catty tuli perässä, mukanaan yksi hyvin ohut puu.
- Tuo ei käy, Nyxia sanoi oitis.
- Hae sitten itse parempi, Catty tiuskaisi takaisin ja pudotti puun vahingossa varpailleen. Ääni, joka tuolloin lähti Catyn kurkusta, oli uskomaton.
- Mikä se oli? Iivee kysyi ja oli horjahtaa alas Roselien olkapäiltä.
- Catty, Onalayna kähisi Roselien ja Iiveen alapuolella - he olivat muodostaneet tyylikkään pyramidin ylettyäkseen palmun lehtiin. - Älä välitä siitä, vaan poimi nyt niitä lehtiä! Minulla on paljon parempaakin tekemistä kuin kyhjöttää täällä Roselien haisevien jalkapohjien välissä!
- Minkä minä sille voin että astuin siihen mönjään, Roselie mutisi.

Lokobugi

Lokobugi oli valmistanut ihmeen vankan majan, joka kaiken huipuksi piti vettä. Tästä kaikesta saatiin kiittää RedDeviliä, joka oli ottanut ohjat käsiinsä ja saanut heimosiskonsa töihin. Nyt Lokobugi löhöili majansa puulattialla ja pelasi pullonpyöritystä. Tosin, heillä ei ollut pulloa, joten se puoli hoidettiin veneestä löytyneeltä veitsellä. Veitsenpyöritystä, mikäs sen mukavampaa!
- No niin, totuus vai tehtävä? chikika kysyi Zebralta.
Zebra puri hammasta. Että juuri chikikan pitikin päästä määräämään tämä juuri hänelle!
- Tehtävä, Zebra vastasi lopulta.
chikika virnuili, eikä Zebran olo parantunut yhtään. Nyt tulisi joku paha, aivan varmasti...
- Pussaa Tupsusta!
Zebran lisäksi myös Tupsunen näytti varsin tympääntyneeltä.
- Taasko minä? hän voihkaisi. - Vastahan jouduin pussaamaan sinua, ja sitä ennen Hermionea.
- Et edes kovin hyvin, Hermione sanoi ivallisesti. Kukaan ei viitsinyt kiinnittää huomiotaan häneen, kaikki olivat niin kiinnostuneita seuraamaan, kuinka Zebra nojautui Tupsusen suuntaan ja moiskautti pusun tämän huulille.
- No niin, siinä se! Zebra sanoi naama punaisena ja nosti bikineitään. - Jatketaan.

2. jakso

Lokobugi

RedDevil venytteli ja pyyhki unet silmistään. Hän oli nukkunut oikein makoisasti, tosin asento oli ollut aika epämukava. Zebra ja Cavalier, joiden välissä hän oli viettänyt yön, olivat nimittäin jättäneet hänelle tilaa ehkäpä kolmisenkymmentä senttiä, ja RedDevil oli näin ollen joutunut nukkumaan kylkiasennosta - ja meinannut litistyä.
- Heräsithän sinäkin! chikika totesi. - Kaikki muut on jo hereillä ja joogaa tuolla. chikika nyökkäsi rantaan päin. Toden totta, kaikki paitsi chikika ja RedDevil joogasivat vesirajan tuntumassa.
- Saanen kysyä, että onko tuossa jotain järkeä? RedDevil kysyi ja kiskoi shortseja uimapukunsa päälle.
- Zebran mielestä kyllä, chikika jatkoi tuijottaen RedDeviliä. - Rauhoittaa kuulemma. Mutta onko kukaan sanonut, että sinulla on nätit silmät?
RedDevil näytti hämmentyneeltä.
- Siis.. joo, tai ei, en tiedä, hän sopersi ja loikkasi ulos majasta. - Minäkin taidan tästä mennä... joogaamaan.

Tagapula

Iivee huitoi ilmaa viidakkoveitsellään. Se oli hänen mielestään uskomattoman hauskaa puuhaa. Oli hauska katsoa, kun kasvit lensivät yksi toisensa jälkeen pois hänen tieltään ja komeassa kaaressa maahan.
- Hei kuule, Velia aloitti. - Onko sinulla aavistustakaan missä me ollaan?
- Pitäisikö? Iivee kysyi poissaolevasti. Hän keskittyi edelleen viidakkoveitseensä.
Velia ei vaivautunut vastaamaan. Hän katsoi käsissään olevaa paperia, saaren karttaa. Hän luuli, että olisi kyennyt suunnistamaan sen avulla hakemaan postin, mutta ei. Yksi syy taisi olla Iivee, joka sotki hänen ajatuksiaan.
- Iivee, mene sinä tuonne, niin minä menen tänne, jooko? Velia ehdotti. Hänellä alkoi mennä hermot tuohon heimosiskoonsa joka ei osannut ajatella muuta kuin sitä viidakkoveistään.
- Menenmenen, Iivee vastasi ja huitoi sillä veitsellään tietä itselleen. Velia huokaisi ja lähti päinvastaiseen suuntaan.
---
Velia löysi kuin löysikin postilaatikon: pienen puuhun kiinnitetyn tynnyrin, jonka kansi oli hieman raollaan. Kun hän kurkisti sinne, se oli tyhjä. "Mutta meidänhän piti saada tänään postia", hän ajatteli, sulki kannen ja kääntyi ympäri. Hän hätkähti rajusti nähdessään Nyxian seisovan aivan hänen takanaan.
- Etsitkö jotain? Nyxia kysyi ja heilutti paperinpalaa käsissään. - Vaikka tätä?
- Hengityksesi haisee, Velia tokaisi ja nyrpisti nenäänsä.
- Ei täällä korvessa ole tietoakaan suuhygieniasta, Nyxia mutisi ja rullasi paperinpalan auki. Hän oletti näkevänsä hieman kiertelevän selityksen siitä, mitä olisi luvassa päivän kilpailussa, mutta toisin kävi.
- Soutakaa pohjoisessa näkyvälle saarelle, Velia luki ääneen. - Just joo, mistä me tiedetään missä päin on pohjoinen?
- Eiköhän me jotain keksitä, Nyxia mutisi, ryttäsi käärön ja lähti kulkemaan päättäväisesti erästä polkua pitkin. Velia seurasi perässä.
- Mutta mitä jos... Velia aloitti, mutta Nyxian kauhistuttava karjaisu keskeytti hänet.
- Ai sori, Iivee totesi nolona ja laski viidakkoveitsensä pois Nyxian kurkulta. - Luulin sinua leijonaksi.
- TÄÄLLÄ EI OLE LEIJONIA! Nyxia karjui. Läheisestä puusta lennähti pari lintua lentoon, kun kauhistuivat Nyxian huutoa.
- Mistä sitä koskaan tietää... Iivee virnuili Nyxian juostua kuuloetäisyyden ulkopuolelle.

Kisa

Jeff katsoi hymyillen, kuinka lokobugilaiset saapuivat kisapaikalle. He asettuivat kahteen siistiin riviin maton päälle ja katsoivat häntä odottavasti.
- Odotamme Tagapulaa, Jeff sanoi hetken kuluttua.
- Miksi? Like it kysyi ja sai vastaukseksi paljon puhuvan katseen Tupsuselta.
Aikaa kului. Kymmenen minuutin kuluttua Jeff sanoi uudelleen:
- Odotamme Tagapulaa.
- Kyllä me se tiedetään, Hermione totesi. - Tulisivat vaan jo, täällä alkaa olla kuuma...
- Ota ihmeessä vaatteet pois, tulee viileämpi kun ei ole niin paljon päällä, chikika lirkutteli ja räpytteli silmiään viattoman näköisenä.
- Kuule, mokoma pervoilija, minä... Hermione aloitti kohottaen nyrkkinsä mutta Jeffin huuto keskeytti hänet:
- Tagapula saapuu!
Tagapulalaiset kompuroivat esiin pusikosta, kukin enemmän tai vähemmän rähjäisen näköisenä. -RoSe- valitteli taas otsatukkansa kaksihaaraisista ja Catty syytteli Ppepsiä jostain.
- Sinun syysi, että lähdettiin väärään suuntaan! hän kiljui.
- Eikä ole, sinä se olit joka pudotti sen kompassin veteen! Ppepsi huusi takaisin, mutta vaikeni äkisti kun huomasi Jeffin ja Lokobugin tuijottavan häntä ja Cattya.
Jeff yskäisi.
- No niin, on ensimmäinen kilpailunne aika, hän aloitti. - Tehtävänne on ensin soutaa tuolla vedessä näkyville lautoille, kaikille kolmelle, ja otatte mukaanne niillä olevat pussit. Sen jälkeen palaatte rantaan, aukaisette pussit ja kolme heimolaista kokoaa heimonne logon pussista löytyvistä paloista. Haluatteko tietää palkinnon?
Jeff veti liinan pois pöydän päältä. Sen alta paljastuivat kalastustarvikkeet ja pieni patsas, joka Jeffin mukaan toisi koskemattomuuden.
---
- Ja kisa alkaa... nyt! Jeff huusi. Molemmat heimot pinkaisivat juoksuun - Tagapulan meno tosin tyssäsi aika nopeaan, kun Onalaynan onnistui kompastua, jolloin kaikki hänen takanaan tulleet lensivät nurin hekin.
- Onalayna, sinä lemuava nulikka! -RoSe- kiljui ja kompuroi pystyyn.
Samaan aikaan kun tagapulalaiset yrittivät saada veneensä liikkumaan - heiltä se ei oikein luonnistunut - oli Lokobugi jo ensimmäisellä lautalla. Ruu kurkotti nappaamaan pussin lautalta, mutta molskahti itse veteen. Zebran ja Tupsusen avustuksella hän kuitenkin pääsi takaisin veneeseen samaan aikaan kun Cavalier loikkasi lautan päälle ottamaan pussin haltuunsa. Lautta oli kuitenkin yllättävän liukas, ja...
TOJOING
... Cavalier lensi nurin lyöden takaraivonsa.
- Hyppää jo kyytiin, nuo tulee perässä! Tupsunen kirkui ja kiskoi Cavalierin jaloista takaisin veneeseen.
Toden totta, Tagapula oli taas menossa mukana. Vene oli saatu liikkeelle ja kaikki soutivat nyt aivan eri tahtia - paitsi takana vierekkäin istuvat Roselie ja Ppepsi, joiden jotenkin onnistui sopia yhteinen tahti.
- Yks, kaks, kol, yks, kaks, kol, Ppepsi hoki ääneen jotta muutkin ymmärtäisivät soutuu samaa tahtia.
- Pää kiinni! Iivee huusi veneen keulasta. - Tässä on muutakin tekemistä kuin kuunnella sinun hölinääsi!
Tagapula sai veneensä ensimmäiselle lautalla, -RoSe- loikkasi ottamaan pussin näppeihinsä - eikä hän lentänyt Ruun lailla veteen! - ja heimo pääsi jatkamaan matkaansa. He soutivat soutamisesta päästyään, ja lopulta...
- Tagapula ohittaa Lokobugin! Jeff karjaisi rannalta.
- Räkä, Tupsunen tuumasi ja alkoi soutaa kuin mielisairas oranki.
---
Tagapula sai kerättyä pussinsa ennen toista heimoa - Ruu kun tipahti aina veteen ja hidasti Lokobugin etenemistä - ja Onalayna, Catty ja Roselie ryhtyivät kokoamaan palapeliä.
- Olen hyvä tässä, joten antakaahan minun hoitaa tämä, Catty selitti ja repi auki pussin solmua. Hänen harmikseen se ei kuitenkaan auennut, Lokobugikin ehti soutaa maihin saakka ja heimon palapelin ratkojat - elikkäs Like it, Hermione ja chikika - saivat omat pussinsa auki.
- Anna tänne, Onalayna mutisi Roselien yrittäessä epätoivoisesti väkertää palapeliä.
- Etkö usko, että kykenen aukaisin yhden pienen pussukan! Catty kivahti kun Onalayna riuhtaisi sinisen pussin tämän kädestä ja aukaisi sen käden käänteessä.
- Ei herran jumala, yrittäkää nyt saada jotain aikaiseksi, Nyxia sanoi ja hyppi tasajalkaa paikallaan. - Noilla on jo melkein valmista.
Siinä asiassa Nyxia oli aivan oikeassa. Vaikka Hermionen solmuntekotaidot olivat vähän niin ja näin, osasi hän ratkoa palapelejä melko hyvin.
- Tämä tulee tähän ja tämä tuohon, hän selitti melkein yhtä nopeasti kuin Catty. - Ei, Like it, ei! Sanoin että se tulee tähän, ei siihen!
Hetken ähräämisen jälkeen Hermione oli sitä mieltä, että palapeli oli valmis. Jeff riensi oitis tarkistamaan asian.
- Lokobugi voittaa! hän karjaisi ja mainittu heimo ryntäsi suureen joukkohaliin litistäen pienikokoisen Cavalierin.
- Dääm, Nyxia totesi. - En usko tätä. Nuo ei saanut edes kunnolla aloittettua koko hommaa!
Jeffin ojennettua palkinnon alati hurraavalle Lokobugille, hän kääntyi tappion kärsineen Tagapulan puoleen.
- Teitä sen sijaan odottaa heimoneuvosto illalla, näkemiin siihen saakka.
Heimot kulkivat rinta rinnan kohti rantaa. Tagapula joutui ponnistelemaan kovin pidellessään kiinni Nyxiaa, joka meinasi kuristaa Tupsusen, joka vain ohimennen - vitsillä vieläpä - väitti tagapulalaisia luusereiksi.

Lokobugi

Vene kolahti rantahiekkaan ja koko Lokobugi loikkasi riemumielin pois veneestä.
- Vii aar the wiiiiinneeeeers, Like it huusi täyttä kurkkua ja alkoi hetken mielijohteesta valssaamaan Zebran kanssa. Zebra kuitenkin rimpuili nopeasti irti Like itin otteesta ja riensi muiden perään jättäen Like itin tanssimaan valssia itsekseen.
- Malja meille! Tupsunen hihkui ja kohotti kookopähkinänkuorimukinsa ilmaan.
- Lokobugiiii! Like it kirkui juostessaan muiden luokse - itse asiassa suoraan päin varomatonta Hermionea, joka kirkaisi täyttä kurkkua saaden vieressään olleen RedDevilin purskauttamaan vedet Cavalierin syliin.
- Hups, Like it totesi ja hihitti kuin heikkopäinen muiden luodessa niitä paljon puhuvia katseita häneen.

Tagapula

Tagapulan mieliala ei ollut aivan yhtä korkealla kuin Lokobugin. He joutuisivat vielä tänä iltana äänestämään jonkun pois. Heti kun he olivat rantautuneet, Nyxia veti Onalaynan ja Velian kauemmas muista.
- Hei, mitä jos tehtäisiin sellainen liittoutumisjuttu? hän ehdotti. - Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan.
- Eiköhän... Velia mutisi ja vilkaisi vaivihkaa Onalaynaa vaivihkaa. "Minä mitään tuon pomottelijan kanssa liittoudun", hän ajatteli.
- Okei, olen ajatellut, että tuo kaksihaaraisten kuningatar joutaisi pois, Nyxia sanoi nyökäten kiven päällä istuvaan -RoSe-:n suuntaan. - Ärsyttävä ihminen.
- Jaa? Onalayna totesi. - Minusta hän on ihan mukava... Minä lähettäisin ennemmin kotiin Catyn. Sen selityksiä ei jaksa kuunnella, ei sitten kukaan.
Nyxian ilmeestä näki, että hän harkitsi asiaa.
- Entäs sinä, Velia? Onalayna kysyi.
- Noo... Ehkäpä Catty, eihän se saanut sitä pussia auki, Velia sanoi. "Tai sitten sinä, Nyxia-kultaseni..." hän ajatteli mielessään ja virnisti.
---
- Ai kenet minä äänestäisin pois? Roselie kysyi, aivan kuin ei olisi kuullut Onalaynan sanoja oikein.
- Juuri niin, Velia jatkoi Onalaynan puolesta. - Me haluttaisiin molemmat eroon Nyxiasta, se kun... pomottaa sillä tavalla.
Roselie kohautti olkapäitään. Samapa tuo oli hänelle, kunhan pysyisi itse mukana. Hän aukaisi suunsa, muttei ehtinyt sanomaan mitään kun Velia jo läimäisi häntä tuttavallisesti selkään.
- Niin ajattelinkin, mutta tarvitaan vielä joku... hän sanoi.
- Sopisiko Iivee? Roselie ehdotti. - Se varmaan suostuisi.
- Tai sitten -RoSe-, kerrotaan vaan että Nyxia haluaa eroon siitä niin eiköhän suostu, Onalayna sanoi omasta puolestaan.
- Kompromissi, pyydetään molempia! Velia kiljaisi ja lähti lampsimaan kohti lähellä istuvaa -RoSe-:aa. - Hei neiti "otsis-on-paras-ystäväni", juteltaisiinko?

Heimoneuvosto

- Minäkö olisin pomottaja!? Nyxia huudahti. Hän ei voinut kuulla oikein, ei millään, eieiei...
- Kyllä vain olet, Catty sanoi rehellisesti. - Vaikka harvoin sitä ihmiset huomaa itse käyttäytyvänsä sillä tavalla, minä muistan erään vanhan rouvankin joka...
- Pysytäänpä aiheessa, Catty, Jeff totesi vaivautuneena. - Ppepsi, onko sinun mielestäsi tämä väite totta?
Ppepsi vääntelehti hiukan kiusaantuneena tuolillaan.
- No siis... en ole varma, hän lopulta sanoi olkapäitään kohauttaen.
- Entä sinusta, -RoSe-, onko heimo riittävän yhtenäinen päätöksien suhteen? Jeff jatkoi kääntyen -RoSe-:n suuntaan.
- EI! hän karjaisi. - Taas uusi kaksihaarainen!
Jeff pyöritteli päätään. Pitikin mennä suostumaan tähän. Suunnitelmissa oli ollut kysellä vielä jotain muuta, mutta se saisi luvan jäädä. Niinpä...
- On aika äänestää. Iivee, sinä ensin.

3. jakso

Heimoneuvosto

Kun Ppepsi palasi istumaan - mietittyään ensin melkein kymmenen minuuttia ketä äänesti - Jeff riensi hakemaan äänet. Hän asetti äänet sisältävän ruukun pöydälle ja sanoi:
- Kun äänet on luettu, niin päätös on lopullinen. Kyseisen henkilön on poistuttava täältä heti. Ensimmäinen ääni.
Jeff avasi miljoonaan kertaan taitellun lapun.
- Catty.
- Mitä, minäkö? Catty kysyi hämillään. - Kuka minusta haluaisi eroon, ei kukaan varmastikaan, tämän täytyy olla joku erehdys...
- Hiljaa, Roselie mutisi ja tökkäisi Cattya kylkeen. Catty vaikeni, tosin hänellä olisi ollut vielä paljon sanottavaa.
- Toinen ääni, Nyxia.
Nyxia suhtautui asiaan paljon rauhallisemmin, pyöritteli vain silmiään sanomatta sanaakaan.
Jeff veti ääniä yksi kerrallaan esiin.
- Nyxia, kaksi ääntä Nyxialle, yksi Cattylle. -RoSe-. Catty, kaksi ääntä Catylle, samoin Nyxialle, yksi ääni -RoSe-:lle. Nyxia. Catty. Kolme ääntä Nyxialle ja Catylle, yksi -RoSe-:lle, yksi ääni jäljellä.
Erityisesti Catty ja Nyxia tuijottivat tarkasti, kuinka Jeff veti viimeisen äänen ruukusta. Hän aukaisi sen ja...
- Ensimmäinen pois äänestetty on... Nyxia.
Nyxian tyyneys katosi sillä hetkellä. Hänen sanansa tosin olivat sitä luokkaa, ettei niitä voi tähän kirjoittaa.
- Tuo minulle soihtusi, Jeff sanoi. Nyxia nousi - ja tönäisi vahingossa virnuilevaa Veliaa - ja haki soihtunsa tuoden sen Jeffille.
- Heimo on puhunut, Nyxia.
Ja soihtu sammui. Nyxia loi vielä viimeisen paljon puhuvan katseen tagapulalaisiin ja käveli sitten pois muiden näköpiiristä.

Tagapula

- Kiitos ja ylistys se lähti, Velia huokaisi kömpiessään Tagapulan "hieman" keskeneräiseen majaan nukkumaan.
- Ai kuka? Roselie kysyi. - Aa, ei sittenkään mitään, tajusin jo.
Kukaan muu ei sanonut mitään, mutta jokaisen päässä pyöri jos jonkin sorttisia ajatuksia.
"Ei Nyxian vielä olisi tarvinnut lähteä..."
"Minä olisin kyllä toivonut, että tuo olisi lähtenyt..."
"AA! Tuossa on kaksihaarainen!"
"Kuka ihme minua äänesti? Sen kyllä haluaisin tietää, mutta taas toisaalta..."
Yksi kerrallaan tagapulalaiset nukahtivat. Vain Iivee jäi hereille. Uni ei ottanut tullakseen, ei sitten millään. Siispä, hän päätti lähteä pienelle kävelyretkelle rantaan.
"Vesi on ihanan lämmintä", hän ajatteli kahlatessaan rantaveteen. Iivee riisui kenkänsä ja heittipä housunsakin pois kävellen hieman syvemmälle veteen. Vähitellen vesi alkoi hipoa hänen kainaloitaan ja Iivee heittäytyy selkäkelluntaan. Hän kuunteli veden liplatusta, jonkun kaukaisen linnun rääkymistä, Roselien yksinlaulua... Roselien yksinlaulua!? Iivee säikähti niin, että oli hukkua veteen.
- Roselie? hän kysyi yskien vettä kurkustaan. - Mitä piippiä sinä täällä teet?
Roselie ei sanonut mitään, vaan sukelsi pinnan alle. Iivee seurasi katsellaan Roselien tummaa hahmoa vedessä, joka vähitellen nousi ylemmäs ja ylemmäs, kohti pintaa...
- Uin, hän vastasi päänsä pulpahdettua esiin ja pyyhki vettä kasvoiltaan. - Neiti "Iik-tää-on-kaksihaarainen" päätti ruveta kuorsaamaan, joten kuka ihme siinä metelissä pystyy nukkumaan!
- Näköjään yllättävän moni, Iivee vastasi ja nyökkäsi heidän majansa suuntaan.
Iivee ja Roselie tuijottivat aikansa heimosiskojaan, joiden tummat hahmot erottuivat suhtkoht selkeästi heidän verkkokalvoilleen saakka. Lopulta he kyllästyivät siihen ja alkoivat omaperäisesti - jutella. Puheenaiheet vaihtelivat viidakkoveitsistä Catyn viimeisimpiin kertomuksiin ja ennenkuin kaksikko huomasikaan, alkoi molempia painaa väsymys.
- Tuota noin, taidan yrittää nukkumista uudelleen, Roselie haukotteli ja kömpi raskain askelin kohti rantaa. - Iivee?
Iivee ei vastannut, joten Roselie kääntyi nähdäkseen mitä hän oikein puuhasi.
- Herran pöksyt, Iivee! Roselie kivahti ja sukelsi nostaakseen Iiveen pintaan - kaveri oli nimittäin nukahtanut ja painunut pohjaan kuin Titanic. Roselie raahasi heimosiskonsa vesiraajan yläpuolelle ja alkoi läpsiä tätä poskille.
- Herää kakkiainen, herää! hän mutisi ja jatkoi läpsimistään. Iivee murahti varsin porsasmaisesti ja huitoi käsillään ilmaa.
- Olen läski marsu, olen läski marsu! Iivee hoki ja virnuili epämääräisesti. Sitten hän aukaisi silmänsä.
- Olen.. heh, enpäs taida ollakaan, hän sanoi se sama virne edelleen naamallaan.

Lokobugi

- Kukakohan sieltä lähti? Zebra pohti ääneen ja järsi ananasta. Hänen vieressään istuva Cavalier vain kohautti olkiaan ja vilkuili yhä koisivaa heimoaan - siis lukuunottamatta häntä ja Zebraa.
- Olisikohan tullut postia? hän pohti ja nousi ylös. - Taidan mennä katsomaan, tuletko mukaan?
- Kukakohan sieltä ihan oikeasti lähti? Zebra mietti edelleen ja heitti ananaksen pois - vähältä piti, ettei osunut nukkuvaa Tupsusta päähän! - eikä välittänyt sitten hevon hernettä Cavalierin puheista. Niinpä Cavalier lähti aivan yksikseen hyppelehtimään pusikkoon, kohti Lokobugin postilaatikkoa.
---
- Huoooomentaaa! chikika huudahti ja venytteli. - Onko ruokaa? Kaamea nälkä.
- Kaikki ananakset meni, Ruu sanoi ja tökki nuotion rippeitä kepillä. - Mutta etköhän sinä jostain löydä... jotain suuhun pantavaa.
- No kiva. chikika nousi ylös ja istahti Hermionen viereen erään tukin päälle.
- Etkö voisi hakea minulle sellaisen kivan pikku kookospähkinän, oi kaunis Hermoonini? hän kysyi tältä venyttäen oo:ta oikein pitkälle ja räpytteli silmiään. Hermione vilkaisi chikikaa kauhuissaan.
- Yritätkö sää iskeä meikäläistä tai jotain? hän kiljaisi ja ponkaisi pystyyn.
- En, olen hetero, chikika sanoi pontevasti ja risti kätensä rinnan päälle.
- Kas kun huomasit, Hermione vastasi ja lähti nokka pystyssä kävelemään... niin, minne hän sitten ikinä olikaan menossa. Joka tapauksessa matka tyssäsi nopeaan, kun hän törmäsi puuhun. Hermione hoiperteli jonkin aikaa aivan kuin olisi ollut humalapäissään.
- Pimpelipom, hän hihkui. - Pimpelip...
- Meeee saatin postiaaaaa! Cavalier kirkui juostuaan esiin metsän pimennosta. - Meidän pitää taas mennä sinne... onko Hermione ihan kunnossa?
Cavalier nyökkäsi Hermionen suuntaan joka edelleen pyöri ympäriinsä hokien "pimpelipomia". Like it, joka saapui paikalle oltuaan kalastamassa RedDevilin ja Tupsusen kanssa (tuloksetta, ainoastaan yksi kala saatiin veneeseen saakka, ja senkin RedDevil epähuomiossa heitti takaisin veteen), huomasi hoipertelevan Herimionen ja koska hän luuli tämän tarvitsevan kipeästi tanssikaveria, ryntäsi hän oitis tämän luokse ja tarttui kiinni käsistä.
- Pimpelipom, päästä irti, pimpelipom! Hermione kirkui ja loikki edelleen ympyrää - tosin nyt Like it riippui kiinni hänen ranteissaan - muiden siirtäessä huomionsa Cavalieriin.
- Pitää mennä minne? RedDevil kysyi ja heitti kalastusvälineet puun juurelle. - Kisa, vai?
- Siis kuinka sinä kykenit päättelemään tuon? Zebra virnuili. - Olet oikea Sherlock!
- Kiitoksia, RedDevil sanoi ja näytti kieltänsä.

Kilpailu

Jeff nyökkäsi vaisusti, kun Lokobugi saapui kisapaikalle. Ruu ehti juuri survaista heimon lipun maahan, kun Jeff aukaisi suunsa:
- Tässä tulee Tagapula. Nyxia äänestettiin eilen ulos.
- En olisi uskonut, kuului muutaman lokobugilaisen suusta Tagapulan asettua seisomaan matolleen.
Jeff pyysi chikikaa palauttamaan koskemattomuuden, jonka hän toikin pienen vastaan panemisen jälkeen - "tämä on niin nätti, voisin pitää sen itse..." - ja asetti sen pöydän päälle.
- Koskemattomuus on jälleen pelissä. Tämän kertaisessa kisassa teidät lukitaan kiinni paaluihin, yhtä lukuunottatta. Hänen tehtävänään on juosta esteradan poikki; kiivetä puuseinämän ylitse, läpäistä sokkelo ja lopuksi kiivetä verkkoa pitkin ylätasanteelle, josta hän löytää avaimen. Avaimet tunnistaa niihin kiinnitettyjen nauhojen väristä - mikäli nauhassa ja paalussa on sama väri, avain sopii paalun lukkoon. Kun henkilö on vapautettu, hän lähtee omasta puolestaan radalle. Kun viimeinenkin lukko on aukaistu, lähtee koko heimo takaisin radalle, kipuaa ylätasanteelle ja viimeisimpänä vapautettu heimolainen nostaa heimon lipun ylös. Onko selvä?
Tagapula ja Lokobugi nyökkäilivät.
- Haluatteko tietää palkinnon? Jeff kysyi. Hän katseli mielellään heimojen tuikkivia silmiä, kun hän nostaisi kankaan palkinnon päältä. Ja niin hän veti kankaan pois. Oletetusti molemmat heimot kutakuinkin kuolasivat palkinnon perään - Tagapulan Onalayna ihan kirjaimellisesti.
- 2 peittoa, 2 tyynyä ja patja. Kunnon yöunet taattu! Jeff huudahti. - Lokobugin täytyy jättää yksi henkilö pois, kuka?
- Minä, Cavalier sanoi ja siirtyi Jeffin osoittamalle penkille istumaan.
- Asettukaa paikoillenne, niin pääsemme aloittamaan.
---
- Tagapulalta liikkeelle on lähdössä Ppepsi, Lokobugilta Zebra! Jeff ilmoitti Ppepsin ja Zebran etsiessä hyvää lähtöasentoa. - Kisa alkaa... nyt!
Ppepsi ja Zebra pinkaisivat juoksuun. Zebra ehti kuitenkin jarruttaa ajoissa seinämän tullessa vastaan, toisin kuin Ppepsi jonka nenä päästi kauhean, rusahtavan äänen hänen juostessa suoraan päin seinää. Hänellä kului kallista aikaa toipua iskusta, nimittäin kun hän oli valmis lähtemään kipuamaan seinämää ylös, oli Zebra jo hyvää vauhtia läpäisemässä sokkeloa.
- Hyvä, Zebraaa! Cavalier huusi. - Hyvähyvä!
Zebra pääsi sokkelosta ulos juuri samaan aikaan, kun Ppepsi astui sen sisälle. Niinpä hän suuntasi suoraan verkkoon ja alkoi kavuta ylös. Se oli kuitenkin hieman vaivalloista - varsinkin kun kädet olivat kipeinä sen seinämän ylitse kiipeämisen jälkeen - mutta pääsipä hän silti ylös ennen kuin Ppepsi läpäisi koko sokkeloa. Hän nappasi erään avaimen käteensä ja suorastaan kieri verkkoa pitkin alas - ja ei kun takaisin sokkeloon, josta Ppepsin onnistui vihdoin ja viimein selvitä ulos.
---
Zebran vapauttama chikika ryntäsi radalle, samoin hetkeä myöhemmin Tagapulan Catty. chikikalla paljastui varsin suuria ongelmia sokkelon kanssa, kun taas Catty pääsi läpi varsin nopeasti.
- Tiedätkös, olen paljon sinua nopeampi! Catty huusi chikikalle kivutessa verkkoa ylöspäin. - Mutta olenpa minä nopeampi monia muitakin, kuten vaikkapa sitä yhtä inhaa naapurin ukkoa, tai kaverini serkun pikkusiskon kummitätiä tai...
- Ja chikika ohittaa Catyn! Jeff karjaisi saaden Cattyyn kummasti lisää vauhtia.
---
Kisa eteni aikalailla tasaväkisesti, ja kaikkien onnistui läpäistä rata ilman sen suurempia ongelmia - suurin ajan menetys kului siinä, kun Hermione yritti avata Tupsusen lukkoja - ja pian oli Velian ja Ruun aika juosta rataa läpi, aivan rinta rinnan. He läpäisivät sokkelon samaan aikaan, pääsivät ylätasanteelle yhtä aikaa ja vasta tullessaan alas Velia pääsi ottamaan hieman etumatkaa Ruuhun (tämä nimittäin kompastui omiin jalkoihinsa), mutta ei kovin paljoa. Ruun onnistui kiriä Veliaa kiinni ja molemmat alkoivat suhtkoht samoihin aikoihin aukoa viimeisien lukittujen henkilöiden - Tagapulasta -RoSe- ja Lokobugista Like it - lukkoja.
- Aukaise se jo! Tupsunen kirkui Ruulle. - Minä en halua hävitä!
- Luuletko, että se meitäkään kiinnostaa, Like it tuhahti ja kiljui innosta kun huomasi Ruun saaneen hänet vapautettua paalusta.
- Hyvin menee, voitto kotiin! Cavalier huusi tuoliltaan.
Niin Lokobugi juoksi kiireen vilkkaa radalle tagapulalaisten hoputtaessa Veliaa, joka kiroili kiroilemisesta pästyään.
- Aukesihan se! hän kirkaisi lukon napsahtaessa auki.
- Tagapulakin pääsee liikkeelle! Jeff huusi. - Molemmat kamppailevat nyt seinämällä, osa Lokobugista on jo toisella puolella ottamassa vastaan heimosiskojaan joita heitellään varsin kovakouraisesti seinän yli. Auts, tuo varmasti sattui RedDeviliin, en ihmettelisi vaikka olisi luita poikki. Tagapula kipuaa seinän ylitse kuin hämähäkkiparvi, Onalayna ja Ppepsi ovat jääneet varsin epämukavaan asentoon ylös auttaakseen muita ylös. Saa nähdä, putoavatko itse. No niin, lokobugilaiset etenevät sokkeloon. Myös tagapulalaiset pääsevät matkaan, mutta lokobugilla on mukavanlainen etumatka. chikika johtaa heitä parhaillaan sokkelon läpi, mutta ongelmia näyttäisi olevan...
- Tänne päin, chikika huudahti ja kääntyi vasemmalle.
- Minusta piti mennä tänne, Zebra sanoi ja osoitti oikealle.
- Ei kuule, muistat väärin! chikika huusi.
Lokobugin tapellessa oikeasta suunnasta tagapulalaiset hipsivät vaivihkaa sokkeloon ja - kiitos Iiveen yllättävän hyvän muistin - menivät sen lävitse ensimmäisellä yrityksellä. Tagapula ryntäsi verkkoon lokobugin jatkaessa kinastelua. Korjaan, chikikan ja Zebran jatkaessa kinastelua, muut nimittäin vain töllöttivät heitä kuin tyhjäaivoiset opossumit sanomatta sanaakaan. Sinä aikana viimeinenkin tagapulalainen kipusi ylätasanteelle, ja -RoSe-, alias Kaksihaaraisten Kuningatar, pääsi nostamaan heimonsa lipun ylös.
- Nostetaan lippu salkoon, huudetaan HIPHURRAA! Tagapulan voittoo juhlitaaaaaan! Iivee, Roselie ja Onalayna lauloivat kuorossa kun lippu kohosi yhä ylemmäs ja ylemmäs.
- Hei, kaverit, katsokaa... Like it vihjaisi ja osoitti tuulessa lepattavaa lippua. - Me taidettiin hävitä.
- Dääm! DäämdäämdäämDÄÄM! Tupsunen karjui jalkaa polkien. - Me hävittiin sittenkin, räkä teidät kaksi periköön!
Hänen sormensa osoitti chikikaa ja Zebraa.
- Ei me.. chikika aloitti.
- Kyllä te vaan, Tupsunen selitti. - Teidän syy että hävittiin.
Jeff ojensi koskemattomuuspatsaan yhtä hymyä olevalle Tagapulan heimolle ja kääntyi sitten lievästi pettyneen Lokobugin puoleen.
- Me tapaamme illalla heimoneuvostossa. Teillä on iltapäivä aikaa miettiä, ketä äänestätte. Näkemiin.
]]> 2022-07-02T20:23:00+03:00 2013-02-16T05:25:23+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/selviytyjat-radola-jatkuu-radolassa Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Menninkäisen elämää JATKUU RADOLASSA]]> Menninkäismetsän elämää, osa 1

Elenie asteli hiljalleen lähes äänettömässä metsässä varhaisena kevätaamuna. Hän veti keuhkoihinsa raikasta kosteaa ilmaa, johon sekoittui vieno metsämansikan tuoksu. Jossain hieman kauempana pikkulinnut visertelivät iloisesti, ilmeisesti juuri heränneinä puiden välistä pilkottavaan auringonnousuun. Elenie pysähtyi suuren koivun juurelle ja siveli sen karheaa valkeaa pintaa. Suloinen hymy kohosi hänen kaunispiirteisille huulilleen, ja hän lausahti hiljaa itsekseen: ” Kansani on muutettava tänne jo tänään, ennen kuin aurinko painuu mailleen.”

Jotta voisimme ymmärtää Elenietä ja saada selville hänen aikaisen metsässä samoilunsa syyn, meidän täytyy palata ajassa muutama vuosi taaksepäin sekä selvittää hieman, millaista porukkaa tämä mainittu ”kansa” oikein on.

Kertokaamme ensin vähän Eleniestä ja hänen lähipiiristään. Elenie on runsaslukuisen menninkäiskansan rakastettu ja ihailtu hyväntahtoinen kuningatar. Hän ei oikeastaan ole erityisen kaunis, hyvin viehättävä kylläkin. Tummanruskeat karheat hiukset ovat tavallisesti kietaistuna hätäisesti pois hänen syvänvihreiltä silmiltään, jättäen näkyviin hauskannäköiset pisamaiset kasvot sekä sievät suipot korvat. Elenien huulet ovat pyöreät ja omalla tavallaan myös puoleensavetävät, erityisesti tämän nuoren menninkäisneidon hymyillessä viatonta lapsenomaista hymyään. Hänellä on notkea ja siro vartalo, joka on tavallisesti verhottuna eräänlaiseen taitavasti lehdistä ja oksista kyhättyyn mekkoon. Elenien pientä nenää koristaa kultainen rengas, samoin kuin hänen molempia korviaankin. On siis helppo ymmärtää, miksi Elenie on pidetty eritoten kansan miespuolisten henkilöiden keskuudessa.

Viehättävyydestään ja iloisuudestaan huolimatta nuori menninkäiskuningatar on saanut kokea koviakin aikoja. Hänen perheensä joutui ilkeän peikkokuninkas Jurgin sieppaamaksi jokunen vuosi sitten, eikä Elenie sen jälkeen ole nähnyt rakkaimpiaan. Ovatko he elossa vai siirtyneet manan majoille, siitä hänellä ei ole aavistustakaan. Täydenkuun aikaan Eleniellä on tapana sytyttää äitinsä valama kynttilä ikkunalaudalleen ja muistella lapsuuttaan. Silloin kaikki oli vielä hyvin, peikoista ei kukaan ollut edes kuullut. Kansa eleli huolettomana ja onnellisena pienen lehdon uumenissa. Voisi jopa sanoa, että elämä oli täydellistä. Mutta sitten eräänä päivänä valtava peikkoarmeija hyökkäsi menninkäiskylään jättäen jälkeensä vain suunnatonta tuhoa ja murhetta. Hetkessä kylä oli hävitetty maan tasalle, mutta se ei kuitenkaan ollut suruista suurin. Pian nimittäin huomattiin parin tusinan menninkäisistä olevan kadoksissa. Pitkäjaksoisista etsinnöistä huolimatta ketään hävinneistä ei löydetty, mutta sitten eräänä päivänä vain kolmen vuoden ikäinen menninkäispoika ryömi viimeisillä voimillaan kuningattaren mökin ovelle. Poika oli päässyt pakenenmaan erään nuoren huolimattoman peikkovartijan kynsistä, ennen kuin hänet olisi viety iäksi maan alle pimeyteen. Jälleennäkemisen riemu oli suunnaton, vaikkakin sitä himmensi hieman tieto siitä, ettei muilla kaapatuilla menninkäisllä, mukaanlukien Elenien perheellä, olisi enää minkäänlaista mahdollisuutta palata muun kansan keskuuteen.

Mutta siirtykäämme takaisin nykyhetkeen.

Elenie palasi varsin tyytyväisenä itseensä jonkin matkan päässä sijaitsevaan menninkäisten leiriin. Leiri oli vain väliaikainen asuinsija, joten olisi ollut täysin turhaa aloittaa mökkien tai kaivon rakentamista. Oloissa ei tästä johtuen ollut paljon kehumista; sellaista se oli ollut muutaman vuoden takaisesta onnettomuudesta lähtien. Nyt kaikki kuitenkin kääntyisi taas hyväksi, siitä Elenie oli varma. Leirissä ei näkynyt vielä liikettä, olihan vasta aikainen aamu. Elenie istahti viileälle kivelle palaen innosta päästä kertomaan tuota loistavaa uutista uuden kodin löytymisestä kansalleen.

Jatkuu...
]]> 2022-07-02T20:19:00+03:00 2013-02-16T05:25:24+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/menninkaisen-elamaa-jatkuu-radolassa Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Kristiina, teiniGooTTi ]]> Kristiina, teiniGooTTi

Kristiina nojasi päätään pulpettiin. Taas niin turha olo, koulu oli totaalisen syvältä ja niin olivat luokkakaveritkin. Nuo pissikset! Pukeutuivat vaaleanpunaiseen ja pitivät kovaa kotkotusta huulikiillosta ja ihanista pojista. Miten säälittävää olla noin typerä ja naurettava wannabe, Kristiina ajatteli ja keskittyi kaivertamaan väärin päin olevaa ristiä pulpetin kanteen.

Kristiina oli Gootti isolla G:llä ja mieluiten myös isoilla T-kirjaimilla, joilla hän sen itse tapasi kirjoittaa. Hän oli 13-vuotias, kuunteli mielellään erittäin raskasta heavy metallia ja muuta goottimusaa - anteeksi, siis GooTTimusaa - kuten The 69 Eyesiä ja HIMiä ja haaveili alituiseen kuolemasta. Useimmiten hänellä oli päällään musta röyhelöhame, verenpunainen trikoopaita ja Morticiasta ostettu korsetti, jonka heppoiset muoviluut piukkuivat tytön ei-niin-kapoisen uuman ympärillä. Korsetti oli Kristiinan suurin aarre, olihan se sentään ostettu ihka oikeasta GooTTikaupasta ja se sai Kristiinan näyttämään ihastuttavasti aivan oikealta vampyyrilta - tai siis wämbbyyriltä, kuten Kristiina sen itse kirjoitti ja lausui.

Tyttö sai ristinsä kaiverrettua loppuun ja alkoi heti naarmuttaa sen kaveriksi ylösalaisin olevaa pentagrammia, mutta joutui harmissaan keskeyttämään vandalisminsa, kun opettajan pyylevä hahmo lipui takavasemmalta hänen luokseen.
"No mutta Kristiina", opettaja huomautti närkästyneenä. "Et ole ilmeisesti saanut kovin montaa laskua valmiiksi?"
Kristiinaa sapetti suuresti. Että mokoma eukko kehtasi tulla keskeyttämään hänen taiteellisen tuokionsa!
"Vitut mua mikää vitun matikka kiinnosta! Etsä v*ttu nää et mä oon GooTTi eikä GooTit tee matikkaa!" Kristiina rääkäisi ja ampaisi ulos luokan ovesta.

Käytävässä hän lyyhistyi seinää vasten. Voi, kukaan ei voinut ymmärtää miten tuskallista hänen elämänsä oli - olihan hän sentään ihan oikea GooTTi! Ollapa kotona kuuntelemassa Lovexia ja tekemässä lusikansyrjällä naarmuja ranteisiin... Kristiinaa ei voinut kukaan ymmärtää. Koko maailma oli perseestä ja elämä suurta murhenäytelmää.
"Kukaan ei tajuu millast mul on, kukaan ei tajuu yhtään vitun mitään..." Kristiina mutisi ja kyyhötti pahantuulisena, punamustana kasana naulakon vieressä. Niin hän oli tehnyt viimeisen kahden viikon aikana joka päivä, koska hän oli lukenut Demin sivuilta, että jokainen oikea GooTTi viettää vähintään puoli päivää yksinään angstaten. Yleensä hän ei suinkaan saanut virua käytävässä edes puolta tuntia, koska aina joku opettaja tuli hakemaan takaisin luokkaan tai syömään tai johonkin, mikä ei voinut kiinnostaa Kristiinaa yhtään vitun ollenkaan. GooTin arvolle ei sopinut tehdä mitään sosiaaliselta tai hauskalta vaikuttavaa. Toista se oli vielä muutama viikko sitten, kun Kristiinan lempimusiikkia oli Rihanna ja vaatteetkin aika muodinmukaisia.

Muutama hetki vierähti ja luokan oli aika lähteä ruokalaa kohti. 6A sai aina ensimmäisen ruokailuvuoron, joka oli kello yksitoista. Kristiina nousi vastahakoisesti ylös ja meni ruokajonon jatkoksi. Hänellä oli todella paha olla, kukaan ei ymmärtänyt häntä. Hän ei silti voinut itkeä kyyneleenkään vertaa, koska silloin meikki olisi mennyt piloille. Kristiina oli kuluttanut aamulla ainakin kymmenen minuuttia siihen, että sai pyöreät kasvonsa puuteroitua valkeiksi ja silmänympärykset suhrittua täyteen mustaa kajaalikynää. Myös huulet hän oli värittänyt mustiksi, koska kaikkien GooTTien piti tehdä niin ollakseen edes vähän uskottavan oloisia.

Kristiina livautti lautaselleen ehkä lusikallisen verran koulun inhaa hernekeittoa. Ruoka oli pahaa ja Kristiina laihdutuskuurilla, koska GooTTityyliin kuului olla riutuneen ja haudasta nousseen näköinen.

Tarjotinta kannatellen hän saapasteli hämärimpään nurkkapöytään, söi irvistellen keittonsa ja jäi tuijottamaan ruokalan lasiseinän läpi käytävälle, jossa parveili viereisen yläasteen oppilaita odottamassa musiikinopettajaa, joka toimi molemmissa kouluissa. Turhautuneiden ja kovaan ääneen kiroilevien teinien joukossa oli muuan lökäpöksyinen poika, joka toljotti Kristiinaa. Kristiina tuijotti takaisin ja yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua jotenkin lämpimältä. Se oli tosirakkautta ensimmäisellä silmäyksellä! Kristiina juoksi pois ruokalasta, meni vessaan pesemään meikkinsä pois ja päätti heti koulun jälkeen käydä ostamassa itselleen yli-ison hupparin ja coolin räppilätsän.

Muina naisina Kristiina käveli välitunnille, asteli erään luokkalaisensa tytön luo ja kysyi:
"Hei, oisko sun ämpeekolmoses jotai Mc Manee tai muuta hyvää hoppii? Mä aattelin kato ruveta niinku räppäriks..."
]]> 2022-07-02T20:18:00+03:00 2013-02-16T05:25:24+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/kristiina-teinigootti Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Tarinaaa Radolaissista JATKUU EDELLEEN RADOLAN SIVUILLA]]> OSA 1

Iivee oli maalaamassa hienostunutta tauluaan, kunnes yhtäkkiä ovi avautui. Iivee tunnisti oudon ufon heti Nyxiaksi. Nyxialla oli vihreä commandopipo, ja juuri maaliin kastettu oksa.
- Haijaa. Nyxia hyppäsi, ja heitti oksan Iiveen maalaukselle.
- Syön sun pääs! Uhkaili Iivee.
Iivee lähti jahtaamaan Nyxiaa, jahtaus jatkui, niin kauan kunnes, vihainen rado-täti asteli sisään pinkeillä korkkareillaan, ja mustalla hameellaa.
- Te senkin lampaat! Rado sanoi, ja samalla otti Nyxiaa ja Iiveetä hiuksista, ja heitti kerrostalon ylemmältä kerrokselta.

Like it oli harjoittelemassa tulen syöntiä, mutta vahingossa söi miekan missä oli ollut tulta.
- Mä oon lohikäärme, jeee! Tuuletti Like it, ja yski tulta suustaan. Kunnes Ppepsi oli tekemässä jotain sopimatonta, hän sulkeutui vessaan, ja kaivoi taskustaan punaisen malboron, ja sytytti sytkällä tupakin.
Rado nyrpisti nenää, ja rupesi nuuhkimaan vessoille päin.
- Missä, missä, missä? Lauloi Rado.
Rado avasi vessan oven ja rupesi itkemään.
- Ppepsi, mä luulin että oot mulle uskollinen! Sopersi Rado.
Ppepsi kaivoi taskustaan märäntyneen pitsan, ja heitti sen radon v-aukkoiselle valkoiselle paidalle. Ppepsi hihitti siinä vähän aikaa, kunnes purskahti kovaan nauruun. Rado yritti ottaa Ppepsiä hiuksista kiinni, mutta repäisi vanhingossa vain yhden hiuksen. Ppepsi soitti äkkiä hätänumeroon.
- Ufo nainen häiritsee mua, tuokaa äkkiä helikopteri.

Otak taas söi ahmiten muusia, jotka oli nyysinyt Radon jääkaapista.
- On tää kyllä perverssimäistä, Rado käy Ppepsiin kiinni. Otak heitteli muusia seiniin ja vahingossa Cinderian hiuksiin, siitä alkoi sota. Cinderia otti jääkaapista kanan munia, ja alkoi heitellä niitä ympäriinsä, Otak juoksi pukuhuoneeseen vaíhtamaan vaatteitansa, hän puki itsensä Batmaniksi, ja Cinderia Spidermaniksi. Muusia ja kananmunia oli kaikki alla.Kunnes Otak huudahti.
- UFOPORNOO! JONKIN DUUNIPAIKALLA!
Cinderia purskahti hillittömään nauruun. Radon valvonta kamera kuvasi radolaisia, Rado vain käkätti, kunnes näki Cinderian ja Otakin touhut.



Kuinka käy Cinderian ja Otakin? Löytääkö Rado Ppepsin? Lue seuraava jakso, niin saat tietää.

OSA 2

Ppepsi asteli tyytyväisenä helikopteriin.
- Nyt olen erittäin tyytyväinen,tarvitsen enää vain orjan, eli palvelian. ja viilasi kynsiänsä.
Adli käveli surullisena Otakin ja Cinderellan luo.
- Saanks mäki muusia ja kananmunaa? Kysyi Adli
- Joo totta helvetis . Sanoi Cinderella.
Otak istui koneella kuulokkeet korvilla laulamassa:
- Kuka pelkää Paulaa? Vaadithan oikean? Haluan vain laulaa.
Adli ja Cinderella kertoivat vitsejä ja käkättivät.
- Hohhohohohooo!

Like it otti heljumia vessassa, missä Rado oli ja alkoi lohduttaa:
- Voi hyvä akka, mä kyllä suojelen sua, raa'alta jeesukselta.
Iivee otti turvaköyden, ja puki itsensä Tarzaniksi, silloin hän lensi vessaan, ja nappasi Radon ja Like itin.
- Woohoo! Huusi Rado ja Like it samaan aikaan.
Otak ja wee. roikkuivat puhelin tolpissa, ja nakertelivat niitä, mutta ikävä kyllä wee. sai sähköiskun ja tippui paalusta.
- Hohohooo! Mä oon niin leija tyy-ty-tyy. Lauloi wee. ja Otak.
- Mää oon Jeesus, mää oon Jeesus. Hoilasi Adli, Rado ja Like It.
- No mä oon stn JUMALA! Huudahti Cinderella.
Otak, Rado, Adli , ja Cinderella , vaihtoivat vaatteensa Chiki-Chiki tyyliin ja aloittivat tanssin.
- Chiki Chiki oh my gad, Chiki-Chiki love you say. Lets go crazy, and bööden to endym nihgt. Hoilasi rado Dr.Albanin Chiki-Chikiä

Ppepsi puhui kännykkään :
- Siis mä ostan sen orjan!!!! Jossen mä saa sitä , niin syön sun pääs.
Nyxia hyppäsi Helikopterin päälle ja hyppäsi sisään, heitti ohjaajan ikkunasta ulos, ja meni itse ohjaamaan lentokonetta.
- UFOPORNOO! JONKIN HELIKOPTERISSA! Käkätti Nyxia.
Nyxia ohjaili helikopteria minne sattuu. Ppepsi pitelin mahastaan.
- Siis mä oksennan kohta. Vikisi Ppepsi.
Nyxia ajoi ilkeyttään helikopterin kohti kalliota ja Iivee otti Nyxian turvaköyteensä ja he lähtivät pois.


Kuinka Ppsepsin ja ween. käy? Saako Ppsepsi oman orjan? Lue seuraava jakso niin saat tietää![/b]
]]> 2022-07-02T20:16:00+03:00 2013-02-16T05:25:24+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/tarinaaa-radolaissista-jatkuu-edelleen-radolan-sivuilla Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Milla JATKUU VIELÄ RADOLAN SIVUILLA!]]> Milla
1. Kaikki muuttuu

Heräsin auringon sarasteeseen. Huomasin kun tumman punaiset verhoni ovat raollaan. Nousin vaivalloisesti sängystä ja kiskoin toppiani mahani peitteeksi. "Miks oon näin läski?" tavasin mielessäni monta kertaa. Kiskaisin verhot kiinni ja menin takaisin sänkyyni. Kiskaisin peiton päälleni ja tumautin pääni tyynyyn. Hetken päästä kuulin jonkun paiskaisevan jonkun lasiesineen lattialle. "Jaah, taas niitä lauantai-aamun riitoja" ajattelin. Mutta se ei ollut mikään riita. Kuulin kun isäpuoleni huusi äidille "Saatanan huora! Sä et voi kieltäytyä, kun haluan jotain!". Aloin täristä. Kyynel valui silmästäni mutta pyyhkäisin sen pois. Kuulin kun Tomppa, isäpuoleni, avasi vyötään kiroten. Kuulin myös kun äitini päästi välillä kiljahduksia "Ei, älä! Ei nyt! Milla nukkuu, sitä ei saa herättää". Äiti itki "Pliis. Yöllä, mutta ei nyt". Tomppa laittoi vyönsä kiinni ja sanoi "Parempi oiskin". Olin vielä tunnin sängyssä ja esitin nukkuvaa. En halunnut että äiti ja Tomppa tietäisi että olin hereillä.

Nousin sängystä ja kiskaisin lökärit jalkaan ja tavallisen T- paidan päälle. Avasin oven ja menin keittiöön. Äiti oli siivonnut lasiesineen sirpaleet. "Huomenta" äiti sanoi. Vastasin mukamas väsyneesti. Istahdin pöytään. Tomppa tuli tupakalta ja haisi myös siltä. Ja viinalta. "Mitäsh, mun musshumilla? Hmh? On tainnut pulla maishtua, vai?" Tomppa sanoi ja tökkäsi mahaani. Äiti seisoi astianpesukoneen edessä. Tomppa meni sen luo ja yritti suudella äitiä mutta äiti ei antanut "Nnoh? Mikäsh nyt on kun ei miessh maishtu? Mitä??". Äiti tönäisi Tompan kauemmaksi ja sanoi "Painu sinä helvettiin täältä! Minä en tommosta miestä kattele!". Sitä äidin ei olis pitäny tehdä. Tomppa otti äitiä leuasta kiinni "Minulle ei puhutha noinh!". Säikähdin. Tomppa löi äitiä. "Eikä mhinua varshhinkaan tönitä" Tomppa sanoi ja lähti hoiperrellen baariin. Kun Tomppa oli paiskannut oven kiinni ja hävinnyt näkyvistä, juoksahdin äidin luo. Nostin äidin pään ylös ja katsoin sen kasvoja. Äidin nenästä vuoti verta ja sen poskessa oli punainen läikkä. "Ei se oo ennen tehny noin" äiti sanoi. Huokaisin. "Kuulin aamulla. Sen". Äiti oli hädissään. "Voi anteeks, kultapieni! Niin ei olis pitäny käydä" äiti sanoi rutistaen minua. Istuimme molemmat lattialla, enkä vaivautunut halaamaan äitiä. "Miks otit ton miehekses?" kysyin äidiltä. Suunnattoman raivon vallassa, mutta koitin olla mahdollisemman rauhallinen. Äiti hymyili "Koska mä rakastan Tompsua!". Riuhdoin itseni irti äidin otteesta. Vaihdoin farkut ja laitoin villatakin päälleni. Lähdin kaupungille.

Kävelin kaupungilla muotiliikkeiden ohi. Näin kun joku ihanan laiha tyttö sovitti kaunista leninkiä. Pysähdyin ja katsoin mahaani. "Mussumilla!" tiuskaisin itselleni ja lähdin kävelemään. Katsoin pitkän aikaa maahan ja kävelin. Kohotin katseeni kuullessani tutun äänen. Tomppa. Sillä oli kainalossa joku katuhuora ja se puheli sille "Nyth, mennään hotelliin. Shiihen shamaan kuin aina ennenkin, muishtatko? Ja vedethään kunnon varvith, niin että ei oo tottakhaan!". Huora vaan kikatteli ja sanoi joo. Piilouduin muotiliikkeen ovelle. Tomppa lähti huoran kanssa. Lähdin niiden perään. Ehdin seurata niitä jo pitkän matkaa, mutta huora huomas mut. "Kukas toi on? Sun tytärkö?" blondi ilotyttö kysäisi pitäen Tomppaa kainalossa ja hyväillen sen kasvoja. Tomppa lähti blondin vierestä ja tuli mun luo "Hhei, läshki! Painu khotiin ja ala laihhikshelle!". Se meni takasin sen horon luo ja lähti menee sinne hotellille. Pidättelin itkua ja juoksin kotiin. Äiti oli lähteny töihin. Otin puntarin ja mitan esille. Punnitsin itseni. 50kg. Sitten mittasin. 160cm. "Eli oon kauhee läski" sanoin. Minulle tuli paha olo. Juoksin vessaan. Yritin yökkiä ja yökkiä, mutta mitään ei tullut. Otin pumpulipuikon ja työnsin sen kurkkuun. Sitten tuli. Vatsa kokonaan tyhjäksi.


Mitä tapahtuu kun Milla ei enää oksenna? Saako Millan äiti tietää tästä? Miten käy Tompan ja katuhuoran? Lue ensi osa.

2. Miksi minä?

Oksentelin siinä hetken. Äiti tuli töistä ja kuuli mitä puuhasin. "Mitä, mitä? Ootko sä kipee?" äiti kyseli hädissään ja silitti päätäni. Oloni tuntui jo paremmalta. En vain halunnut äidin olevan kanssani, en nyt, kun tiedän mitä Tomppa puuhailee ja äiti ei ota siitä eroa. Tuskan palanen nousi kurkkuuni. En pystynyt olemaan hiljaa. "Äiti. Tomppa pettää sua. Se käy... Huorissa" sanoin varovasti. "Ja nyt sinä houritkin omituisia, mene nukkumaan!" äiti tiuskaisi minulle. Hän nosti minut ylös ja talutti huoneeseeni. "En halua kuulla sanaakaan sinulta, ennen kuin olet nukkunut pääsi selväksi! Sinäkin olet lienyt juoda jotain?!" hän sanoi ankarasti. Olin juuri avaamassa suutani, kun äiti laittoi huoneeni oven kiinni. "Haista p*s*a! Miks et usko mua?! Miks?!!" huusin kurkku suorana. Paiskoin tavaroita, enimmäkseen tyynyjä, mutta minua raivostutti.

Ajattelin liikunnan helpottavan oloani. Aloin punnertaa "Yks.. kaks.. kol.. nel..." jatkoin kolmeenkymmeneen asti. Henkäisin ja käännyin istumaan. Oloni ei helpottunut. Jokin kimmelsi lipaston laatikossa, joka oli raollaan. Avasin sitä enemmän ja huomasin sakset. Otin sakset käsiini ja laitoin huoneeni oven lukkoon. Heitin avaimen jonnekin. Istahdin sängylle ja aloin repiä muovia saksista irti. Lähes kaikki muovi lähti ja ruuvasin joillain muovisaksilla ruuvin saksien teristä, niin että ne irtosi toisistaan.

Heitin kaiken turhan saksikaman roskiin ja istuin takaisin sängylle. Katselin tuota kimaltavaa, terävää esinettä käsissäni. Mieleeni tuli kaikki, mitä oli tapahtunut. Katsoin kättäni ja tuska vain nousi ja nousi. "Tämä siitä, että Tomppa yritti raiskata äidin!" sanoin mielessäni, ja vetäisin terällä haavan käteeni. Se kirpaisi ensin, mutta lopuksi tuntui paremmalta. Tuska nousi taas. "Tämä siitä, että Tomppa pettää äitiä", "Tämä siitä, ettei äiti usko!", "Ja tämä siitä että isä lähti!!" karjuin mielessäni ja viiltelin käteni verille. Minua hengästytti ja nenääni hiipui veren haju. Nousin sängyltäni vaatekaapille ja etsin jotain, jolla peittää haavat. Löysin ikivanhat mustat ja ohkaiset sukkahousut. Käärin ne käteeni ja vetäisin villapaidan päälle. Avasin oven lukosta ja astuin olohuoneeseen. Tomppa oli tullut kotiin. Hän nukkui sohvalla.

"Ole ihan hiljaa, Tomppa nukkuu" äiti kuiskasi silitellen Tompan selkää. Minua kuvotti, mutta en antanut sen näkyä. Menin keittiön pöydän ääreen istumaan. Äiti tuli luokseni "Onko parempi olo?", hän kysyi. En sanonut mitään. "Voisitko vastata? Olet ihan valkoinen" äiti saneli ja koetti otsaani. Työnsin äidin käden pois, vaikka se tuntui pahalta. Kyyneleet nousi silmiini. "Mä en voi uskoa sua tollaisessa asiassa, anteeksi siitä, mutta Tomppa ei ikinä pettäis mua. Koska se rakastaa mua ja mä sitä. Sä et voi sitä muuttaa" äiti kuiski. Pudistin päätäni. Kuulin kun telkkari aukesi. Tomppa oli herännyt ja oli nukkunut päänsä selväksi.

Astelin olohuoneeseen, ajattelin meneväni suihkuun. "Hei, Milla. Ootko ajatellu hommaavas jotain harrastusta?" Tomppa kysyi ivallisesti. Katsoin Tomppaa vihaisesti, koska tiesin mitä hän ajaa takaa. Että olin lihava ja olin vain tiellä. Menin suihkuun ja riisuin vaatteeni pois. Kosketin arpia ja se kirveli. Suljin hetkeksi silmät ja tunsin veren hajun taas. Avasin silmäni ja menin suihkuun, säädin veden kuumalle, että arpiani kirvelisi. Oli lähellä, etten kiljaissut mutta totuin kirvelyyn. Kirkas vesi tippui kädelleni ja kädeltäni valui punainen, verinen vesi. Pesin hiukseni shampoolla. En jaksanut laittaa hoitoainetta koska minua pyörrytti. Suljin suihkun ja hoipertelin pukuhuoneeseen. (Pukuhuone on suihkun viereisessä huoneessa) Otin pyyhkeeni ja kietaisin sen ympärilleni. Jouduin istumaan penkille. Nojasin seinään ja pian taju lähti.

Havahduin ääneen "Milla! Milla, ootko sä kunnossa? Milla mitä siellä tapahtuu?!", äiti huusi oven takana ja ryskytti ovea. Hiukseni olivat kuivuneet, joten siitä päättelin että olin ollut kauan tajuttomana. Menin avaamaan oven ja piilottelin kättäni selän takana. "Mä kuivasin mun hiuksia" sanoin muka tuohtuneena. "Mä jo luulin ihan muuta!! Olisit sanonu jotain" äiti tiuskaisi. Vastasin huokaisten "En jaksa puhua, varsinkaan noin tyhjänpäiväsestä asiasta". Kävelin huoneeseeni laittamaan yövaatteet. Hengähdin syvään. Se oli niin lähellä. Sitten muistin että Tomppa ja äiti teki 'jotain' ensi yönä. Pesin hampaani ja menin sänkyyn. Olin saamassa unen päästä kiinni kun havahduin ääniin. Huohotukseen, se kuvotti minua. Nousin sängystä. Aloin taas punnertamaan. "Yks.. kaks.. kol.. nel.. viis.." jatkoin niin kauan kunnes huohotus loppui. Eli viiteenkymmeneen. Huokaisin hengästyneenä ja toivoin ettei tätä tapahtuisi joka yö. Menin takaisin sänkyyni ja nukahdin.

Saako Millan äiti tietää Millan ongelmista? Entä Tompan suhteista? Mutta mitä käykään seuraavana aamuna? Lue ensi osa.

3. Metsäpolku

Heräsin aamulla itsekseni. Muistin, että huomenna alkaa koulu ja tänään on syntymäpäiväni. No, eipä ole tässä talossa minun syntymäpäivääni juhlittu. Vetäisin villapaidan päälle, koska minua palelsi. Muistin arvet kädessäni ja kurkkasin niitä. Sukkahousut olivat aivan veressä viime öisen punnerruksen takia. Veri oli alkanut virtaamaan lujaa ja arvet rikkoutuivat pulppuavasta verestä. Hiippailin vessaan pesemään sukkahousut. Avasin raanan ja laitoin sukkahousut tippuvan veden alle. Sukkahousuista tuli kova veren haju, joten suihkautin ilmaan raikastinta. Laitoin saippuaa sukkahousujen päälle ja hankasin niitä. Sukkahousut olivat aivan vaahdossa. Äiti tuli vessaan, koska ei huomannut minun olevan siellä enkä ollut huomannut laittaa ovea lukkoon. Äiti kummisteli vessan ovella hetken. "Mitä sä teet?" äiti kysyi ja säikähdin. "Öm, ääh pesen sukkahousujani" sanoin pohtien. "Miks et pese pesukoneessa?" äiti kysyi hämillään. Pudistin vain päätäni ja pyysin äitiä lähtemään vessasta. Rutistin sukkahousuja kuivemmiksi ja ripustin ne kuivumaan. "Eihän mun kädestä nyt verta tuu.. Ainakaan hetkeen" ajattelin.

Menin keittiön pöydän ääreen istumaan. "Mitä sä aattelit syödä?" äiti kysyi keittäessään kahvia. "Ei mulla oo nälkä.. Tai no, näkkäri ja vesi kelpais" sanoin pyöritellen pöydältä löytynyttä kynää kädessäni. "Ei kai susta tunnu siltä että olisit vankilassa täällä kotona?" äiti kysyi kummallisella äänellä. "Täh? Ei, kai. Haluaisin nyt vaan syödä sitä näkkäriä, jooko?!" sanoin tuohtuneena. Miten äidit osaa olla noin ärsyttäviä? "Jaa" äiti vain mumahti ja teki näkkäriä ja antoi vettä. Hän kumartui puoleeni sanoen ivallisesti "Hyvää ruokahalua". Aloin syömään ja join veden. "Tylsän makuista, mutta ainoa tapa laihtumiseen" mietin. Tomppa tuli makuuhuoneesta keittiöön. "Jaa, sitä ollaan laihiksella? Hyvä niin" Tomppa sanoi ilkeästi. "PÄÄ KIINNI MUN PAINOSTA!" huusin kurkku suorana ja heitin vesilasin Tomppaa kohti. En osunut. Tomppa tuli ja otti hiuksistani otteen. "Minua päin ei heitellä mitään! EIKÄ MINUA KÄSKETÄ OLEMAAN HILJAA!!" hän sanoi ja kumautti pääni pöytään. Aloin itkeä ja äiti oli järkyttynyt. "Mitä sä teit mun lapselle?" äiti kysyi Tompalta. Tomppa vastasi "Joskus lapsen on opittava pitämään suunsa kiinni, tavalla tai toisella". Äiti ei sanonut siihen mitään, eikä tullut edes lohduttamaan. Hän meni vain Tompan kanssa olohuoneeseen katsomaan telkkaria.

Nostin pääni pöydältä, hiukseni olivat sekaisin ja kyyneleet vierivät silmistäni. Raivo kiehui päässäni ja halusin kostaa. "Milla! Tule käymään täällä!" äiti huusi olohuoneesta. En olisi halunnut mennä, mutta menin silti. Pyyhin matkalla kyyneleet poskiltani. Jäin ovenkarmiin nojaamaan ja odottamaan, mitä äidillä olisi asiana. "Mä lähden huomenna viikon työmatkalle. En jää teitä tänne vahtimaan, vaan teidän pitää olla asiallisesti täällä. Sun iskä pitää susta huolta" äiti sanoi taputellen Tompan kättä. "Tomppa ei oo mun iskä. Ei nyt, eikä koskaan!" sanoin äidille, kuten Tomppaa ei olisi olemassakaan. Tomppa ei kuullut mitä sanoin, koska katsoi telkkaria. "On se sun isä. Se ei muuksi muutu tässä talossa" äiti sanoi. "Isäpuoli, mutten kelpuuta sitä sikskään" sanoin, yllättävän rauhallisesti. Menin katsomaan, joko sukkahousut olisivat kuivat. Ne oli, joten käärin ne käteeni.

Menin huoneeseeni. En ollut tajunnut, mitä äiti oli sanonut ja nyt vasta sen tajusin. "Viikko. Viikko Tompan kanssa kahestaan?! Ei, mä en kestä! Se voi tehä mulle vaikka mitä!" ajattelin. En halunnut viillellä, mutta siirsin terän yöpöydän laatikkoon. Istuskelin sängylläni ja kuuntelin mitä äiti ja Tomppa puhui. "Se kellari on valmis. En muistanu kertoo sulle, kun sain sen valmiiks. Tuli tässä vaan mielee.." Tomppa sanoi äidille. "Kellari?" ajattelin. Päätäni alkoi särkeä, johtuen Tompasta. Lähdin hakemaan lääkettä lääkekaapista. En löytänyt muuta, kuin jotakin kummaa lääkettä. "Särkyyn. Ei suositella ihmisille, joilla on ollut verenhukka 24 h sisällä" luin mielessäni. "Seliseli" ajattelin ja otin lääkkeen. Minua alkoi mietityttää, miksi tuota lääkettä ei olisi saanut ottaa jos on ollut verenhukkaa 24 tunnin sisällä. Menin kysymään äidiltä, joka on ammatiltaan terveydenhoitaja. Äiti vaan vastasi "Koska voimat voi ehtyä jossain välissä. Ja tuo lääke vaikuttaa vuorokauden, eli se on aika voimakasta". Nyökkäsin ja menin taas huoneeseeni. Ajattelin punnertaa taas, koska oli niin tylsää. "Yks.. kaks.. kol.. nel.." jatkoin neljäänkymmeneen. Vatsassa kurni, mutten antanut sen häiritä. Laitoin verkkarit ja hiukkasin äidille mennessäni ulos "Meen lenkille! Tuun jossain välis takasin". Äiti ei vastannut mitään, mutta kai viesti meni perille.

Laitoin oven kiinni ja lähdin juoksemaan metsäpolkua pitkin. Siellä näki joskus pari lenkkeilijää. Juoksin ensin kilsan ja pian haistoin tupakan hajun. Polulla oli joitain 16 vuotiaita röökillä. Ne ei ollut onneksi kännissä. Joku pojista tuli luokseni ja pysähdyin. "Hei, pimatsu. Annas vähän p*l*u*" hän sanoi koskien olkapäätäni. "Anteeks?!" kiljaisin ja otin käden pois olkapäältäni. "Etkö sä kuule?!" se huus mulle ja kamppas mut rämeikköön. Muut siitä jengistä jäi vaan sinne oottamaan muita lenkkeilijöitä. Se poika piti mua mahallaan maassa ja mä yritin rimpuilla. Se vaan sano "Hys, hys, ei tää satu... mua". Rimpuilin entistä enemmän, mutta sen ote oli liian vahva. En jaksanut enää. "Noin, nyt on parempi" se poika sano ja kiskas mun housut alas. Kuulin kuinka se avas vetoketjunsa. Minua kuvotti ja melkein oksensin. Hän veti pikkarini alas ja teki sen. Joka työnnöllä sattui enemmän. Itkin ja poika vaan nautti. Aloin taas rimpuilla, sillä minuun sattui. "PÄÄSTÄ IRTI" kiljuin. Poika painoi päätäni maahan ja huohotti. Viimeisen kerran, minuun sattui todella paljon. Onneksi poika veti itsensä pois sisältäni ja laittoi vetskarinsa kiinni. Hän nosti pikkarini ja housuni ylös ja jäin maahan makaamaan. Järkyttyneenä.

Makasin maassa tovin. Poika oli lähtenyt pois, mutta muut jengiläiset tulivat sinne. Pelkäsin, että ne hakkaa minut. Yritin paeta, mutten kyennyt. Jengiläiset tulivat vain lähemmäs ja lähemmäs. Joku tyttö tuli eteeni ja ojensi kätensä. "Pomolla on vähän stressiä. Se vaan purkaa sitä. Ei muuta" hän sanoi kiltillä äänellä. "Noin se on tehny mulleki ja otti mut jengii" hän selitti tyrkyttäen kättään minulle. Vilkaisin muita jengiläisiä. Ei ne niin ilkeiltä näyttänyt. Tartuin tytön käteen vapisten ja hän nosti minut ylös. "O-o-oonko mä nyt teidän jengissä?" kysyin ääni väristen. "Jos vaan haluut" joku poika sanoi. Kaikki oli hetken hiljaa. "Haluutko?" tyttö kysyi. "Mun pitää miettiä. Mistä teidät tavottaa huomenna?" kysyin jo vähän varmempana. "Ruokavälkällä meidät löytää paloportaiden luota" tyttö sanoi ja kertoi missä koulussa he ovat ja kysyi olenko samassa koulussa. Olen samassa koulussa kuin he, joten vastasin kyllä. Lähdin kävellen kotiin. Vilkaisin vielä metsäpolun päätyttyä taakseni ja näin jengiläiset siellä. "Aivan varmasti" ajattelin.

Astelin sisälle ja haistoin ruoan. "Mee ensin suihkuun ja tuu sitten syömään!" äiti huusi keittiöstä. Tomppa oli lukemassa keittiön pöydässä sanomalehteä. Astelin rappuset alas ja menin suihkuun. Riisuin vaatteeni pukuhuoneeseen ja huomasin jalkojeni olevan veriset. Toivoin, ettei mitään vakavaa ollut tapahtunut. Avasin suihkun mukavalle lämpötilalle ja ajattelin peseytyessäni "Oikeestaan, oon onnellisempi.. mitä vois kuvitella just raiskatusta tytöstä". Pesin hiukseni shampoolla ja hoitoaineella. Halusin hiusteni olevan kiiltävät huomenna koulussa. Ajattelin sitä jengin 'pomoa'. En ehtinyt nähdä hänen kasvojaan kunnolla, mutta oikeastaan hän oli aika komea. "Mikä lie, sellaiseen tilanteeseen ajanut" ajattelin ja suljin suihkun. Kuivasin itseni hyvin ja olin jo unohtanut kaiken pahan. "Pari ikävää päivää, mitä sitten? Jospa kaikki muuttuu hyväksi" sanoin mielessäni. Kävin laittamassa yövaatteet päälle. Päivä oli mennyt nopeasti. Äiti lähtisi huomenna aamulla neljän aikaan linja-autolla juna-asemalle ja junalla sieltä Helsinkiin. Menin keittiöön, ruokana oli makaronilaatikkoa. Otin sitä kauhallisen ja söin kaiken. En halunnut enempää. Kävin vielä ennen nukkumaan menoa puntarissa. Se näytti 49kg. "Kilo päivässä! Aika hyvin.." ajattelin. Kävin hampaidenpesulla.

Kömmin sänkyyni, mutten saanut unta. Ajattelin punnertamisen auttavan. "Yks.. kaks.. kol.. nel.." punnersin kolmeenkymmeneen. Pian olin läkähtynyt ja kävin juomassa lasillisen vettä. Menin takaisin sänkyyn. Vetäisin viileän peiton päälleni ja nukahdin. Näin unta tuosta jengin pomosta.

Mitä huomenna tapahtuu? Liittyykö Milla jengiin? Entä muuttuuko Tompan meno hurjemmaksi? Lue ensi osa.

4. Ensimmäinen koulupäivä

Kuulin kun äiti tuli huoneeseeni. Vilkaisin kelloa, se näytti puoli neljää aamulla. "En halunnu herättää, mut mä lähen ny" äiti kuiskasi. Nyökkäsin unenpöpperöisenä ja sanoin äidille moikat. "Moi, moi" äiti sanoi vilkuttaen. Hän veti huoneeni oven perässään kiinni. Luulenpa että äiti oli herättänyt Tompankin. Aloin uudestaan nukkumaan. Näin unta, jossa jengin pomo tuli minua metsäpolulla uudestaan vastaan. Hän sanoi unessa rakastavansa minua ja vastasin samoin hänelle. Hän suuteli minua pitkään ja intohimoisesti. Käänsin itseni sängyssä mahalteen. Pian unessa hän käänsi minut mahalteen ja alkoi hakkaamaan selkääni. Se tuntui todelta. Ja se myös oli. Tomppa oli tullut huoneeseeni ja hakkasi minua selkään. "Huora! Sait sen lähtemään! Sun takia äitis lähti! Se ei tuu enää koskaan takasin!!" Tomppa huusi. Käännähdin äkkiä selälteni ja otin Tompan käsistä kiinni. "Ei se lähteny muutaku työmatkalle! Ja jos äiti lähtis, nii se ei olis kenenkään muun syy ku sun!" tiuskahdin Tompalle. Aavistin että hän oli pilvessä. Tomppa lähti huoneestani ja meni takaisin nukkumaan. "Kaikki alkaa olla niin outoo... En oo moksiskaan vaikka mut raiskattiin. Vai halusinkohan oikeesti sitä? Ja esitinkö vaan halutonta? Ja Tomppa on pilvessä.. Se rauhottu yllättävän helposti" ajattelin sängyssä. Halusin taas alkaa nukkumaan ja niin aloin.

Näin unta, jossa jengin tyttö, joka nosti minut pystyyn, tarjosi minulle tupakkaa. Vastasin myöntävästi ja otin tupakan. Vetelin siitä poskisauhut ja sain samaiselta tytöltä viinaa. Join sitäkin.. Se oli luultavasti pirtua, sillä se maistui aivan hirveältä.. Unessa. Heräsin herätyskellon piippaukseen. Nousin sängystä ja menin keittiön pöytään istumaan. Söin taas näkkärin ja join vettä. Tunsin istuessani jotain märkää valuvan pikkareihini. Kun olin saanut syötyä ja juotua, menin vessaan. "Verta" säikähdin mielessäni, pikkareissani oli verta. "Johtuukohan se siitä raiskauksesta? Tai siis... mun ekasta kerrasta" pohdin laittaessani tampoonia. Pysyypähän ainakin veri pois housuista. Kiskaisin housut jalkaan ja pesin kädet. Katsoin peiliin ja näin kamalat hiukseni. Ne olivat tylsät, tavalliset hiukset. Halusin jotain omalaatuista. Otin sakset käteeni ja aloin leikata hiuksiani. Leikkasin kerroksittain, joka oli yllättävän hankalaa ja leikkasin otsatukan. Löysin värjäysainetta kaapista. "Hmm.. Mustaa" otin mustan värin ja laitoin sen päähäni. Sain odottaa tovin ja sillä aikaa punnersin. "Yks.. kaks.. kol.." punnersin kahteenkymmeneenviiteen ja nousin lattialta. Aloin pestä väriainetta hiuksista. Laitoin värjätyille hiuksille sopivaa shampoota ja hoitoainetta. Huuhtelin ne pois ja kuivasin hiukset.

Menin huoneeseeni ja pengoin vaatekaappiani. Löysin farkkucaprit, joissa oli reikiä ja mustat legginsit. Laitoin ne jalkaan. Vaihdoin push-upparit ja laitoin punaisen t-paidan. Menin takaisin vessaan. Hiustyylini oli muuttunut olkapäihin pitkistä, vaalean ruskeista hiuksista, mustiin, leukaan asti pitkiin, kerroksittain leikattuihin hiuksiin. Vetäisin päälaelle pienen irokeesin. Aloin meikkaamaan. Löysin mustaa kajaalia. Vetäisin rajaukset ja laitoin ripsiväriä ala- ja yläripsiin. Laitoin meikkivoidetta peittämään pikkuvirheet ja vielä puuteria päälle. Menin takkikaapille ja kaivoin sieltä vanhan nahkatakkini ja converset.

Kävin vielä katsomassa itseäni isosta peilistä ja pakkasin laukkuni. "Penaali.. on. Meikit.. on. Istumajärjestys.. on. Tampsat.. on" tutkin koko laukkuni. Kävin huikkaamassa Tompalle että lähden nyt kouluun. "Mitä?! V*t*u sinä et lähe mihinkään!! Annat mulle p*l*u*!!" Tomppa huusi ja lähti perääni. Juoksin bussipysäkille, mutta Tomppa ei onneksi jaksanut sinne asti. "Ei voi olla noin pilvessä!" ajattelin. Bussini tuli pian ja nousin kyytiin. En meinannut löytää istumapaikkaa. Pian kuulin Nirvanan soivan jossain, aivan kuin joku kuuntelisi sitä. Katsoin kaikki ihmiset läpi ja näin aivan takana istuvan tutun pojan. Jengin pomon. Menin bussissa melkein pojan viereen. "Moi. Voinks mä istuu tähä?" kysyin. Poika nosti päänsä. "Mitäs sulle on tapahtunu? Muodonmuutos, vai? Istu vaa" poika sanoi katsoen minua silmiin ja siirtyi tehden minulle tilaa. "Totaa, eilen oli aika hässäkkä.. Mikä sun nimi on?" kysyin tavoitellen katseellani hänen katsettaan. "Oon Kare. Oikeesti Kari, mut jengi ja muut meidän alamaiset, kutsuu Kareks" Kare sanoi katsoen ikkunasta ulos. "Sori jos utelen, mut kui vanha sä oot?" kysyin uteliaisuuttani ja Kare katsoi minuun sanoen "Oon 15, mut oon jääny luokalleni. Oon 8 beellä". Olin pudota penkiltä. "Tä? 8B? Oon sillä samalla luokalla!" sanoin ihkuttaen. "Hei, tamma. Ota iisisti. Ensinnäkin mikä SUN nimi on?", rauhotuin ja kerroin nimeni olevan Milla. "8 beellä on sit muutkin meidän jengin jäsenet. 8B on opettajien kauhu" Kare sanoi kääntäen katseensa taas ikkunasta ulos ja laittaen mp3 :sta isommalleen.

Bussiin astui matkan aikana Roosa, Jukkis, Seeti ja Miksu. Eli kaikki meidän jengiläiset. Roosa on se tyttö joka auttoi minut pystyyn siellä rämeikössä. Jukkis, eli Jukka, Karen oikee käsi, Seeti, Karen vasen ja vaikuttavampi käsi ja Miksu, eli Mikko, kuulemma alimmalla tasolla koko jengissä. Naiset on kuulemma ylempänä kuin pojat, mutta Karea ei kukaan voita. Näin paljon sain selville matkan aikana. Pian olimme koululla. Ensimmäisellä tunnilla oli biologiaa. Luokkamme jakautui siten, että kaikki jengiläiset ryntäsivät takapenkkeihin ja muut luokkalaiset eteen. "Ei, ei, ei ja vielä kerran, EI! Tästä ei tule yhtään mitään jos te istutte siellä takana!" huusi bilsan opettajamme, Maire. Kare nosti kätensä ja sanoi "Minä vaadin olla takana! Kaikki muut paitsi Milla, voi mennä edemmäs". Jengiläiset olivat hetken hämillään ja pian he oivalsivat jotain, mutta ei kertonut minulle. Olin edelleen hämillään kun opettaja alkoi selittää lintujen parittelusta. Kare siirsi pulpettinsa pulpettini viereen. Hän kääntyi puoleeni ja alkoi kuiskia korvaani kaikenlaista.
Kare: "Tuutko jengiin?"
Minä: "Joo.."
Kare: "Ootko tosissas?" Nyökkäsin
Kare: "Tästä ei lähetä sit ilman syytä"
Kului hetki
Kare: "En haluis raiskata enää ketään, mut mun on pakko.. Ellei..."
Minä: "Ellei, mitä?"
Kare: "Ellet sä haluis olla mun stressinpurkaja"
Minä: "Miks Roosa ei käy?"
Kare: "Mä ja Roosa ollaan vaan kamuja"
Minä: "Ollaanks me sit enemmän?"
"HILJAA SIELLÄ TAKANA!" Maire huusi ja tuli vetämään pulpetit erilleen. Minä ja Kare ei sillä tunnilla sitten pahemmin keskusteltu. Kuuntelin vain Mairen pölötystä kukista ja mehiläisistä. Pian tunti loppui ja siirryimme musaluokan eteen. Kare veti minut jengistä erilleen. Hän veti minut kädestä yleiseen vessaan. Hän tuuppasi WC- kopin oven auki ja työnsi minut sinne. Hän vilkaisi ympärilleen ja tuli oven perässään kiinni vetien eteeni. Hän käski minun istua ja niin tein. Hän jäi seisomaan ja olin hämilläni. Kare alkoi puhua "Mun ja Roosan välit menee jos ees ehotan tollasta. Ja mä tiedän, että sä et oo sellanen. Ja mä valkkasin sut metsäpolulla just siks, että voisin tutustua sunlaiseen ihmiseen paremmin. Erilaiseen ku mun jengi, mutta tehä susta mun jengiläinen". En ollut enää hämilläni, sillä tajusin, mitä Kare ajaa takaa. "Mä en lupaa mitään" sanoin ja lähdin vessasta. Roosa tuli minua vastaan. "Mitä te teitte siellä?" Roosa kysyi. "Puhuttiin" sanoin.

Minulle tuli outo olo. Halusin halata Roosaa, sillä olin vailla äitiä viikon, enkä saisi edes puhua hänelle. Halasin Roosaa ja hän halasi minua. "Miks mä haluan halata sua? Miks mulla on näin outo olo?" kysyin Roosalta. "En tiiä. Mäkin oon halausriippuvainen, kun mun äiti kuoli tässä neljä vuotta sitten. Kun en voi ees puhua äidin kanssa, haluan halailla" Roosa vastasi. Seeti tuli meidän luo. "Lintsataan loppupäivä. En jaksa olla täällä" hän sanoi. Myös Kare, Jukkis ja Miksu tuli ja nyökkäsivät. Roosa nyökkäsi, mutta minä en. "Mitä jos mä jään kiinni? Äiti tappaa mut.." sanoin epävarmana. Kaikki katsoivat minua anoen. Avasin suuni ja toivoin että se siksi olisi jäänytkin, mutta sanoin "Mutta, ei äidillä väliä. Mennään". Roosa hurrasi ja lähdimme kävelemään koulusta pois.

Menimme pyörien ja mopojen ohi. Kare käveli 'gangstarivin' keskellä ja pysäytti meidät kaikki. Kare laski aurinkolasejaan ja kohotti kulmiaan. "Otetaas vähän ajoneuvoja" Kare sanoi ja käveli mopon luo. Pian olimmekin jo kaikki ajelemassa. Olin Roosan ritsillä, Seeti istui minun takanani ja Miksu, Jukkis ja Kare ajoi mopoilla. Nauroimme kuin riiviöt ja Seeti piti lantiostani kiinni, ettei tippuisi. "Hyvä että tässä on isompi ritsi ku normaaleissa pyörissä" Seeti sanoi pitäen minusta lujemmin kiinni. Ajoimme vaan keskustan- rinkiä. Yhdessä vaiheessa tunsin kun Seeti haisteli niskaani. En viitsinyt sanoa mitään. Seeti laittoi kädet kokonaan ympärilleni ja minä pidin satulasta kiinni. Pian Seeti laittoi kätensä jalalleni ja suuteli niskaani. Kylmät väreet menivät selkääni pitkin. "Meidän bussi tulee" Roosa sanoi ja pysäytti pyörän. Seeti päästi minusta irti ja kuiskasi "Sori". Vastasin "Ei se haittaa.. Se oli oikeestaan aika mukavaa". Astuimme kaikki bussiin ja jätimme mopot ja pyörän sille tielleen. Olimme kaikki istuneet mukavasti ja Kare kaivoi taskustaan jotain. "Täs on Miksulle, Millalle, Roosalle, Jukkikselle, Seetille ja mulle" hän sanoi antaen meille kaikille tupakat. "Ekalla pysähyspaikalla sanotaan kuskille, että meidän täytyy käydä kusella ja mennään mettään ja vetästään nää siel" Kare kuiskasi kaikille ja lisäsi että siitä tulee tapa.

Ensimmäinen pysähdyspaikka tuli ja me juoksimme kuskin luo "Meidän on pakko käydä pissalla, ei mee kauaa". Juoksimme metsään ja istuimme rinkiin. Seeti kaivoi taskustaan sytkärin ja sytytti kaikkien tupakat. Kun imaisin ensimmäisen kerran, se maistui tosi pahalta. Kun imaisin useamman kerran, se maistui jo paremmalle. Vetäisimme ne nopeasti loppuun ja Roosa suihkutti päällemme jotain raikastinta, joka poisti hajut. Jukkis antoi kaikille purkat ja jauhoimme niitä. Miksu arvioi, miten pahasti tupakalle haisimme ja kertoi, milloin oli oikea aika mennä takaisin bussiin. Miksu haistoi meitä viimeisen kerran ja sanoi "Reitti selvä". Juoksimme takaisin bussiin ja istuimme omille paikoillemme. Roosa antoi minulle kaikkien numerot ja minä annoin kaikille omani. Pian kaikki muut oli lähtenyt paitsi minä ja Kare. Kare ei paljoa puhunut, muuta kuin moikkasi kun lähdin bussista.

Kävelin sisälle ja Tomppa oli jälleen sohvalla nukkumassa. Minulla oli kamala nälkä. Söin taas vaivaisen näkkärin ja join vettä. Halusin laittaa kaikille jengiläisille viestin "Mul oli kivaa tänään, huomen uuestaa". Ja niin laitoinkin. Tällaisia viestejä tuli takaisin
Roosa: "Joo!!<33"
Kare: "Ok"
Jukkis: "Khyl, khyl. Huomen sä tuot jotain, mikä raikastaa meitä tai jotain röökii, tai sytkärin.."
Miksu: "Jep"
Seeti: "Juuh. Kiva nähä sut huomen"
Seetin viesti kummastutti. Mutta en antanut sen häiritä. Menin suihkuun ja riisuin vaatteet pois. Laitoin veden aika kuumaksi, jotta kovimmatkin röökin hajut lähtisivät. Pesin itseni perin pohjin. Laitoin shampoota ja hoitoainetta. Pesin ne pois ja kiepsautin pyyhkeen päälleni. Suljin suihkun ja menin huoneeseeni. Etsin löhövaatteet ja laitoin ne päälle. Tajusin arpeni. Niitä ei enää kunnolla nähnyt. Kuulin kun ovikello soi ja Tomppa meni avaamaan. "Mirjami, mussukkani!" Tomppa sanoi. "Hei, Tomppeliini" sanoi tuttu ääni. "Se huora! Sen nimi on Mirjami!" tajusin. Katsoin avaimenreiästä salaa. Mirjami otti Tomppaa kaulasta ja suuteli tätä. Tomppa otti Mirjamin syliin ja laskeutui polvilleen. Tomppa laski Mirjamin makuulleen ja repi tämän vaatteita pois. En kyennyt enää katsomaan. Minua oksetti ja avasin ikkunan. Oksensin ikkunasta, mutta tuli vain näkkäri, vesi ja jotain vatsahappoja. Kuulin huohotusta. Laitoin ikkunan kiinni ja aloin punnertamaan. Punnersin jälleen siihen asti, kun huohotus loppui. Eli kuuteenkymmeneen. Olin aivan puhki.

Hetken päästä vasta tajusin, että olisin voinut kännykällä kuvata tuon kaiken. "Jospa Mirjami tulisi huomenna uudestaan?" ajattelin. Pian kuulin tumahduksen. Menin katsomaan taas avaimenreiästä. Tomppa oli ilmeisesti tuupannut Mirjamin seinää vasten ja aloittanut koko rumban uudestaan. Otin kännykän ja kuvasin koko jutun. Nyt voisin näyttää tuon äidille. Jospa hän uskoisi. Tomppa kuului hyvästelevän Mirjamin ja menevän katsomaan telkkaria. Kello oli kuusi. Minulla oli tylsää ja halusin puhua Seetin kanssa. Soitin hänelle. "Moi. Mis oot? Voitko lähtee metsäpolulle?" "Joo, voin tulla. Nähään siel, mo" "Moi". Vetäisin samat vaatteet päälleni, mitkä oli päivälläkin. Lähdin vain ovesta ulos, en sanonut Tompalle mitään.

Kävelin metsäpolulle ja Seeti oli jo siellä. "Oliko sulla jotain asiaa?" Seeti kysyi kylmissään. "Mulle vaan tuli sellanen tarve puhuu sun kaa.." sanoin Seetille. Me seisoskelimme hetken hiljaa ja pian Seeti sanoi "Mul on kylmä" ja tuli eteeni. Hän otti minua alaselästä kiinni ja minä otin häntä kaulasta kiinni. Huulemme osuivat yhteen, muttemme kumpikaan vetäneet niitä pois. Painauduimme toisiimme lämmittääksemme toisiamme. Seeti suuteli minua lämpöisesti. Nyt taidan tietää, mitä todellinen ihastuminen on. Tunsin puhelimeni värisevän. Seetikin taisi tuntea sen sillä hän sanoi "Älä vastaa". Kaivoin kännykän taskustani ja katsoin kuka soittaa. Sillä aikaa Seeti suukotti poskeani ja kaulaani. Tomppa soittaa, mutten halunnut sen häiritsevän. Painoin hänelle luurin korvaan ja tiputin kännykän maahan. Käänsin huuleni taas Seetin huulille ja suutelimme pitkään.

Pian Miksu tuli paikalle ja näki meidän suutelevan. Me emme huomanneet häntä. Seeti kuuli risahduksen ja näki Miksun. Miksu havahtui siihen ja lähti juoksemaan Seeti perässään. "Miksu!! Miksu!!" Seeti huusi juostessaan. "Seeti!" huusin hänen peräänsä. Seeti juoksi takaisin eteeni "Miksu on saatava kiinni!" ja kiskaisi minut mukaansa. En vielä nähnyt missä Miksu meni, siksi Seeti joutui ohjastamaan minua pitämällä kädestäni kiinni. Kun näin missä Miksu juoksi, päästin Seetin kädestä irti ja lähdin kovaan juoksuun. Ohitin Seetin ja hän huusi "Ei Miksu mitään hätää!" Jouduin juoksemaan täysiä, että sain Miksun kiinni. Otin häntä hupparista kiinni ja pysäytin hänet. "Mikä sulla on hätänä?" kysyin hengästyneenä. Miksu vastasi "En halua nähä suutelevia ihmisiä". "Miks?" kysyin edelleen hengästyneenä. "Kun mun isä.. Äiti petti sitä ja isä teki itsarin äidin nähden. Ja mä näin niiden suutelevan viimesen kerran" Miksu vastasi murheissaan. Halasin Miksua. "Ei mitään hätää" kuiskasin. Seeti juoksi paikalle ja hengästyneenä, hän tuli halaamaan meitä. Lähdimme kävelemään metsäpolulle ja kuulin kännykkäni surisevan. Tomppa soitti taas, mutta ehti lopettaa ennen kuin ehdin vastata. Nappasin kännykkäni taskuun ja hyvästelin Miksun ja Seetin. Halasin Miksua ja käskin tämän laittaa silmät kiinni. Suutelin Seetiä ja kun lopetin sanoin Miksulle avaavansa silmät. Vilkutin vielä molemmille ja kävelin kotiin.

Kun tulin kotiin, näin Tompan makaavan sohvalla. "Missä sä olit?! Tuo mulle aspiriinia! Jalkoja särkee!" hän sanoi. Kävin hakemassa aspiriinipaketin ja heitin sen Tompalle. Vilkaisin kelloa, se oli kahdeksan. Menin tietokoneelle ja kysyin viestillä jengiläisten mese osoitteita. Sain kaikkien ja menin meseen. Siellä ei ollut ketään. Suljin mesen ja menin youtubeen kuuntelemaan musiikkia. Kuuntelin niin kauan, että kello oli kymmenen. Sammutin tietokoneen, punnersin kolmeenkymmeneen ja join ison lasillisen vettä. Kävin vielä heittämässä tamppoonin roskiin ja pesin hampaat. Kaivauduin peiton alle ja aloin nukkumaan. Näin Seetistä unta.. Sain yöllä viestin Seetiltä jossa luki
"Stop, eT rakastua saa, se tietää vain surua(mulle) ja murheeksi käy(mulle), murheille stop, eT rakastua saa, se tietää vain surua(mulle), hiljentäkää, (sun)sydän hiljentäkää. Oot ainoo, kuka voi aiheuttaa mulle surua rakastumalla johonkin toiseen". Hymyilin ja laitoin Seetille viestin "Oot mulle tärkee.. vaikkei olla tunnettu kauaa, niin silti<3". Seetiltä tuli hyvät yöt ja sydän. Aloin nukkumaan ja hyviä unia näinkin.

5. Herätys todellisuuteen

Heräsin puhelimeni pirinään ja vilkaisin kelloa. Kello oli seitsemän. Vastasin puhelimeen hiukan unisena ja ärtyneenä. "Milla", "Moi, en kai herättäny?" kuului Seetin ääni. "Ai moi! Ei, et herättäny, oliko sulla jotain?" vastasin pirteämmin. "Meillä on tänään puol yheksän aamu, luokanvalvoja ilmotti siitä niille lissu- nörteille ja ne ilmotti meille. Niil ei ollu sun numeroo, nii kysy voisinks ilmottaa" Seeti selitti. Hänen ääni kuulosti kummalliselta. "Joo, ok. Mut kiva nähä tänään" sanoin ja Seeti vastasi "Joo.. Pitää mennä, mo". En ehtinyt edes moikkaamaan kun kuului tuuttausta. Etsin mukavia vaatteita. Laitoin tummat pillifarkut ja vihreän pitkähihaisen. Menin vessaan ja laitoin hiukset oikein pöyheäksi. Seetiltä tuli viesti "Muista syödä hyvin<8". Naurahdin pikkuisen. Menin käymään puntarissa. "48,5" näin puntarin näyttävän. Katsoin mahaani. "Hyi he*vetti!! Oon ihan luikku!" juoksin keittiöön ja etsin lehden jossa oli painoindeksi. Katsoin sen ja siinä luki "Olet alipainoinen". "Ja koko ajan mä oon kuunnellu Tomppaa!" kuiskasin itselleni.

Etsin kaapista jotain, joka on terveellistä, mutta silti jotain joka auttaa painonnousuun. Löysin mansikka jogurttia ja fitness -muroja. Sekoitin ne yhteen isossa lasikipossa. Maistoin ensin lusikallisen. "Mm, hyvää!" tajusin ja söin kaiken. Join vielä kaakaota päälle. Kun olin laittamassa jogurttia takaisin jääkaappiin, löysin sieltä pullon kossua. "Mähän voisin.." hiippailin olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen tarkistamaan, ettei Tomppa ollut hereillä. Hän ei ollut olohuoneessa, mutta hän oli makuuhuoneessa. "Kyl se nukkuu viel ainakin hetken" hiippailin takaisin keittiön jääkaapille ja otin pullon. Tungin sen laukkuuni ja vetäisin converset ja nahkatakin päälle. Menin äkkiä pysäkille, ettei Tomppa huomaisi pullon kadonneen ja syyttäisi minua. Bussi tuli aika aikaisin sillä kello oli vasta 7.45. Kysäisin kuskilta, moneltako lähtisimme ajamaan. Kuski sanoi, että tasalta. Kaivoin kännykän taskusta samalla kun kävelin Karen viereen taakse. Laitoin Seetille viestin "Jos lähet nyt metsäpolkua pitkin juoksee tänne pysäkille, voisit ehtiä linkkuun samaan aikaan mun kaa", "Ok, juoksen lujaa" Seeti vastasi.

Vilkuilin kelloa. Se tuli 7.58. ja huusin kuskille "Yks tulee viel, oota hetki". Kuski nyökkäsi ja vasta sitten Kare havahtui "Viel yks? Kuka". "Seeti" vastasin ja näytin kieltä Karelle, Kare näytti takaisin. Pian Seeti juoksi linkkuun ja näki minut siellä takana. Hän vilkutti minulle ja vilkutin takaisin. Hän istui viereeni ja pussasi minua poskelle. "Mitämitämitä?" Kare oli hämillään. "Oottekste kimpas?" hän kysyi. Kohautin olkapäitäni. Seeti näytti vaivautuneelta. "Mitä nyt?" kysyin ihmetellen. "No, niin ku.. Haluisin olla sun kaa kimpas.. Vaikkei olla tunnettu..." Seeti ehti sopertamaan kun jo suukotin tätä otsalle. "Tarkottaaks toi kyllä?!" Seeti kysyi riemuissaan ja nyökkäsin. "Ollaan me kimpas, Kare!!" Seeti huusi ja piti kädestäni lujaa kiinni. Koko bussillinen väkeä kääntyi katsomaan. Vilkaisin Kareen ja Seetiin ja näytimme kaikki yhtä aikaa kieltä. Kaikki kääntyi takaisin ja bussi lähti liikkeelle. Ensimmäisenä tuli Roosa bussiin.

"Täh? Seeti, mitä sä tääl teet?" Roosa kysyi. "Roosa! Et ikinä arvaa! Mä ja Milla ollaan kimpas!!" Seeti huusi Roosan puheen päälle. "Eikä! Ihan oikeesti?! Iiiiik!!" me ihkutettiin Roosan kanssa. Jukkis ja Miksu tuli samalta pysäkiltä pienen ajomatkan jälkeen. Juuri kun Jukkis ja Miksu oli tullut linkkuun, Seeti huusi "Mä ja Milla ollaan kimpas!! Eiks oo jee". Miksu vain sanoi arvanneensa eilisestä imuttelustamme. Jukkis vaan hurrasi "Woohoo". Kun kaikki istui mukavasti omilla paikoillaan, niin minä sanoin "Arvatkaa mitä mulla on" ja avasin laukkuni. "Kossua!" kaikki suhahti yhteen ääneen. "Mistä sä sait tota?" Jukkis kysyi, "Jääkaapista" vastasin. Laitoin laukun kiinni ja sanoin "Hyvä kyytipoika röökin kaa". Kaikki nyökkäsi.

Saavuimme koulun pysäkille ja kävelimme 'siististi' kouluun. Ja törmäsimme johonkin meidän luokkalaiseen pissikseen. "Hei, Seeti, käviskö tol nurkan takana?" hän sanoi hiplaten Seetin kaulusta. "V*t*u, pidä näppis irti siitä!" sanoin ja tönäisin pissiksen pois. "Käyksä uhoo mulle?" pissis kysyi "Käyksä mulle, daalissu?" vastasin ja tuuppasin sitä kovempaa. Neiti Pissis läiskäs mua avokämmenellä naamaan. Pääni kääntyi vasemmalle ja käänsin sen hiljaa, hymyillen, takaisin. Vetäisin häntä kunnolla nyrkillä naamaan ja hän kaatui maahan. Hän jäi siihen istumaan kun lähdin kävelemään Seetin kädestä pitäen enkun luokan eteen. Jengiläiset olivat suu ammollaan, "Miten sä uskalsit? Ja koulun alueella?" Jukkis kysyi ja kaikki sanoi niinpä. Istuin tuolille ja sanoin "Jospa teitä lyötäis ja te menisitte kantelemaan, mitä kävis? Teitä alettais haukkumaan, niin ettepä te uskaltais sen varjolla mennä kantelee. Sanotte vaan, että törmäsitte oveen". Mutta näinpä ei käynyt. Pissis tuli opettajamme kanssa pitäen nenästään kiinni "Toi löi mua ilman syytä!" ja osoitti mua. Opettaja sanoi "Tuleppa käymään täällä" ja vastasin "Tule hakemaan". Opettaja tuli ja kiskaisi minut kädestä käytävälle. "Tuosta rapsahtaa kahden tunnin jälki-istunto!" hän sanoi katsoen minua tuimasti. "Jaajaa" sanoin ja olin lähtemässä, mutta hän veti minut takaisin. "Ja vanhemmillesi soitetaan" hän sanoi pitäen minua lujasti kädestä kiinni. Rimpuilin ja sanoin "Anna mennä vaan, ei mun isäpuolta kiinnosta ja äiti on huolissaan VAAN siitä, ei musta". Opettaja päästi kädestäni irti ja menin luokkaan. Tunti meni jengiläisten kanssa pölisten ja opettaja sanoi tunnin päätteeksi "Teidät kuusi pitäisi laittaa pienluokalle" ja jatkoi "Teidän kanssa työskentelystä ei tule yhtään mitään". Nostin käden ylös ja opettaja antoi puheenvuoron "Entä jos ei? Mitä jos nuo muut hissukat laitettais tarkkikselle ja meitä ei? Eihän oo normaalia jos nuo ei puhu koskaan mitään". Opettaja purskahti itkuun ja huitoi kättä oveen päin ja käski meidän mennä pois. Kävelimme luokasta ulos ja nostimme etusormet pystyyn, "The teacher number one!" sanoimme. Saimme koko päivän aikana yhteensä kolme opettajaa heikkouden partaalle.

Aina kun kävelimme käytävällä, minä ja Seeti pidettiin toistemme käsistä kiinni. Koulun loputtua halusin jäädä kylälle. Kaikki, paitsi Miksu, jäätiin kylälle. Miksu ei halunnut olla koko jengissä enää, joka oli harmillista. "Ei enää ketään, kuka varmistais tupakan hajuttomuuden" Kare sanoi. "Kyl me pärjätään" Roosa sanoi, "Ei kukaan meistä jaksa enää kannella". Minä ja Seeti lähdettiin käymään Seetin mummon luona. Hän jos kuka lainaisi rahaa. "Mummu, pliis! Anna vaikka kakskymppiä" Seeti kerjäsi mummoltaan. "Nooonoo, kyllähän minhä vohin anthaa, muttha kherroppa ensinh khuka tuo tythö onh" mummo sanoi vapisevalla ja vanhalla äänellään Seetille. "Se on mun tyttöystävä, Milla, mutta paljonko annat?" Seeti vastasi "Jaajaa. Khyllähän täältä tulee se khaksikymmppiä. Älä khäytä niithä väärin" mummo sanoi ja ojensi 2 kaksikymppistä. "Kiitos mummu!" Seeti huikkasi kun jo lähdimme. "Meil on neljäkymppii, mitä me sil ostetaan?" Seeti kysyi katsoen rahoja. Kohautin olkapäitäni ja kävelimme Siwaan. "Kato, alkoholitonta sidukkaa!" sanoin ja Seeti katsoi sitä. "Mehän voidaan lisätä siihen vähän jotain.." Seeti sanoi kohottaen kulmiaan. Ostimme 10 tölkkiä ja olisimme joutuneet pulittamaan 30. "Pistä viis sun laukkuun" Seeti kuiskasi. En alkanut kyselemään miksi, vaan tungin ne tölkit sinne. Menimme kassalle "5 tölkkiä tekee 15 euroa" kassanhoitaja sanoi ja Seeti antoi rahat. Kävelimme nopeasti kaupasta ulos ja juuri kun olimme ulkona, hurrasimme. Seeti oli laittanut 5 tölkkiä muovipussiin ja vaati saada loputkin sinne. Annoin ne.

Näimme pian Karen, Roosan ja Jukkiksen Löytötexin takana ja menimme sinne. "Meil on 10 tölkkii holitonta sidukkaa" Seeti sanoi. Istuimme Löyttärin taakse tiiviisti. Jaoin jokaiselle tölkin ja Kare kaivoi tupakat taskusta. Seeti otti sytkärin. Kaivoin kossun laukusta ja hörppäsimme kaikki hiukan tölkeistä, että kossua mahtuisi sinne. Lorautin sitä kaikille reilusti, että se maistuisi. Ensin Seeti sytytti tupakat ja vetäisimme sauhut. Sitten hörppäsimme tölkeistä. Kaikkien mielestä se oli aika tujua, mutta joimme ne silti. Avasimme uudet tölkit, otimme uudet tupakat, hörppäsimme ja lorautimme kossua yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes kaikki oli loppu. Siideritölkkejä oli yhteensä 20, sillä muut olivat saaneet samalla tavalla tölkkejä, kuin mekin. Olo oli vähän sekava, mutta kukaan ei ollut aivan hirveässä huppelissa.

Hoipertelimme bussipysäkille katsomaan aikataulua. "Tänä iltana ei mee enää yhtään bussii" Kare tajusi. "Hei! Mehän voidaan mennä sinne hylätylle junalle. Siel on hyvä ja lämmin nukkuu" Jukkis ehdotti ja kaikki suostui siihen. Kävelimme kilometrin ja olimme junalla. Kapusimme junaan ja kävelimme vaunuun, jossa voi nukkua. Menin jollekin penkille makaamaan ja Seeti tuli viereeni. Pölisimme jotain aivan kummia. Kossu oli päässyt vaikuttamaan. Kare oli aika järjissään, enemmän kuin me muut. Hän esti meitä lähtemästä ja hän rauhoitteli jos oksetti. Olin kuitenkin sen verran järjissäni että tajusin mitä Jukkis ja Roosa teki. He suutelivat koko ajan. Kerran he meinasivat riisua vaatteet pois, mutta Kare esti sen.

Me kaikki aloimme rauhoittua ja väsyä. Roosa nukahti ensimmäisenä Jukkiksen mahan päälle. Pian Jukkis nukahti ja Seeti nukahti kainalooni. En olisi halunnut nukkua. "Nuku vaan, ei mitään pääse tapahtuu. Kaikki on okei" Kare sanoi rauhoittavasti. "Alathan säkin nukkuu?" kysyin väsyksissä. "Joo, kunhan sä nukahat ensin" Kare vastasi. Hymyilin ja laitoin silmät kiinni. Nukahdin Seeti kainalossani.

Miten jengin aamu alkaa? Mitä Tomppa sanoo kun Milla ei ollut kotona? Miten Roosan ja Jukkiksen suhde muuttuu? Lue ensi osa.

6. Alitajunta

Raotin silmiäni. Silmiini koski ja aurinko paistoi niihin. Tunsin päässäni jumputtavan vasaran joka hakkasi takaraivoani. Näin ei ollut, sillä se oli vain päänsärky. Olin ensimmäinen herännyt. Yritin nousta seisomaan mutta selkääni pakotti. "Hemmetin penkit!" kirosin mielessäni. Tuuppasin vahingossa Seetiä. "Mitä?! Missä palaa?!!" tämä pomppasi ylös. Rauhoittelin häntä. "Ei missään pala" sanoin ja katsoin Seetiä silmiin. Hän alkoi toipua krapulasta nopeasti. Pian Roosa heräsi ja juoksi ulos. Kävelin hänen peräänsä. "Mihin sä meet?" kysyin ja samalla hetkellä Roosa oksensi. "Joo, tota ota ihan rauhallisesti. Tuu sisälle kun oot valmis.." sanoin rauhoittavalla äänellä. Kare tuli minua ovella vastaan. Hänellä taisi olla se pahin krapula. "Milla anna anteeks kaikki mitä mä tein" hän sanoi halaten minua itkien. Halasin häntä takaisin ja sanoin "Shh, ota ihan rauhassa. Täl täytyy olla joku tarkotus. Tällä kaikella. Sillä kun sä raiskasit mut ja liityin jengiin noin vaan.. ja tällä, kun me ryypättiin". Kare vapisi ja silitin tämän päätä. Talutin hänet istumaan. Jukkis heräsi ja oli varmaan ainoa jolla ei ollut krapulaa. "Missä Roosa?" hän kysyi. Vinkkasin päätäni ulospäin ja Jukkis meni ovelle. Hän tuli takaisin kuvottunut ilme kasvoillaan. Istuimme kaikki hiljaa. Pian Roosa tuli sisälle. "Ei h*lvetti, Jukkis" hän sanoi ja aikoi mennä takaisin ulos. Jukkis otti tätä käsivarresta kiinni ja istutti viereensä. "Meidän täytyy puhuu" hän sanoi ja jatkoi kysyen "Voitteko mennä pois hetkeks ja tulla kohta takas". Nyökkäsimme ja menimme ulos taluttaen Karea.

Kare meni vapisten kyykkyyn ja kaivoi taskuaan. "Uuuuh, tu-tupakka" hän veti tupakan taskustaan. Hän sytytti sen ja poltti sitä. Seeti meni tämän viereen ja kysyi saisiko ottaa välistä. Kare nyökkäsi ja Seeti vetäisi pikkusauhut. Juuri kun tupakka oli loppumassa, otin sen Karen huulien välistä ja vetäisin loput sanoen "Ei h*lvetti, tästä ei tuu mitään". Seeti katsoi minuun ja sanoi hiljaa "Koulu menee päin puuta.. Vois ees jotain yrittää ja lopettaa sekoilu". Olimme vaiti hetken. "Milla on varmaan jonkinlainen enkeli... Se tuli pelastaa meidät kurjuudelta" Kare sanoi katsoen maahan. "Mä nyt en oo enkeliä nähnykkää" sanoin. "Pää kii. Oot sä" Seeti sanoi. "Ei me oltais ryypätty itteemme näin huonoks ilman sua ja tajuttu että täs ei oo järkee olla tällanen. P*rkele, pari päivää ollaan tunnettu ja nyt jo ollaan ku best friends forever. Hittolainen, meillä on rakastavat huoltajat ja me vaan ollaan tällasii!" Seeti selitti välillä läpsien päätään. Se kosketti minua. Että Seetiä kiinnostaa, onko meillä rakastavat huoltajat ja miten me siihen suhtaudutaan. "Kaikki pitäis alottaa alusta" sanoin itku kurkussa. Jukkis ja Roosa oli kuunnellut meitä jo vähän aikaa. "Miks ei alotettais?" Jukkis kysyi. "Niinpä, me vaan surkutellaan elämäämme vaikka me voidaan muuttaa se!" Roosa vastasi.

Olimme päättäneet, että yritetään edes lopettaa tämä kovistelu. Minusta se oli hyvä idea, mutten tajunnut sitä, että Kare ja Seeti selitti minun olevan enkeli. Lähdimme junalta koteihimme. Sovimme matkalla että kerromme kaiken huoltajillemme. Minähän en Tompalle olisi kertonut, soitin äidille kun olin kotona. Minua alkoi itkettää jo ennen kuin äiti vastasi. "Moi rakas tyttäreni!" äiti vastasi. "Moi.. Mun on pakko kertoo.. yks juttu" sanoin itku kurkussa. "No? Mikä on?" äiti kysyi. Kerroin sen olevan pitkä juttu, mutta kerroin kaiken mitä oli näinä kyseisinä päivinä tapahtunut. Välillä äiti ei ollut uskoa korviaan, mutta käskin hänen tulla kotiin pian että voisin selittää kaiken kasvotusten. Loppujen lopuksi äiti sanoi että hänellä olisi yllätys kun hän tulee kotiin ja hän ei kertonut mikä. Muutenhan se ei olisi ollut yllätys. Tomppa tuli huoneeseeni kesken puhelun. "Mitä?! Äitiskö kanssa puhut?!! Lopeta heti!!" hän huusi ja repäisi puhelimen kädestäni. Hän polki sitä maahan kauan aikaa. Tomppa otti käsivarrestani kiinni ja vei minut ulkokautta jollekin rakennukselle takapihallamme. Hän avasi oven ja tiuskaisi "Tervetuloa kellariin" ja työnsi minut sisälle. Hän tuli itse perässä ja laittoi oven kiinni. "Ettei huuto kuulu" hän sanoi. Peruutin nurkkaan ja rauhoittelin sanoen "Otetaan nyt ihan rauhallisesti.. Jooko, Tomppa". "Minä en ole Tomppa, olen isä!! Tajuatko, isä, ISÄ!!" hän karjui ja löi minua poskelle. "Mut Tomppa-" änkytin ja hän löi minut maahan huutaen "ISÄ". Päähäni sattui ennestään ja nyt siihen sattui enemmän. Tomppa sai luultavasti jonkun kohtauksen, sillä hän potkaisi minua mahaan huutaen isää. Tunsin kovan kengänkärjen uppoavan mahaani ja ilmat keuhkoistani lähti. Verta purskahti suustani Tompan lahkeelle. Hän otti lattialta jonkun kiven ja kumautti minua sillä päähän.


Kului aikaa pimennossa. En tiennyt maailman menosta, enkä tiennyt miksi olin saanut tällaisen elämän. Pian silmiini osui kirkas valo ja kuulin jonkun puhuvan. "Milla, Milla. Haluatko parempaan paikkaan?" tuo ääni kysyi. Olin hetken hiljaa ja sanoin "En.. Haluun elämäni kuntoon". "Hyvin sanottu, Milla" tuo ääni sanoi. Pian kuulin jonkun muun hokevan "Milla, Milla, Milla". Pian tuli taas pimeää ja sain raotettua silmiäni. Näin edessäni ambulanssimiehen ja taaempana äidin. Äiti purskahti itkuun ja joku mies, ei mikään sairaanhoitaja, lohdutti häntä. "Äiti" sanoin, mutta suuni oli niin kuiva, ettei se edes kuulostanut siltä. Ambulanssimies nosti minut ambulanssiin ja äitini tuli sinne. Äidin kanssa tuli se sama mies, joka äitiä lohdutti. Ambulanssimies laittoi minulle maskin ja kiinnitti minut baareihin tukevasti. Äiti itki vuolaasti ja mies hänen vierellään laittoi käden hänen ympärilleen. Lähdimme liikkeelle. Nostin kättäni osoittaakseni miestä mutta äiti otti kädestäni kiinni. Jouduin käyttämään ääntäni ja yritin kysyä kuka tuo mies on, mutta sain vain sanotuksi "K-ku-kuka" ja katsoin miestä. Äiti sanoi "Selitän myöhemmin" ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Laitoin silmäni kiinni. "EI!! Eeeiii! Älä laita silmiä kiinni" äiti huusi parkuen. Avasin silmäni säikähtäen. Pian olimme perillä ja ambulanssimiehet kuskasivat minua jonnekin. Siellä oli lääkäri joka sohaisi silmiini lampulla ja tutki päätäni. "Tajuissaan on, mutta tämä haava täytyy tikata" hän sanoi ja puudutti otsani. "Sinun luomesi nyt menevät aika rennoiksi, mutta saat pitää silmät kiinni jos haluat" lääkäri sanoi. Äiti oli vieressäni ja itki vuolaammin kun laitoin silmät kiinni. Lääkäri pyysi äitiä joko olemaan ihan rauhassa tai lähtemään pois huoneesta. Äiti sanoi jäävänsä mieluummin ja olevan hiljaa. Lääkäri taisi alkaa ompelemaan päässäni olevaa haavaa sillä tunsin pientä painetta otsassani. Nukahdin siihen paikkaan ja heräsin vasta lepohuoneessa. Äiti oli siinä vierellä ja hymyili. Hänen silmänsä olivat punaiset ja hänen alaleukansa väpätti. Toisella puolella oli se sama kummastuttava mies ja hän piti minua kädestä.

En halunnut olla töykeä, joten en vetäissyt kättäni pois. Ääneni kulki jo paremmin. "Kuka sä oot?" kysyin hiljaa. Näin miehen naurahtavan ja katsovan äitiä hymyillen. "Sun isä" äiti sanoi ja hymyili. "Isä? Isä?!! ISÄ!!!" karjuin. Menetin tyystin hallintani ja repäisin käden pois isän kädestä ja aloin kiljumaan. Isä otti minua käsistä kiinni. "Hyss, ei mitään hätää. Kaikki hyvin. Olen isäsi, kyllä" hän sanoi ja otti minut sängystä syliinsä. Hän piti minua siinä kuin pikkutyttöä. Tunsin olevani pienen pieni taas. Näin pieniä muistikuvia isästä. Näin kun isä hyppyytti minua polvellaan ja menimme yhdessä sängyn alle kun ukkosti. Kyyneleet nousivat silmiini ja katsoin tyhjyyteen. "Muistatko?" äiti kysyi. Olin hiljaa ja äiti sanoi "Muistaa se". Isä laittoi minut takaisin sänkyyn ja kaivoi taskustaan sim- korttini ja uuden puhelimen. "Tuliaisia" hän sanoi. Tungin sim- kortin puhelimeen ja pyysin isää ja äitiä poistumaan. Näppäilin tutun numeron.

"Milla! Luojan kiitos, oot hengissä!!" kuului Seetin ääni ja hurrausta. "Ketä siellä on?" kysyin pirteämpänä. "Me viisi. Minä, Jukkis, Kare, Roosa ja Miksu. Me tullaan kohta kattoo sua! Me lähetään jo, moi!!" kuului tuuttausta, ennen kuin ehdin edes sanoa mitään. Äiti katsoi minua ihmeissään ovelta. "Kenelle soitit?" hän kysyi ja vastasin "Seetille". Hymyilin ja äiti hymyili ja lähti huoneesta. Pian kuulin riemunkiljahduksia ja töminää. Huoneeni ovi lennähti auki ja sisään juoksi viisi ihmistä. Seeti, Roosa, Kare, Jukkis ja Miksu. Seeti istui nopeasti tuoliin ja kiskoi sen todella lähelle sänkyä. Hän otti minua kädestä kiinni ja pussasi siihen monta kertaa. Roosa tuli luokseni ja halasi minua oikein kovasti ja Kare antoi kukkia. Jukkis toi myös kukkia, kuten Miksukin. Äiti ja isä tulivat sisälle. "Me haluttais tutustua noihin sun ystäviin" äiti sanoi. Viittailin käsimerkein että he tulisivat sisään. Seeti nousi seisomaan käsi ojossa. "Olen Seeti, hauska tutustua, anoppi!" Seeti sanoi tomerasti. Äitiä alkoi naurattaa ja kätteli Seetiä sanoen "Hauska tutusta myös, vävy". "Ja arvoisa appiukko, hyvää päivää!" Seeti sanoi rennommin ja kätteli isää. "Päivää päivää" isä sanoi hymyillen.

Esittelin Roosan, Karen, Jukkiksen ja Miksunkin isälle ja äidille. "Eipä nuo kaverisi ole niin pohjanoteerauksia!" äiti sanoi ja nauroi, muutkin nauroi. Juttelimme siinä niitä näitä kunnes puheenaiheeksi tuli Tomppa. "Otin siitä eron toissapäivänä, eli samana päivänä, kun... No, tiedät kyllä" äiti sanoi hiljaa. "En haluu puhuu siitä... Mulla on nälkä, tuokaa mulle syötävää" sanoin ja hieroin mahaani. Seeti ja muut kaverit lähtivät hakemaan McDonald'sista minulle hiukopalaa. Sillä välin kerroin isällekin mitä kaikkea oli tapahtunut. Isä vain tokaisi "Onpa äitisi ollut.. omituinen". Äiti mulkaisi isää pahasti, mutta isä vaan hihitti. Kaverit tuli pian takaisin mukanaan hamppari, ranskikset ja iso mukillinen vissyvettä. Äiti vilkaisi kelloon. "Oho, onpa kello paljon. Me lähetään kotiin nukkumaan kohta" hän sanoi haukotellen. Kello oli yhdeksän. "Jäänkö mä viel tänne?" kysäisin äidiltä. Äiti nyökkäsi ja kertoi että jään ainakin päiväksi vielä. "Mä jään Millan kans" Seeti sanoi. Roosa sanoi jäävänsä myös. "Enempää ei voi jäädä, kuin kaks" äiti sanoi. Nyökkäsimme ja hyvästelimme Jukkiksen, Karen, Miksun ja isän ja äidin.

Huoneessa oli telkkari, joten avasin sen ja etsin jotain hyvää ohjelmaa. Löysin kanavan, jolta tuli nuorten elokuvia. Katsoimme sitä vähän aikaa hiljaa ja kysyin Roosalta ja Seetiltä että kertoivatko he jo. He nyökkäsivät ja Roosa jatkoi "Ei kauheesti tykänny kotona". "Ei niin..." Seeti sanoi. Sammutin telkkarin, sillä me kaikki olimme väsyksissä. Laskin sängyn lattiatasolle, jotta Seeti ja Roosa ei tuntisi oloansa yksinäisiksi. He levittivät patjat lattialle ja juttelimme vielä kaikesta ennen kuin nukahdimme. Pian yksikään meistä ei ollut hereillä. Olimme unten mailla.

7. Uusi elämä

Raotin hiljaa silmiäni. Näin Seetin nukkuvan. Hänen hiuksensa olivat ihanan pörröiset ja takkuiset. Nostin sängyn päätä säätimestä. Käännyin selälleni ja vilkaisin oikealle. Roosa istui jo ja haukotteli. "Huomenta", sanoin rahisevalla äänellä. "Ai, huomenta. Enkai mä herättäny?", Roosa kysäisi. Pudistin päätäni ja kuulin ähinää. "Eiiiiiiiiii, ei saa herättää...", Seeti mumisi ja ähisi. Hymyilin Seetille ja Roosa oli mennyt katsomaan ikkunasta ulos. Painoin säätimen nappia, niin sänky nousi omalle tasolleen. "Meen kuselle", Seeti sanoi ja häipyi vessaan. Ponnasin alas sängystä ja hipsutin Roosan viereen. Roosa hieroi kaulaansa. "Onko sun niska tai kaula kipee?", kysyin ohimennen. "Eei, mut löysin tällasen patin eilen mun kaulasta", Roosa otti käden pois kaulaltaan ja näin patin. Säikähdin, sillä tajusin mikä se voisi olla. "To-to-tota, Roosa.. Öh, sun kannattais ehkä mennä tutkimuksiin... Mee vaikka kohta kysyy aikaa", änkytin. Roosa käänsi katseensa minuun "Miks? Ei tää oo varmaan mitään vakavaa". Halasin Roosaa "Roosa rakas... Mitä jos se on syöpä?", kysyin. Seeti tuli vessasta. "Syöpä?! Kellä?", Seeti kysyi hölmistyneenä. "Ei kellään! Kai...", Roosa tokaisi.

Pian isä ja äiti tuli huoneeseen. "Mitenkäs täällä voidaan?" äiti kysyi raottaen ovea ja kurkaten sisään. "Hyvin" vastasin hymyillen. "Jospa meet nyt kysyy aikaa?" kuiskasin Roosalle. Roosa nyökkäsi. "Mä käyn varaamassa.. öh, yhen tarkastus-ajan", hän sanoi isälle ja äidille. Isä nyökkäsi ja toi kukkakimpun pöydälle. Seeti rapsutti päätänsä ja tuli istumaan viereeni sängylle. Heiluttelimme jalkoja ja tökimme toisiamme. "On se niin väärin, että sun lapsuus meni ohi, Milla", äiti sanoi katsellen jalkojamme. Lopetin jalkojen heiluttelun ja nostin ne sängylle. Kiskoin peiton päälleni. "Tomppa...", sanoin "Se tuhos mun elämän. Me kolme oltais onnellinen perhe, jos se ei olis tullu sun elämääs, äiti", jatkoin. Äiti nyökkäsi ja Seeti kiskoi itselleenkin vähän peittoa. Hän otti kädestäni kiinni ja hymyilin hänelle. "Mun mutsi ja faija eros ja meni yhteen... Se ei ollu mulle helppoo, kun ensin oli tottunu että molemmat vanhemmista asuu kotona ja sit mutsi lähti. Sitten siihen tottu ja muutaman vuoden päästä se tuli takas", Seeti sanoi. Olimme kaikki hiljaa. Ihmettelin mihin Roosa jäi. "Pärjäättekö täällä, jos meen ettii Roosaa?", kysyin. He nyökkäsivät ja lähdin huoneesta.

Kävelin pitkää käytävää pitkin rappusille. Laahustin raput alas toiselle pitkälle käytävälle, jonka päässä kökötti Roosa. Hän istui penkillä kädet ristissä katsoen seinään. Kävelin Roosan eteen ja kyykistyin. "Onko joku hätänä?", kysyin katsoen Roosaa silmiin. "Mul on nyt se aika. Mua pelottaa, jos se onkin syöpä", Roosa sanoi vapisten. Peruutin Roosan viereen istumaan ja otin tämän kainalooni. "Mun mummi kuoli näin. Syöpään...", Roosa sanoi ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. "Roosa Viitanen!", lääkäri sanoi tomerasti ovelta. Roosa pyyhkäisi kyyneleet pois ja meni huoneeseen. Nousin tuolista ja lähdin hölkkäämään takaisin huoneeseen. Saavuin ovelle ja Seeti, isä ja äiti nauroivat silmät vedessä. Hymyilin ja sanoin "Roosalla saattaa kestää hetki.. Se pääs nyt vasta sinne tarkastukseen". Seeti nyökkäsi. "Mun on kyllä pakko lähtee kotiin.. Mutsi tekee ankkaa, niin mun ei parane myöhästyä", hän sanoi. "Onko sulla kyytiä?", kysyin ja otin Seetin käsistä kiinni. "No, kai mä kävelen", Seeti sanoi hiljaa. "Mä voin heittää sut", isä sanoi ja nousi seisomaan. Seeti kiitti ja hymyili isälle. Seeti kietoi minut käsillään ja katsoimme toisiamme silmiin. Hän suukotti minua ensin otsalle ja sitten huulille kaksi kertaa. "Mä tuun kohta takasin" isä sanoi poistuessaan Seetin kanssa ovesta. Seeti lähetti vielä lentosuukon minulle. "Tulehan nyt", kuului isä sanovan käytävästä. Lähetin suukon takaisin ja Seeti hölkkäsi isän kiinni.

Äiti katsoi minua oudosti. Hän sekä hymyili, että virnisti. "Mitä?", kysyin ihmeissäni, mutta hymyillen. Äiti pudisti päätään "Sä valkkasit ittelles hyvän poikaystävän. Toisin kävi minulla. Löysin ensin pelkkiä pohjanoteerauksia, mutta onneksi löysin isäs pian. Sitten me pyöräytettiin sut ja isä löys toisen.. Ja mä Tompan. Mutta onneks ollaan nyt kaikki yhdessä". Nyökkäsin. Menin halaamaan äitiä, jota en ollut tehnyt pitkään aikaan. "Kuule, me mietittiin että haittaisko sua jos sulle tulis sisarus", äiti sanoi halaten minua hellästi. "Ai, että sä ja isä tekisitte uuden lapsen?" kysyin. "No niin, tai sitten me adoptoitais Kiinasta", äiti sanoi hiljaa, mutta tyytyväisen kuuloisena. Roosa astui huoneeseen. Irrotin otteeni äidistä hiljaa ja menin Roosan kanssa käytävään. "No?" kysyin huolestuneena. "Oon ihan täys.. PUHDAS!!", Roosa sanoi iloisena ja hyppi ylös ja alas. Hän ei lopettanut hyppimistä ja minä aloin hyppiä hänen kanssaan. Otimme toisiamme käsistä kiinni ja nauroimme. "Mitäs täällä tapahtuu?", äiti tuli käytävään. Lopetimme hyppimisen ja kerroimme äidille. "Mahtavaa!", äiti sanoi ja onnitteli Roosaa. Hän käveli hiljaa äidin luo ja halasi tätä. Olin liikuttunut, että äidilläni ja parhaalla ystävälläni oli niin hyvä suhde, vaikkei he olleet tunteneet kauaa.

Isä nousi raput ylös ja näki meidät käytävässä. "Seeti on nyt kotona", isä sanoi hymyillen. Kuulimme kitinää. Se tuli kärryistä, joissa hoitaja kuskasi ruokaa. "Klimppisoppaa", kuiskasin kuvottunut ilme kasvoillani. "Mennään pitsalle!", äiti ehdotti. Nyökkäsimme ja sanoin vaihtavani ensin vaatteet. Laitoin farkut ja T-paidan ja converset. Harjasin hiukset ja peitin arven otsatukallani. Kävelin takaisin käytävään ja lähdimme raput alas. "Millon pääsen kotiin?", kysyin ohikulkevalta hoitajaltani. "No, tänään meidän pitäis sut päästää kotiin", hoitaja sanoi katsoen listaa. Roosa juoksi raput ylös ja meni huoneeseen jossa asustin sen pienen hetken. Meni hetki ja hän tuli kukat sylissään alas. "Milla lähtee nyt!", hän sanoi ja antoi kahdet kukat isälle ja äidille. Hoitaja siirsi otsatukkaani syrjään ja katsoi haavaa. "Joo, voitte te mennä", hoitaja sanoi laittaen otsatukan takaisin paikalleen. Nyökkäsin ja lähdimme ovesta ulos. Kävelimme isän Fordille ja hyppäsimme autoon. Äiti laittoi vielä kukat takakonttiin ja meni isän kanssa etupenkille. Äiti suukotti isää ja hymyili hänelle. Isä suukotti häntä takaisin ja hymyili sanoen "Me ei lähetä mihinkään, ennen kuin matkustajilla on turvikset kiinni". Laitoimme siis turvavyöt kiinni ja isä käynnisti auton. Lähdimme ajamaan sairaalan pihasta pois.

Saavuimme pian pienelle parkkipaikalle, joka johdatti pienen pizzerian luo. Avasimme turvavyöt ja astuimme ulos autosta. Isä painoi auton avaimista nappia, jolla ovet meni lukkoon. Kävelimme sisälle ja ulkona alkoi tihkuttaa. Katsoimme eri pöytiin ja varmistimme, mitkä oli varattu ja mitkä ei. Menimme neljän hengen pöytään jossa oli pehmustetut tuolit. Aloimme selata menua. "Hmm.. Tropicana", pohdin. "Otetaanko yks Tropicana puokkiin?", Roosa kysyi ja sanoi ettei jaksaisi kokonaista. "Otetaan vaa", nyökkäsin. Pian tarjoilija tuli ja kysyi tilauksia. "Tropicana puokkiin", sanoimme Roosan kanssa. "Öö, meetwursti-tonnikala- pitsa", isä sanoi selaten menua. "Joo, mä ottaisin ton tonnikala-ananas-persikka-tomaatti- pitsan", äiti sanoi hymyillen tarjoilijalle. "Selvä ja mitä juotavaa?", tarjoilija kysyi. "Me varmaan pärjätään yhellä Fanta- pullolla", isä sanoi aprikoiden. Tarjoilija nyökkäsi ja lähti. "Mikä on sininen ja pomppii pohjois-navalla?", Roosa kysyi ja lisäsi "Paleltunut sammakko". Hekotimme. Keksimme kaikkia arvuuttelu -leikkejä ja pelleilimme. Pian tarjoilija tuli "Teillekö tuli Tropicana puokkiin?", kysyen. Nyökkäsimme ja tarjoilija antoi pitsat meille. Hän lähti ja tuli pian uudestaan "Ja tässä on Fanta, hyvää ruokahalua". Kiitimme ja aloimme syömään. "Niin, tota JOS te meinaatte hankkia lapsen, niin teettekö te sen mieluummin ite, vai adoptoitte?", kysyin isältä ja äidiltä. "No, oikeestaan me ei tiietä", äiti vastasi naurahtaen. "Sehän olis kivempi jos adoptoisitte.. Olis yks orpo vähemmän tässä maailmassa", Roosa sanoi. "Sehän on totta! Kai me sitten adoptoitais", isä sanoi kuin vettä vaan. Äiti nyökkäsi ja söi palan pitsastaan. Kaadoin kaikille Fantaa lasiin ja kippistimme. "Onnelle", äiti sanoi ja vastasimme samoin. Hörppäsimme laseista ja jatkoimme syömistä. "Mistä te aattelitte adoptoida?", Roosa kysyi silkasta mielenkiinnosta. "Kiinasta tai Japanista", äiti sanoi. "Ennemmin Kiinasta", isä lisäsi, "Siellähän on se yks poika- sääntö ja siellä oli se maanjäristys.. Orpoja on niin paljon sen takia". Olimme kauan hiljaa ja söimme pitsat loppuun. Joimme lasit tyhjiksi ja otimme limsapullon mukaan. Menimme maksamaan laskun ja lähdimme.

"Tota, voitteko te heittää mut kotiin?", Roosa kysyi kun olimme autossa. "Joo, tottakai!", äiti sanoi ja nyökkäsi. Olimme koko matkan hiljaa. "Mä jään tässä pois", Roosa sanoi ja astui autosta ulos. "Mulla oli tosi kivaa! Kiitti", Roosa sanoi ja moikkasi. Hän laittoi oven kiinni ja lähti kävelemään polkua pitkin. Käännyimme risteyksessä ympäri. "Mihin me mennään?", kysyin ihmetellen, sillä emme olleet menossa samaan suuntaan missä koti oli. "Kotiin", isä sanoi. En jaksanut kysellä, sillä olin aivan puhki. Nojasin auton oveen ja nukahdin. Isän auto oli hiljainen ja ajoimme koko ajan asfalttitietä, emmekä hiekkatietä, kuten entiseen kotiin mennessä. Meni viisi minuuttia kun olimme kotona.

"Herätys", äiti sanoi ja avasin silmät. Astuin autosta ulos. Näin keltaisen puutalon, joka oli aika kapea, mutta sopivan kokoisen näköinen. "Wau", sain kakistettua suustani. Isä avasi avaimella oven ja astui sisään. Hän piti meille ovea auki. Seisoin suu ammollaan talon edessä ja äiti tuli ottaen minut kainaloonsa. "Taidat tarvita talutusta", äiti naurahti. Kävelimme hitaasti raput ylös talon ovelle ja äiti tuuppi minua sisään. Hän laittoi oven hiljaa kiinni. Olin eteisessä, joka oli kapea ja seinät oli haalean vihreät. Lattia oli ns. kirsikan sävyistä parkettia. Laitoin kenkäni kenkätelineeseen, joka oli kiiltävää terästä. Astuin eteisestä eteenpäin ja näin keittiön. Kävelin aivan hiljaa keittiöön, jonka seinät olivat lämpimän vaalean ruskeat. Lattia oli tummaa laminaattia. Äiti käveli koko ajan perässäni. Hän tuuppi minua olohuoneeseen jossa oli laajakuva- telkkari ja houkuttelevan pehmeä ja ihanan vihreä sohva. Aloin innostua entistä enemmän ja juoksin kaikki huoneet läpi. Isän ja äidin huone oli hillityn harmaa ja keltainen ja kylpyhuone oli romanttinen, mutta moderni. Mutta oma huoneeni oli kaikkein paras. Seinät olivat kirkkaat, mutta haalean keltaiset ja lattia oli samaa kirsikka- parkettia kuin eteisessä. Lattialla oli persikan sävyinen pörrömatto ja sänky huusi pehmeyttään. Huoneessa oli tietokone ja telkkari. Menin verhoilla peitetylle ikkunalle ja avasin verhot. Näköala oli mitä hurmaavin. Ei näkynyt taloja, ei teitä, näkyi vain kukkia, puita ja kutsuvan sininen järvi ja sen rannassa laituri. Huoneestani meni toinen ovi omaan kylpyhuoneeseen. Siellä oli sekaisin vihreää ja keltaista. Juoksin raput alas olohuoneeseen, missä isä ja äiti oli. Hyppäsin isän kaulaan ja halasin tätä kovasti. "Kiitos", sain soperrettua.

Kuulin kun puhelin soi. Äiti lähti vastaamaan. "Johanna Kurkinen. Iltaa. Ei, ette soittaneet pahaan aikaan. Kyllä, olen kotona. Mm. Jaa. Sehän on hienoa. Juu, me täytämme ne huomenna. Kyllä. Kiitos, hei". Äiti laski luurin alas ja juoksi olohuoneeseen ja rutisti meitä. "Me saadaan huomenna adoptiopaperit postissa ja me täytetään ne huomenna! Meille soitellaan lisää, että millanen lapsi me saadaan. Ja jonkin ajan päästä tulee kuvia ja videoita", äiti selitti innoissaan. Irrottauduin halauksista sohvalle. Isä ja äiti halaili ja suukotti toisiaan. "Miks te ette mee naimisii?", kysyin turhautuneena. "Me ei pidetä kiirettä. Me ehitään kyllä naimisiin ennen kun me saadaan se lapsi, usko pois", isä sanoi katsoen äitiin. Äiti nyökkäsi. Avasin telkkarin. Sieltä tuli joku Indiana Jones leffa. "Heei, katotaan tää!", äiti huudahti ja syöksyi keittiöön. Isä istui viereeni ja suukotti minua päähän. "Mä oon pahoillani, että jouduit elämään niin. Mutta nyt se muuttuu", hän sanoi. "Kiitos", vastasin ja nojasin isän olkapäähän. Pian äiti tuli popcornien, karkkien, sipsien, dipin ja limsan kanssa. "Oottakaa hetki, käyn hakee lasit!", äiti sanoi juostessaan takaisin keittiöön. Pian hän tuli kolmen lasin kanssa ja istui viereemme. Kaikki oli asetettu hyvin sohvapöydälle. Söimme ja joimme kuin viimeistä päivää, mutta jo ennen ensimmäistä mainoskatkoa, olimme nukahtaneet.

Heräsin joskus kymmeneltä siihen kun äiti oli sammuttanut telkkarin ja tuuppi minua. "Mene sänkyyn nukkumaan", hän sanoi ja kantoi naposteltavia takaisin keittiöön. "Mä en jaksa kävellä", sanoin ja isä nosti minut syliin. Hän kantoi minut sänkyyni ja jäi viereeni hetkeksi. "Mä haluun korvata sulle kaiken ajan, mitä mä en sun kanssa ollu", hän sanoi ja suukotti minua. "Mä ymmärrän", vastasin ja äiti tuli huoneeseen. Hän suukotti minua otsalle ja otti isää kädestä kiinni. "Tulehan ukko. Mennään nukkumaan", hän sanoi. Isä nousi sängystä ja sanoi ovella "Hyvää yötä". Äiti lähti isän perään ja kääntyi ovella puoleeni. "Hyvää yötä. Ja tervetuloa kotiin", hän sanoi hiljaa ja laittoi oven hissukseen kiinni. Kiskoin farkut jalastani ja menin peiton alle. Käänsin kylkeä ja nukahdin heti.

8. Riita

"Huomenta", äiti sanoi hiljaa. Yritin vastata, mutta olin niin väsynyt etten jaksanut. Äiti hiipi sänkyni viereen. "Mussukkainen, nousetko?" hän kysyi yhä hiljaa. Nostin pääni tyynystä ja kysyin: "Mikä päivä?" ja katsoin äitiin silmät sirrillään. "Maanantai", äiti vastasi huokaisten. Hän patisti minut sängystä ylös ja käski laittaa vaatteet päälle. Poistuessaan ovesta, hän jatkoi: "Sun kannattaa parantaa koulunkäyntiä. Viime viikko oli huono, tiedän. Mutta tämä ja kaikki muutkin viikot, ne sun kannattaa opiskella huolella". Menin vaatekaapille ja tutkin mitä siellä on. "Kaikki vanhat vaatteeni", huomasin. Kiskoin tavalliset farkkucaprit ja keltaisen T-paidan päälleni. Huomasin vasta kun vedin housut jalkaan, että huoneessani oli meikkipöytä. "Ou mai gaad!" huusin ja kiljuin riemusta. Silitin kädelläni pöytää ja sen puista, sileää pintaa. Mahani murahti. Minulla oli siis nälkä ja lähdin hiljaa rappuja alas. Ensimmäisellä rapulla varpaani tunsivat ihanan viileän puun ja sen pienoisen epätasaisen pinnan. Kylmät väreet menivät selkääni pitkin. Kaide oli täydellisesti muotoiltu, se oli pyöreä ja tukeva. Alhaalla kaiteessa oli mutka rapuista poispäin. Isä istui aamupalapöydässä syömässä paahtoleipää ja luki sanomalehteä. Kävelin hänen taakseen ja halasin häntä. "No, huomenta! Harvoin noin iloista murrosikäistä näkee", hän sanoi yllättyneenä. "Nii, mähän oonkin niin spesiaali tapaus", vastasin nostaen nokkaani. Istuin pöytään ja pyysin äitiä tekemään minulle jotain todella hyvää, terveellistä, mutta kuitenkin jotain, joka lihottaa. "No jos kinkkusiivut lasketaan terveelliseks?" äiti kysyi tehdessään leipää. Nyökkäsin ja tein itselleni kaakaota.

Äiti laittoi kaksi ranskanleivän palasta pöydälle, joissa oli kinkkua, juustoa, kurkkua, salaattia ja tomaattia. "Namskis!" sanoin ja aloin popsimaan leipiä. "Noniin, naiseni rakkahat. Mä meen nyt suihkuun ja kuivaan itteni, sit mä lähen töihin", isä sanoi laittaessaan lehden kiinni. Meinasin tukehtua leipään. "Töihin? Khöh, mihin töihin?" kysyin ihmetellen. "Ai, niin juu. Sähän et tiedäkkään missä mä oon töissä. Niin siis mä oon Sotkassa, myymäläpäällikkö", hän vastasi ylpeänä. Isä lähti pöydästä ja meni yläkertaan. Äiti oli käynyt postilaatikolla juttelumme aikana. Hän tuli ison paperinivaskan kanssa keittiön pöydän ääreen. "Adoptiopaperit", hän sanoi huokaisten ja jatkoi: "Mut nää täytyy siirtää.. Luultavasti meidän huoneeseen, kun en voi täyttää näitä ilman isääs". Hän nousi pöydästä ja meni raput ylös heidän huoneeseen. Pian hän tuli takaisin sanoen: "Mutta hei. Mäkin lähen tässä kohta töihin.. Meen nyt suihkuun vaikka isukki onkin siellä. Noo, oonhan mä sen ennenkin nähny". Sain mutustettua leivän loppuun ja sanoin "Ok". Äiti meni taas raput ylös ja kuulin kylppärin oven käyvän. Kuulin myös pienen moiskahduksen ja isä tuli kylppäristä.

Nousin pöydästä ja laitoin astiat pesukoneeseen. Siirsin myös leivänpäälliset jääkaappiin homehtumasta ja laitoin maidon perässä. Laahustin raput ylös ja vetäisin isän ja äidin huoneen oven kiinni. En halunnut nähdä isää alasti, kiitos vaan. "Ups, ovi oli jääny auki, sori", kuului isän ääni oven takaa. Menin huoneeseeni laittamaan itseäni. Istuin meikkipöydän ääreen ja etsin muotovaahtoa. Laitoin sitä reilusti päähäni ja aloin tuuhentamaan sitä. Käytin harjaa, tupeerasin ja föönasin. Kyllä oli hiukset tuuheat. Availin laatikoita meikkipöydästä ja löysin mitä etsinkin. Kajaalin. Laitoin sitä vain silmäkulmiin ja hiukkasen ripsiväriä. Levitin meikkivoiteen naamaani ja tuputin poskiini hiukan puuteria ja poskipunaa. Mieleeni juolahti eräs asia: "Mitä Tompalle on tapahtunu". Kuulin makuuhuoneen oven käyvän ja rappusten tömähtelyä. Juoksahdin ovesta ulos ja näin isän rapuissa. "Isä. Miten Tompalle kävi?", kysyin nopeasti. "Se joutu nyt vierotukseen, sen jälkeen mielisairaalaan ja sit vielä vankilaan monista syytteistä", isä vastasi mennessään rappuja alas. Äiti tuli kylpyhuoneesta. "Vieläkö te jaksatte puhua siitä Tompasta? Se nyt on ollutta ja mennyttä, eikä sillä oo väliä. Me ollaa yhdessä, se on tärkeintä", hän sanoi huokaisten ja meni makuuhuoneeseen laittamaan vaatteita. Kävelin isän perässä raput alas. "Oo nätisti koulussa", isä sanoi ja suukotti otsaani. "Muru", hän huusi ja äiti ampaisi huoneesta. Isä lähetti äidille lentosuukon ja hän lähetti takaisin. Isä lähti ovesta ja äiti meni takaisin huoneeseen.

Menin olohuoneeseen ja avasin telkkarin. Katsoin hetken Voicea. Sieltä tuli Justin Timberlaken Sexy Back, hyräilin sen tahdissa sillä se oli ihan hyvä. Kappale loppui ja vilkaisin kelloa, oli hyvä aika mennä bussipysäkille. "Mä meen nyt! Moikka, äiti", huusin ovelta. Äiti huusi moikat ja lähdin laitoin oven kiinni. Kävelin leveää polkua pitkin tielle, jossa oli ihan lähellä pysäkki. Bussi olikin jo odottamassa. Juoksin sinne ja pahoittelin kuskille hitauttani. Menin taakse taas Karen viereen istumaan. "Moi", sanoin iloisena Karelle. "Pää kii", hän vastasi omituisena. "Mikä nyt on?", kysyin hämilläni. "Ei mikään, mikä sulle kuuluis", Kare tiuskaisi. "Sä et vaan oo vielkään vastannu, ootko mun stressinpurkaja..." hän mumisi hiljaa. "Aa, siitä on siis kyse. Luuletko tosiaan, että olisin sun yksityinen ilotyttö, hä?!" raivosin, mutta yritin olla mahdollisimman hiljaa. "No, joo, ettei mun tarvis raiskata ketään!!" hän tiuskaisi takaisin. "Etkö sä vois tyydyttää halujas johonkin muualle?!" murahdin. Seeti ja Roosa nousi autoon ja olimme Karen kanssa ihan hiljaa ja murjotimme. "Mikä on?", Seeti kysyi meiltä. "Äh, ei mikään, unohtakaa!" Kare vastasi. Seeti kiskoi minut ihan kiinni itseensä ja suukotti minua.

Matka jatkui ja otimme Jukkiksen ja Miksun vielä kyytiin. Murjotimme vielä toisillemme koulussakin. Viimeisellä tunnilla Kare alkoi osoittaa mieltään. Hän kiroili ja haistatteli opettajalle. Mittani alkoi olla täysi. "KARE! Etkö sä vois koskaan olla kunnolla?!?!" huusin hänelle kurkku suorana. "Pidä sinä ämmä pääs kii, kun et tiiä mistään mitää!!" hän huusi takaisin. "Älä hauku Millaa!" Seeti tuli väliin. "Haastaks sä mut?!" Kare kysyi ja oli melkein heti Seetin kimpussa. "EI!! Kare, Seeti, LOPETTAKAA!!" huusin vaikka kuinka monta kertaa. Sain jostain voimaa ja kiskoin Karen ylös. Hän rimpuili ja lopulta löi minut maahan. Roosa juoksi luokseni. Hän yritti nostaa minut pystyyn, mutta lysähdimme lattialle. Opettaja oli tajunnut hälyttää vartijat. Ovesta tuli kaksi karskean kokoista miestä ja he kiskoivat Karen pois Seetin kimpusta. Kun Kare ei ollut enää edessä, näin Seetin veriset kasvot. Hän vain makasi maassa ja tuijotti kattoon. "Seeti", purskahdin itkuun ja konttasin hänen luokseen. Roosa yritti pidätellä minua, mutta en antanut hänen koskea minuun. Nostin Seetin pään syliini ja silittelin sitä. "Kaikki järjestyy", yritin parantaa hänen oloa, vaikka minusta tuntui yhä pahalta. Toinen vartijoista yritti hätistää minua pois. "Painu h*lvettiin! Seeti ei tätä alottanu!" huusin hänelle kun kyyneleet valuivat poskiani pitkin. "Neiti ottaa nyt ihan rauhassa", hän sanoi rauhoitellen minua. Nousin lattialta ja hain paperia ja kastelin sen. Menin takaisin Seetin luo ja pyyhin paperilla hänen kasvojaan. Käteni värähteli ja Seeti otti toisesta kädestäni kiinni. "Sattuu", hän sanoi. "Nää haavat paranee kyllä", rauhoittelin ja hän vastasi heti laittaen käteni sydämensä päälle: "Ei. Kun tänne. Tajuut varmaan, että sydämeen sattuu.. kun tärkee ihminen lyö". Nyökkäsin. Vartija vei Seetin terkkarille ja tunti jatkui normaalisti.

Tunnin päätyttyä juoksin terkkarin vastaanotolle. "Onko Seeti täällä?" kysyin hengästyneenä. "Seeti kuka?" vastaanoton nainen kysyi. "No kuinka monta Seetiä yhessä koulussa voi olla? Onko Seeti täällä?" tiuskaisin. Ovi aukesi ja Seeti astui sieltä laastarit päässä. Halasin häntä ja käskin häntä tulemaan meille. "En mä tiiä... Kun mutsi oottaa", hän vastusti. "Hei, luuletsä että se haluaa nähä sut tossa kunnossa? Soita sille ja sano että sun on pakko tulla meille kun... vaikka, öö.. hm, no kun sun ja mun täytyy keskustella.. Muuten meidän suhde kärsii", selitin. "No, okei.. Mut onko meidän suhe oikeesti kärsimässä?" hän kysyi huolestuneena. "Yhtä kärsiny, kun tässä tilanteessa on. Eli ei paljoo mitää..", vastasin. Hän alkoi hymyillen kaivaa taskustaan kännykkää. "P*ska.. Saldo o loppu", hän sanoi.. Lainasin omaa kännykkääni ja lähdimme kävelemään pysäkille.

Kare ei ollut pysäkillä. Roosa, Miksu ja Jukkis olivat ja kysyin missä Kare on. "Jälkässä.. Kaks tuntii", Roosa sanoi ja Jukkis jatkoi: "Kuinka paljon voi porukka muuttua viikossa? - Ihan sairaasti.. Luulenpa että jengii ei enää oo.. Kare jatkaa luultavasti pahistelua yksistää". Nyökkäilimme ja Seeti lopetti puhelun. "Saan tulla", hän sanoi. Bussi tuli ja nousimme siihen. Voivottelimme koko matkan Karea ja hänen luonnettaan. Moikkasimme kaikki ex- jengiläiset ja pian olimme kaksistaan bussissa Seetin kanssa. Hän peruutti taaimmaisen penkin nurkkaan ja otti minut syliinsä. "Tota.. Mä en tarkota pahalla, mut.. Sä oot aika laiha", hän kakisteli hieroen olematonta mahaani. "Tiiän. Yritän koko ajan nostaa mun painoo", vastasin. Olimme hetken hiljaa ja Seeti alkoi kutittaa minua. Hänen sormensa seikkailivat kainaloissani, polvitaipeissani ja lantiollani. Kikatin kuin pikkutyttö. Käännyin sivuttain Seetin sylissä ja hän pussasi minua poskelle. Nousimme autosta ja lähdimme polkua pitkin kotiin.

Pidimme toisiamme käsistä kiinni. "Vika sisällä on mätämuna!" Seeti huusi ja lähti juoksuun. Minäkin lähdin juoksuun ja ohitin Seetin kevyesti. Hän sai paidanhelmastani kiinni ja kompastuin. Kaaduimme pehmeään nurmikkoon ison kiven taakse ja nauroimme selällään. Seeti kääntyi kyljelleen ja lopetti nauramisen. Minäkään en enää nauranut. Seeti hivuttautui lähemmäs ja lähemmäs. Hän nojasi kädellään maahan ja kumartui suutelemaan minua. Suutelimme pitkään. Hänen huulensa olivat karheat, mutta lämpöiset. Keskityimme vain toisiimme. Muuta maailmaa ei ollut ympärillämme. "Milla! Mitä siellä tapahtuu?" kuului äidin ääni. Seeti avasi silmänsä ja irroitti huulensa huulistani ja nousi pystyyn kiven takaa. "Moi! Mä tuun teille!" hän huudahti ja lähti kävelemään ovelle päin. Nousin vaivalloisesti maasta ja moikkasin äidille. Kävelin Seetin perässä sisään ja äiti sulki oven. "Mitäs sulle on tapahtunu?" äiti kysyi Seetiltä. "Äh, pieni tapaturma vaan", hän vastasi. "Ruoka on kohta valmista ja iskä tulee kohta kotiin", äiti sanoi mennessään keittiöön. Seeti hämmästeli taloa ja vaati nähdä sen kokonaan. No, kiersimme sen kokonaan ja pian isä tuli kotiin. Menimme häntä vastaan ja hän astui sisään. "Voiko Seeti jäähä meille yöks?" kysyin isältä. "Joo, tottakai!" hän sanoi ja meni ruokapöytään. "Istu vaikka mun paikalle, mä otan täältä vielä yhet astiat" sanoin Seetille ottaessani lautasta. Seeti istui ja äiti otti lasagnen uunista.

Seeti otti ruokaa ensimmäisenä. Hän otti sitä reilusti, "Ettei tulisi nälkä", hän sanoi. Otin lautaselleni sopivan määrän ja isä ja äiti otti jälkeeni. "Mitä sä haluut juua?" kysyin Seetiltä. "Öö, maito käy", hän vastasi. Kaadoin hänelle maitoa ja söimme hissukseen. "Meidän täytyy sit tehä ne adoptiopaperit", äiti sanoi syötyään suunsa tyhjäksi. "Nii, aattele! Meille tulee kiinalainen vaava", sanoin Seetille innoissaan. "Nii, sähän voit tulla vahtii sitä joskus Millan kanssa", äiti sanoi ja isä lisäsi nopeasti "Mutta tosiaankin vahit sitä lasta, etkä Millaa". Seeti nauroi. "Kai mä nyt saan vähän helliä sitä.. Ees pikkusia pusuja..?" hän sanoi ja joi lasinsa tyhjäksi. "Joo, joo", isä sanoi. Söimme ja joimme loppuun ja laitoin astiat koneeseen. Äiti laittoi loput ruoat ja juomat jääkaappiin ja meni isän kanssa täyttämään papereita olohuoneeseen. "Kymmeneltä viimestään nukkuu!" äiti huusi kun olimme portaissa. "Kyllä kyllä!" Seeti vastasi ja ryntäsi huoneeseeni.

Hän hyppäsi sänkyyni ja kävelin rauhassa hänen jälkeen huoneeseen ja laitoin oven kiinni. Seeti juoksi sängystä luokseni ja nosti minut syliin. Hän kantoi minut sänkyyn selälleni ja suuteli minua. Suukottelimme siinä hetken kun Seetillä alkoi mennä lujaa. Hän antoi minulle kielarin. Epäröin hetken mutta tein kuitenkin sen saman. Hän nojasi käsillään sänkyyni. Hän nosti toisen käden vyötärölleni ja vei sitä alaspäin. Hänen kätensä tuli paidan helmalle ja pysäytti sen siihen. Seeti alkoi pikkuhiljaa nostaa paitaani ylöspäin. Kun paitani helma oli melkein liivieni kohdalla, irrotin Seetin käden vartalostani ja työnsin hänet kauemmas. "Kuule, mä en oo vielä valmis. En nyt, enkä luultavasti vielä pitkään aikaan", sanoin hiljaa kiskoen paitaa alas. "Anteeks.. Mut, mä olisin halunnu.. Vaan.. Tota, nähä...", Seeti änkytti. "Ai mun tissit?" kysyin suoraan. Hän nyökkäsi, muttei kehdannut edes katsoa minua silmiin. Silitin hänen poskeaan. "Voi sua. Sä oot ihan hassu.. Noniin! Kannetaan sulle retkisänky tänne, niin pääset mun viereen nukkuu", sanoin ja ponnasin itseni sängystä ja kiskoin Seetin perässäni.

Raahasimme retkisänkyä rapuissa ja huusimme isälle ja äidille: "Hyvää yötä". Pääsimme viimein ovelleni ja tuuppasimme retkisängyn sänkyni viereen. Menin vessaan pesemään hampaat. Seeti tuli perässäni ja nappasi kätensä vyötäröni ympärille takaapäin. Hän nojasi olkapäähäni samalla kun pesin hampaita. Purskutin ja sylkäisin vedet suustani. "Onko teillä suuvettä?" Seeti kysyi. Avasin pikkukaapin ja laitoin hammasharjani ja -mukini sinne. Otin kaapista suuvettä ja ojensin sen Seetille. Hän purskutteli suuvettä kauan. "Hei, mul on pissahätä. Koita nyt nopeesti saaha se juttus valmiiks", sanoin pidätellen. "Sori, täs viel kestää", hän vastasi ilkikurisesti. En voinut mennä alakerran vessaan, sillä en olisi ehtinyt. "Okei, mut et sit kurki!" sanoin Seetille ja kiskaisin housut jalastani ja istuin äkkiä pöntölle. Hän virnuili minulle ja pian oveen koputettiin. "Mee äkkii avaa! Ja laita tää ovi kii, laitan sen sit lukkoo", kuiskasin Seetille. Hän sylkäisi suuvedet suustaan ja juoksi vessasta. Hän pamautti oven kiinni, laitoin sen lukkoon ja hän avasi huoneeni oven. "Niin?" hän kysyi hymyillen. "Tässä on sulle yöpaita. Se on luultavasti sun kokoo kun oon itekki joskus ollu ton kokonen.. Ja toi paita on niiltä ajoilta", isä sanoi ojennellessaan paitaa. "Oh, kiitos ja hyvää yötä!" Seeti sanoi, otti paidan ja laittoi oven kiinni.

"Huh!" hän sanoi ja yritti tulla vessaan. "Sori, ovi on lukossa", sanoin vahingoniloisesti. Pyyhin, nostin housut ylös ja vedin vessan. Pesin kädet saippualla ja laitoin suuveden kaappiin. Avasin oven ja Seetillä oli naamallaan tekohymy. Hän suukotti minua ja purskutti mukista loput suuvedet. Vaihdoin äkkiä topin ja otin caprit pois. Seeti tuli vessasta ja vilkaisi kelloon. Kello oli 10, joten menimme nukkumaan. Sammutin valot ja käänsin kylkeä. Seeti tuli minuun kiinni ja laittoi käden ympärilleni. Nukahdimme ja välillä heräsin kun Seeti tuhisi korvanjuuressani. Mutta muuten nukuin rauhallisesti.

9a. Sotkuja

Heräsin vyön kilinään. Käännyin ympäri ja nousin hieman. Näin Seetin kiskomassa housuja ylös ja kysyin unisena: "Mihis sä oot menossa". "Ssori, ei ollu tarkotus herättää", hän sanoi ja sai vyön kiinni. Hän istui sängylle selkä minuun päin. "Kuule.. Meidän pitäis puhuu", hän sanoi katsoen maahan. "Puhuu? Nytkö sä oot alkanu ottaa tän suhteen tosissaan? Nyt sä vasta haluut puhuu", sanoin kiukkuisena ja unisena. En ymmärrä mikä minuun meni kun tiuskin sillä tavalla. "Joojoo. Mä en nukkunu yöllä kunnolla kun tajusin et me edetään ihan sikanopeesti", hän sanoi hiljaa ja kohotti päänsä. "Ja eilen illalla sä halusit hiplata mun tissejä!" tiuskaisin. "Kai mä nyt tiedän mitä mä tein ja halusin!" hän korotti ääntään. "Jospa me alotettais kaveripohjalta", hän sanoi hiljaa ja kääntyi katsoen minuun. Nyökkäsin ja nousin sängystä. "Älä mieti, ne on varmaan hormoonit kun saa sut tiuskii", Seeti lisäsi kuin mikäkin asiantuntija.

Hän lähti ennen kuin isä ja äiti heräsivät. Yritin pidätellä itkua kun katselin ulko-ovelta hänen loittonevaa selkäänsä. Pala nousi kurkkuuni. Suljin oven hiljaa ja kävelin takaisin huoneeseeni. Rappujen puolivälissä en pystynyt enää pidättelemään. Murruin kuin pato. Kyyneleet valuivat vuolaina poskiani pitkin. En jaksanut kävellä vaan lyhistyin rapulle. Itkin kauan ja itku nukutti minut rapulle. En nähnyt unia, pelkkää mustaa vain. "Milla, Milla hei. Mitä sä siinä teet?" kuului ääni pimeyden keskeltä. "Milla. Milla! Mä oon tosissani, herää", ääni sanoi. Tunsin kosketuksen olkapäälläni ja heräsin. Näin äidin istuvan rapulla edessäni. Aloin taas itkeä ja hän rutisti minua. "Hyss, kaikki järjestyy", äiti sanoi silitellen hiuksiani, vaikkei edes tiennyt mitä oli tapahtunut.

Kun äiti oli saanut minut nousemaan rapulta ja laittamaan vaatteet päälleni, kävelin keittiöön. "Mikäs rinsessalla on?" isä kysyi. "Hys, älä sano mitään", äiti sanoi nojatessaan tiskipöytään kahvikuppi kädessä. Maistoin äidin tekemää voileipää. Se ei maistunut miltään, pelkältä jauholta. "Eikö ruoka maita?" isä kysyi kurkistaen sanomalehden takaa. "Tää kaikki tuntuu niin epätodelliselta. En mä oikeesti oo ansainnu tätä kaikkee. Yhtenä päivänä kaikki on päin h*lvettiä ja toisena taas yhtä juhlaa", vedin henkeä ja jatkoin: "Nyt maailma taas murskaantuu mun niskaan". Isä katsoi minua kummastuneena. "Ootko sä kipee?" hän sai kysyttyä pitkän hiljaisuuden jälkeen. "En", sanoin hiljaa. "Jospa kuitenkin jäät täks päiväks kotiin, ei tolla mielialalla lähetä mihinkään", isä sanoi. "Lukeeko kaikki mua kuin avointa kirjaa nykyään?!" ajattelin. "Kuules kulta. Täytetään niitä papereita tänä iltana, nyt mä meen suihkuun", äiti sanoi ja laski kahvikupin tiskipöydälle. Hän suukotti isää päähän ja kipitti suihkuun.

Isä oli pian mennytkin äidin perässä suihkuun ja minä jäin keittiön pöydän ääreen. Kuului vain suihkun ääni. Kun vesi tippui pisaroina lattiaan. Kuin nopeutettu sotarumpu. Nopeutetun sotarummun keskeltä kuului äidin huutava ääni "Milla, sun puhelin soi". Juoksin raput ylös huoneeseeni ja otin kännykkäni yöpöydältä. Soittaja ehti jo lopettaa, mutta katsoin kuka soitti. "Kare?" ihmettelin kun Karen nimi näkyi kännykkäni näytössä. Epäröin hetken, soittaisiko takaisin. Viimein rohkaistuin ja soitin hänelle. "Mhoi", kuului Karen ääni puhelimesta. "Öh, moi. Sul oli varmaan jotain asiaa?" kysyin ääni vapisten. "Jhoo. Thää mun elämä päätthyy nyth tähän. Olit ainoo khelle voin shoittaa ku shä et oikeeshti vihaa mua. Khaikki muut jengiläishet vihaa", hän sanoi hyvin epäselvästi. "Ootsä juonu?!" kiekaisin ja Kare vastasi heti "Enh, tainho, otin mä pikku hömpshyn". "Oota, mä soitan sulle kohta takas", sanoin ja lopetin puhelun.

Kun isä ja äiti oli lähteneet, kiskoin vaatteet päälle. Näppäilin Karen numeron ja soitin hänelle. "Missä sä oot?" kysyin heti kun hän vastasi. "Thäällä hylätysshä junassha", hän sanoi ja köhähti. "Mä tuun sinne. Et lähe mihinkää, okei? Äläkä tee mitään tyhmää", sanoin nopeasti ja menin raput alas. "Jhoo.. Mä jään tänne oottaa shua", Kare sanoi ja lopetti puhelun. Pudistin päätäni ja nappasin eteisen pöydältä pyöräni avaimet. Kiskoin takin päälleni ja siistin hiuksiani peilin edessä. Vedin kengät jalkaan kompuroiden ja poistuin talosta. Varmistin vielä, että ovi oli varmasti lukossa. Juoksin pyörälleni ja hyppäsin sen selkään, lähdin ajamaan asfalttitietä niin lujaa kuin pystyin.

Kilometrien jälkeen edessäni häämötti rautatieasema. Poljin jo vähän hiljempaa, sillä jalkani olivat maitohapoilla. Talutin töyssyistä hiekkatietä pitkin pyöräni asemalta hylätylle junalle. Laitoin pyörän lukkoon ja jätin sen nojaamaan junan seinään. Astuin vaunuun ja näin Karen istumassa penkillä. Hän huomasi minut ja tuli luokseni. Olin peloissani ja hän otti minua niskasta kiinni. "Anna anteeksh. Mä oon paha ihminen", hän sanoi kännipäissään. "Jaa, no miettisit vähän ennen ku teet mitään tyhmää", sanoin ehkä liian ilkeästi. "Täthä mä oon miettiny jho kauanh", Kare sanoi ja painoi kovakouraisesti huuleni huulillensa. Yritin pyristellä irti, mutta hän oli liian vahva. Löysin jostain voimaa ja sain työnnettyä Karen pois. Luulin että hän olisi antanut periksi, mutta hän kaivoikin takataskustaan aseen. "H-hei, Kare. Mi-mistä sä oot saanu ton aseen?" kysyin hermostuneena. "Jhaa, mishtä? Phöllin poliishiashemalta. Ja nyt mä ammun joko shut tai muth", hän sanoi osoitellen aseella vuorotellen itseään ja minua. "Ei, oikeesti. Meidän täytyy puhuu asia selväks. Väkivalta ei oo ratkasu", sanoin hilliten itseni hermostumista. Lähestyin Karea hiljaa. "Ainoo ashia, joka voi mut pelashtaa, oot sä", hän jatkoi ja alkoi itkeä. Hän roikotti asetta kädessään ja lähestyin häntä hiljaa. "Hyss, kaikki järjestyy", sanoin ja lähestyin häntä yhä. Hetken päästä olin lähellä häntä ja ojensin käteni. "Anna se ase mulle", sain kakistettua suustani. Kare ojenti aseen ja nappasin sen nopeasti hänen kädestään. Heitin sen ikkunasta pihalle.

Välikohtauksen jälkeen Karea alkoi väsyttää. Istuimme vierekkäin junan penkillä ja Kare nojasi minuun. "Mä nhukun nyt pääni shelväksh. Shopiiko?" hän kysyi."Ei. Et täällä ainakaan, tuut meille. Mä en voi olla kylällä kun mun pitäis olla kotona", sanoin. Jatkoin: "Tuut meille nukkuu pääs selväks". Kiskoin itseni ja Karen ylös. Talutin hänet pyöräni tarakalle ja avasin lukon. Istahdin satulalle ja käskin Karen pitää kiinni. Poljin kotiin niin nopeasti kuin mahdollista. Kare nojasi selkääni koko matkan ja luultavasti nukkui. "Mitä h*lvettiä mä teen?" pohdin mielessäni.

Ajomatkan jälkeen olin kotona ja herättelin Karea tarakalta. Talutin hänet sisälle, raput ylös ja huoneeseeni. Laitoin hänet samalle pedille, jolla Seeti oli nukkunut. Hain ämpärin vessasta ja lasin vettä. Jäin sängylle valvomaan Karen unta. Ihme kyllä, välikohtaus oli saanut minut väsyneeksi. Kirjoitin ennen nukahtamistani lapun isälle ja äidille: "Kare on meillä, se tartti mun apuu. Selitän myöhemmin lisää -Milla". Vein lapun keittiön pöytään. Laahustin takaisin huoneeseeni ja lysähdin sängylle. Nukahdin siihen paikkaan.
Jatkuu...

]]> 2022-07-02T20:10:00+03:00 2013-02-16T05:25:25+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/milla-jatkuu-viela-radolan-sivuilla Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/ <![CDATA[Tarinaa radolaisista]]> Luku 1.

Zipuli saapui radolan "salaiseen kerhotaloon", jonka olemassaolosta kaikki kuitenkin tiesivät. Rado oli kutsunut kaikki radolaiset sinne "muistuttamaan säännöistä", jotka olivat jälleen kerran unohtuneet. Kamalan moni ei ollut saapunut paikalle. Useimmat uskoivat muistavansa säännöt vallan mainiosti, ja muut eivät laiskuuttaan jaksaneet nousta sohvalta.
Kaikki moderaattorit olivat kuitenkin uskollisesti paikalla: Kichi, joka oli vaihtanut taitelijanimeen "kirsikka", tykästyttyään kirsikanmaikuisiin smarties-rakeisiin. Theo, joka teroitteli hiilihankoaan nurkassa, vahtien extratarkasti kaikkia. Muutkin modet olivat harvinaisen virallisen näköisiä itse ompelemissaan "moderaattoriasuissa".
Rado seisoi mahtipontisesti puhujanpöntössään, ja rapisutteli virallisia sääntöpapereitaan. Radolla oli yllään oikein feministinen hame, punaiset korkkarit, ja hänen vaaleat hiuksensa olivat nutturalla.
Zipuli huomasi Katikan kuuntelemassa MP3sta. Katikka jammasi ja tanssi keskellä "kerhotaloa". Theo piti sitä tietenkin biletyksenä, jonka hän oli jyrkästi kieltänyt, ja tökkäsi Katikka parkaa hiilihankolla. Zipulikin oli (niinkuin aina) biletystuulella, ja huomasi Katikan laulavan tuttua biisiä. Hän nappasi toisen nappikuulokkeen Katikan toisesta korvasta, ja he lähtivät nurkan taakse Theoa pakoon fiilistelemään.
Ttarkin saapui paikalle. Hän istahti asiallisesti alas, ja katsoi Radoa totisesti. Mielessään hän ajatteli: "Nyt on hyvä mahdollisuus vakuuttaa isot pahat moderaattorit ja Rado hyvästä käytöksestä...".
Viimein rado aloitti. Hän puhui mikrofooniin kovalla äänellä:"Olen päättänyt pitää tämän kokouksen, sillä uskomattoman moni teistä on unohtanut yleisen nettietiketin..." Tässä vaiheessa, (kun Katikan MP3 alkoi soittamaan 30 Seconds to Marssia (jonka laulaja oli radolassa aika tunnettu)), Zipuli huomasi radon aloittaneen puheensa, ja ilmoitti siitä Katikallekkin. He tulivat nauraen nurkan takaa, keskeyttäen Radon puheen. Silloin Theo tykkäsi Zipulia kipeästi kylkeen hiilihankolla. Rado katsoi heitä ensin vihaisesti, ja jatkoi sitten puhettaan:"Kuten olin sanomassa, yleistä nettietikettiä on noudatettava radolassakin..."
Radotäti ei kuitenkaan päässyt pidemmälle, kun sisään astui seitsämän kappaletta mustaan kommandopipoon sonnustaineita Radolaisia. Zipuli tunnisti kaikista seitsemästä vain kaksi. Toinen oli aivan selvästi hänen ARKKIVIHOLLISENSA, ja toinen oli radolan oma Draco Malfoy ihkuttaja, pandan uskollinen seuraaja GS, eli GoSlytherin. Yhtäkkiä tapahtui jotain aivan odottamatonta: Moderaattoreiden juokosta Kissis astui esiin, ja veti päähänsä kauniin pinkin kommandopipon, ja liittyi "kommandoihmisten" seuraan.
Silloin Panda (kommandopipo päässään) alkoi puhua: "Kaikki pysyvät paikallaan! Kukaan ei mene minnekkään! Me olemme P.I.V, eli poksi itsenäiseksi valtioksi" Rado hätkähti, ja valahti vitivalkoiseksi. Kissis (pinkissä kommandopipossaan) avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta oven avaus keskeytti hänet. Oven takaa paljastui Noan. Noan astui sisään haukotellen. Hän ei heti huomannut mitä oli tekeillä. "Anteeksi, olen myöhässä, nukuin pommiin." Noan siristeli silmiään väsyneesti. Kommandoporukat olivat hämillään. Rado ajatteli viisailla luovilla aivoillaan, ja painoi hätänappulaa puhujanpöntön alla. Silloin lattiaan avautui luukku. Koska Luukku oli lähempänä kilttejä radolaisia, kuin pahoja P.I.V-roistoja, rado kauhaisi (tai siis kaappasi) lähes kaikki ihkut ja kiltit pienet radolaiset, ja tiputti heidät alas luukusta. Moderaattoritkin hyppäsivät alas luukusta. Sillävälin Panda, GS, kissis ja muut (vielä tunnistamattomat) P.I.Vin jäsenet olivat suunnanneet katseensa Noaniin, joka katseli silmät pyöreina Kissiksen epämuodikasta pinkkiä kommandopipoa. Panda supatti jotain GSsälle. He Kauvoivat taskustaan vesipyssyt, ja alkoivat ampua niillä Noania.
Tilanteen pelasti, ah aina niin sankarillinen ja neuvokas Zipuli, (joka oli turvassa alhaalla luukussa, muiden radolaisten kanssa.) joka huusi kovaan ääneen: "Vati Noan, Panda yrittää vallata poksin! Juokse nopeesti tänne ettet kastu likomäräksi!"
Niimpä Noan juoksi pikavauhtia luukulle, ja hyppäsi alas. Rado sulki luukun Noanin perässä.

Ketä ovat loput P.I.Vin jäsenet? Mitä on luukussa? Miksi rado säikähti niin paljon muutamaa hullua, jotka haluavat muuttaa poksin itsenäiseksi valtioksi? mitä sankarimme Zipuli tekee seuraavaksi? Vastaukset ensi jaksossa

Luku 2.
Luukun alla oli ahdas tunnelma. Rado + moderaattorit roikkuivat koko painollaan luukusta, etteivät pahat P.I.Vin jäsenet saisi luukkua auki. Theo oli hyvinhyvinhyvinhyvin järkyttynyt, sillä hänen rakas, kiiltävä ja terävä hiilihankonsa oli jäänyt luukun ulkopuolelle. Kyyneleet nousivat aina niin kovan moden silmiin, kun hän ajatteli hetkeä, jolloin oli saanut rakkaan piikikkään hiilihankonsa ensimmäisen kerran käsiinsä.

Oli jouluaatto. Pikku Theo, 6v, oli
saanut käsiinsä pitkulaisen, kauniiseen
vaaleanpunaiseen paperiin käärityn
paketin. Hän istui kuusen alla, tökkien
puukepillä riehuvia ihmisiä ympärillään.
Hän oli aina unelmoinut kauniista,
kiiltävästä hiilinahkosta.

Kolmevuotiaasti asti Theo oli ollut
erikoinen. Hän ei ikinä leikkinyt muiden
lasten kanssa. Hän vihasi ympäriinsä
juoksentelua ja riehumista. Jo
neljävuotiaana lastentarhassa hän tökki
vanhempia tarhalaisia (jopa
esikouluikäisiä) puukepeillä, jos he
uskalsivat leikkiä liia äänekkäitä
leikkejä.
Hänen ainoa toiveensa jouluksi sinä vuonna oli
hiilihanko. Pikku Theo avasi silmät
kiiluen pinkkiä pakettia. Ja sieltä
paljastui - uuden uutukainen, kiiltävä ja
piikikäs hiilihanko. Nyt hän voi heittää
pois kaikki maasta randomisti pomitut
kepit ja männynkävyt.

Muillakin oli ongelmia luukun alla kuin Theolla. Noan, joka oli märkä P.I.Vin
vesipyssyistä, aivasteli kovaa vauhtia. Hän oli varmaan vilustumassa. Ja Ttar oli
hädissään, koska hän ei ollut ottanut lääkkeitään mukaan. Ilman lääkkeitä Ttar ei ollut oma viisas itsensä. Hän ei voi edes yrittää olla järkevä ilman pillereitä. Hänestä tulee jopa pahempi kuin sankaristamme, ah, niin ihanasta Zipulista.
Ja katikan MP3sesta oli loppunut patterit! Hän ja Zipuli olisivat aivan eksyksissä ilman 30STMsin ihanaa musiikkia!
Myös Rado oli hädissään, hänen toinen korkonsa oli katkennut!
Ja Kichi (wannabee kirsikka) panikoi kirsikka-smarties-rakeidensa vähäisestä määrästä.
Näytti siltä, että tilanne oli epätoivoinen. Sankarimme Zipulikin oli neuvoton ilman MP3sta.
Viimein Rado päätti ottaa ohjat käsiinsä: "NYT JOKA IKINEN HILJAA TAI TULEE ELINIKÄISET BANNIT JA IP-ESTO!!!" Joka ikinen hiljeni heti. Rado puhui taas: "Tilanne on nyt se, että Theon hiilihanko on kadonnut tuonne ylös. Se saattaa olla Kissiksen käsissä. Theon hiilihankolla on erityinen merkitys, mitä poksiin tulee." Theo purskahti ilmi-itkuun. Goottivompatti rauhoitteli Theoa. Radokin nielaisi ("selkeästikin sillä typerällä hiilihankolla on tärkeä merkitys", ajatteli viisas Zipuli.)

Ai niin ne loppukysymykset!
Minkä sankarillisen teon Zipuli tekee? Miksi Kissiksellä oli pinkki kommandopipo? miksi noan aivastelee?? vastauksia tulossa

Luku 3.


Vaikka luukun alla käytiinkin täysin viisaita kuulemisen arvoisia keskusteluja (lähinnä Katikan ja Zipulin Jared- ihkutukset ja Zipulin ja Noanin kiltteyssuunitelmat...) kerrosta ylempänäkin tapahtui. Panda ei osannut aavistaa lattiassa olevan minkään näköistä salaluukkua, ja oli aivan raivoissaan. Hän purki vihansa sättimällä yhtä komandotyypeistä. Tämä tunnistamaton kommandotyyppi kuulosti epäilyttävästi ANZKlta. Mutta sitä Zipulimme ei huomannut, hänhän oli luukun alla.
Tämä ANZKlta kuulostava tyyppi otti kommandopiponsa pois. Sieltähän paljastui ANZK. Panda operaatio P.I.Vin johtajana vaati ANZKta laittamaan kommandopipon takaisin päähänsä. ANZK kuitenkin kieltäytyi.
Näiden kahden tapellessa Kissis huomasi jotain nurkassa. Hän lähti hiipimän sitä kohti. Jos tämä mysteerinen esine oli se miltä se Kissiksen mielestä näytti, hän halusi pitää sen itsellään, eikä lahjoittaa sitä Pandalle. Kissis ryömi pitkin lattioita huomaamattomasti kohti nurkkaa. Kissiksen naamalle tuli hyvin ilkeä virnistys, kun hän viimein oli varma siitä, mikä esine nurkassa oli. Hänen teki mieli matkia Zipulin "MUOHAHHHAHAHHAHAHHAHHHAAAAAAAAA" pahisnaurua, tai Pandan (hyvin)omituista "HOUHOUHOU!" hohotusta, mutta koska Panda ja muut P.I.Viläiset olisivat kuulleet, hän tyytyi kyhertelemään itsekseen, ja matkimaan simpsoneita:" excellent...".


Sillävälin luukun alapuolella kaikki radolaiset tunsivat sukkiensa kastuvan. Theo nimittäin pillitti niin lujaa, että lattia lainehti kyynelistä. Ja koska Rado ei enää jaksanut pitää kaikkia hiljaa, ja Theo oli menettänyt hiilihankonsa, niin Radolaiset alkoivat hälisemään, kuten aina. Ipanakin inisi:"Mun äiti käski pitää sukat kuivina! Mitähän se nytkin sanoo..." Caramellikin hätääntyi hieman: "Ou mai gaaad!! Mun Hellokitty-sukat!!" Kaunis sankarimme ihana Zipuli oli neuvokkaana löytänyt Mp3 ongelmaan ratkaisun, hän kaivoi digikamerastaan pattereita ulos, ja laittoi ne Katikan Mp3seen. Pian Zipuli ja Kati lauloivatkin jo Capricornia, jonka videossa Jared Leto (useimmat tuntevatkin Jarpan jo... sen on se hot jätkä jolla on tosi iso napa...) näyttää ihan suomalaiselta.
Noan kuitenkin kyllästyi Katikan ja Zipulin todella monen nuotin vierestä menevään rumaan lauluun, ja poimi maasta ensimmäisen esineen, jonka näki, ja heitti sillä Katikkaa. Zipulia hän ei uskaltanut heitää, sillä tiesi Zipuli mielikuvitus FBI-veljestä joka saattoi ilmestyä oven taakse, jos joku oli hyppinyt kauniin sankarillisen äkykkään Zipulin nenille. Kuitenkin rado hiljensi kaikki huutamalla täysillä:"RADOLAN POKSI OTETAAN POIS JOS JOKU VIELÄ KERRAN VALITTAA THEON ITKEMISESTÄ!!" Kaikki hiljenivät. "Hei sinä siellä mikä Nooa olitkaan, mitä sinä äskön heittelit?" Noan näytti pitkästyneeltä, ja kertoi:"Se on Noan, ja oisitko sää jaksanut kuunnella noiden kahden raiskaavaan musiikkia? Päiviemme ilo Zipuli loukkaantui, sillä hänen enkelin lauluääntään ei haukuta! Hänhän sai laulukokeesta 9½! "Mun FBI isoveli tulee ja hak...." Rado hiljensi Zipulin tökkämällä häntä korkokensä korolla reiteen.

mitä Noan heitti? Minkä osan noora saa? vastausia viimeistään keskiviikkona!!

]]> 2022-07-02T19:56:00+03:00 2013-02-16T05:25:25+02:00 https://eliiza2.vuodatus.net/lue/2022/07/tarinaa-radolaisista Eliiza2 https://eliiza2.vuodatus.net/